Mitä tyydymme olemaan?

”Mutta minä jätän jäljelle sinun keskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen. Israelin jäännökset eivät tee väärin, eivät puhu valhetta, eikä heidän suussaan tavata vilpillistä kieltä.” (Sef.3).

Kuinka omalla tavallaan elävä kuva kaikesta maallisesta kehityksestä ja arvostuksesta onkaan havaittavissa kaikkia vaaleja edeltävinä aikoina! Kukaan kurja ja vaivainen ei pyri johonkin johtavaan asemaan, koska hänet on jo osoitettu ”oikealle paikalleen” jossakin takarivissä! Ehdin jo yhdessä vaiheessa iloita siitä, ettei juurikaan kuulunut voimakasta nykyisen presidentin arvostelua ja ”suoranaista haukkua”, mutta iloni oli osoittautuva aiheettomaksi yhä useamman ehdokkaan tavalla tai toisella mustamaalatessa niin istuvaa presidenttiä kuin muitakin ehdokkaita.

Me olemme aika kummallinen kansa, tuskin poiketen muista kansakunnista. Mielessäni on säilynyt selvä mielikuva siitä, kuinka maassamme muinaisina aikoina virnisteltiin ja suhtauduttiin hyvin varauksellisesti amerikkalaiseen vaalikampanjointiin, jossa kaikenlainen lika lensi ehdokkaiden kilpaillessa kansan suosiosta henkisen mutapainin muodossa. Mutta eipä enää juuri kukaan muista näitä asioita oman kansamme kerta toisensa jälkeen etsiessä suosikkiaan niiden joukosta, jotka luovat ympärilleen ”prinsessamaisen tai prinssimäisen”, lähinnä verbaalisen ja suorastaan silmiä häikäisevän loisteen. Emmekö ole lähes joka kerta pettyneet valintoihimme? Olemme antaneet äänemme voidaksemme sitten ”oikeutetusti” tuoda julki paheksuntamme yhden sun toisen ”pettäessä luottamuksemme”!

Miksi puuttua uskovaisena tällaisiin asioihin? Koska sama vallanhimon henki ja itsensä korostaminen ja kehuminen ei ole vain maallisen vaalipelin piirre, vaan joka omalla salatulla tavallaan vallitsee uskovaisissakin piireissä! Ei juurikaan enää olla halukkaita lainaamaan sanankohtia, jotka korostavat nöyryyttä ja alhaista inhimillistä asemaa.

”Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.” (Room.12).

Mitä todetaan vielä edellisen jatkeeksi?

”Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako.”

Kuka enää itkee itkevien kanssa, koska yhä enemmän vallalle on päässyt käsitys, ettei uskovaisella, aidolla sellaisella, ole syytä itkuun nykyisen hyvinvoinnin ja varallisuuden keskellä?

Tämä on mahdollisesti se seikka, joka masentaa ja on aina masentanut vilpittömimpiä Herran apua etsiviä! Itse ainakin päivä päivältä tunnen kuuluvani lainauksemme mainitsemaan kansaan, etenkin kun kiusallisin sairauteni nostaa päätään aivan arvaamattomina hetkinä! Olen ajoittain masentunut ja surkeakin, itkua pidätellen. Mutta eivätkö juuri tällaiset asiat ole viemässä meitä oikeaan asenteeseen niin itsemme kuin lähimmäisemme suhteen? Olemme todistajia sille, mitä pottujen potuilla maksaminen aikaansai menneisyydessämme, mutta olemmeko todella oppineet jotakin, vai kuuluuko todistuksemme?:

”Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse…”

Millainen on hengellinen tietoisuutemme ja mihin se perustuu?

”…etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.”

Kuinka suuri ero onkaan sillä mitä me sanomme omana mielipiteenämme ja arvionamme itsestämme, ja miten Herra näkee meidät!

”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.”

”Mutta minä jätän jäljelle sinun keskuuteesi kurjan ja vaivaisen kansan, ja he luottavat Herran nimeen.”

Eikö tämä ole vain yksittäinen sanankohta, joka ei enää päde tässä valistuneessa ajassa? Siihen saamme vastauksen:

”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan? Hän kasvoi Herran edessä niinkuin vesa, niinkuin juuri kuivasta maasta. Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.” (Jes.53).