Social Icons

Pages

maanantai 1. tammikuuta 2018

Loukkaako tämä teitä?



Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä?  ... Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.’ Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: ’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh.6).

Mistä johtuu aina vain erilaisimpien, uusien hengellisten suuntauksien lisääntyminen? Aikanaan joskus 60-luvulla minulle opetettiin, että maailmassa on noin 900 kristillistä suuntausta, mutta nyt jokin taho on ilmoittanut, että yksinomaan Yhdysvalloissa on tämän verran erilaisia uskonnollisia yhteisöjä. Uskon lainauksemme vastaavan kysymykseemme. Jos tarkastelemme lähemmin näitä erilaisia näkemyksiä ja opetuksia, tulemme selvästi loppupäätelmään, että oikeastaan jokainen uusi suuntaus ja miksei vanhempikin, pyrkii tänä aikana tuomaan esiin kristillisen sanoman, joka ei loukkaa ketään. Kaikin tavoin pyritään välttämään tilannetta, jossa joku voisi todeta:

”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?”

Toki on kovankin puheen edustajia, mutta hyvin pienissä ryhmissä, jotka korostavat ”valittujen vähyyttä”.

Lainauksemme on askarruttanut kirjoittajan mieltä, koska se on herättänyt aivan uusia ajatuksia, joista kirjoittaja ei koskaan ole kuullut kenenkään puhuvan. Meille on selvääkin selvempi Juudas Iskariotin asema ja hänen petoksensa, Herransa kavaltaminen. Mutta olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi noita seitsemääkymmentä, jotka loukkaantuivat nimenomaan Herramme Olemukseen ja Persoonaan, hyväksymättä Häntä juuri siksi mikä Hän on?

”’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.”

”Sentähden minä sanoin teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne.’ Niin he sanoivat hänelle: ’Kuka sinä olet?’ Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.’” (Joh.8).

Olemme aina tiedostaneet, kuka syvällisemmin, kuka pinnallisemmin:

”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt.22).

Mieltäni on erityisesti askarruttanut lainaukseemme liittyvät sanat:

”…Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.” (Luuk.10).

”Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: ’Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden’.” (Luuk.10).

Meille ei anneta laajempaa tietoa heistä, mutta koska Raamattuun tallennetut tapahtumat ja asiat toistuvat kautta pelastushistorian, herättää heidän osuutensa melko syvällisiä ja pelottaviakin ajatuksia tämän hetken suhteen. Herra oli valinnut heidät, jo ennalta tietäen mitä tulee tapahtumaan. He siis tuskin kuuluvat niihin, joista sanotaan: ”Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut!” Tai:

”Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.” (Matt.24).

Nuo seitsemänkymmentä saivat kulkea Herran seurassa ja Hänen antamassaan voitelussa tekivät monia ihmeitä ja ajoivat ulos riivaajia, mutta siitä huolimatta eivät tunnistaneet Häntä siksi joka Hän todella on! Mikä erottaa heidät Juudas Israriotista? He vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet Hänen kanssansa. Emme kai tee mitään vääryyttä jos sisimmässämme nousee esiin kysymys: Kun he kerran lähtivät omille teilleen pois Herran läsnäolosta, lopettivatko he hengellisen toimensa ja sanoutuivat irti viroistaankin? Mitä todistamme tänä päivänä uskon ja todellisten uskovaisten vähentyessä, mutta kaikenlaisen ”hengellisen” toiminnan laajentuessa ja kasvaessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

 

Sample text

Sample Text

Sample Text