Kuka meitä ruokkii?

”Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi'.’ Niin Jeesus sanoi heille: ’Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Herra, anna meille aina sitä leipää’.  Jeesus sanoi heille: ’Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan isoa, ja joka uskoo minuun, se ei koskaan janoa. Mutta minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko. Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos. Sillä minä olen tullut taivaasta, en tekemään omaa tahtoani, vaan hänen tahtonsa, joka on minut lähettänyt’.” (Joh.6).

En voi olla jatkuvasti palaamatta tähän sanankohtaan. Olemme viimeisimmissä kirjoituksissamme puhuneet paljon ruuasta, ruokatavoista, pöytätavoista. Herramme on julkituonut kaiken, maanpäällisestä elämästänsä lähtien, sellaisella tavalla, että ihmisen olettaisi ymmärtävän kaiken tarkoituksen. Hänen Sanansa ovat selvintä puhetta mitä maan päällä ja taivaassakin voidaan ajatella. Nyt on koko historian aikana kuitenkin käynyt selväksi, että ihminen tosin kuulee ja lukee Herran Sanaa, tahtoa, mutta jokin sisäänrakennettu mekanismi pyrkii antamaan kaikelle ihmismielen mukaisen selityksen. Tämä sanankohta on mitä selvin esimerkki siitä, kuinka koko hengellinen tulevaisuutemme ja päämäärämme voi olla kiinni muutamasta sanasta!

”Meidän isämme söivät mannaa erämaassa, niinkuin kirjoitettu on: 'Hän antoi leipää taivaasta heille syötäväksi’.”

Kuinka kaunis todistus! Herramme ajan kirkolliset oppineet antoivat kunnian Kirjoitusten todistukselle ja niiden osoittamalle lähteelle. Isät todellakin kokivat ihmeen toisensa jälkeen ja saivat neljänkymmenen vuoden ajan syödä korkeuksista langennutta leipää, vaatteiden ja kenkien kulumatta pitkällä vaelluksella. Mutta mikä ja kuka todellisuudessa oli näiden juhlavan todistuksen antaneiden kirkkoruhtinaiden sydämellä ja ajatuksissa? Nopeasti lukemalla jää meiltä näkemättä yksi pelastushistorian suurimmista virheistä ja harhautuksista! Tämä kaikki asettaa eteemme ennennäkemättömän haasteen, sillä mekin tässä ajassa, olotilassamme, olemme saman vastakkainasettelun piirissä!

Mikä tässä niin kauniissa ja hengellisen oloisessa tilanteessa on niin eksyttävää ja harhaan johtavaa? Sen paljastaa Herramme jumalallisella tavalla, joka meidän on mahdollista ymmärtää rakkaudellisena ohjeena ja varoituksena. Todistuksemme voi olla todella vakuuttava ja totuudenmukainen, mutta silti todellisen sydämenasenteemme paljastava!

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän.”

Millainen ojennus ja nuhde meillekin tänä päivänä! Mooses osaltaan ja lukemattomat tämän ajan julistajat ja opettajat ovat syrjäyttäneet tavalla tai toisella ainoan todellisen Elämän Lähteen ja sen Antajan ihmisten sydänten valtaistuimilla! Kunnia ei siten kohdistu sinne, minne se kuuluu!

Kenen kanssa todella istumme saman pöydän ääressä?

”Ei Mooses…!” Jos ei Mooses, niin ei kukaan muukaan!