Kenen seurassa kuljemme? 2

”Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää.’ Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: ’Ulos!’” (Jes.30).

Kenen seurassa kuljemme, kenen ääntä kuuntelemme?

Puhuimme eilen siitä, kuinka on olemassa lähinnä kahdenlaista valkeutta. Miksi kaiken pitääkin olla niin vaikeata ja virheisiin johtavaa hengellisen elämän alueella? Miten voikin olla niin, ettei ole ollenkaan varmaa että kuuntelemme juuri oikeaa ”valkeutta” ja oikeaa ääntä? Kun kerran olemme matkalla, kulkemassa kohti jotakin päämäärää, eikö ole tärkeintä vain kulkea eteenpäin? Mikä oikein erottaa kuulemamme erilaiset valkeudet toisistaan, mikä erottaa eri tiet toisistaan? Useimmat eivät edes pohdi näitä asioita, tyytyen mitä erilaisimpien ”hengellisten mielikuvien ja kangastusten ilmapiiriin”.

Mikä saa ihmisen tyytymään ”vain jonkinlaiseen hengellisyyteen”? Olemme toistuvasti lainanneet sanankohtaa, joka kertoo Jumalan luoneen ihmisen oman viisautensa mukaisesti:

”Katso, tämän ainoastaan olen löytänyt: että Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” (Saar.7).

Kaiken järjen mukaan monien mutkien tekeminen on vaivalloista ja turhaakin, mutta ihmisen mieli pyrkii täten välttelemään suoralla tiellä kohtaamiaan, inhimilliselle mielelle epämieluisia asioita! Vasta monet päänsä seinään lyömiset saavat hänet toteamaan mitä syvimmällä vakavuudella:

”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.” (Ps.139.

Kuinka armollinen onkaan Jumalamme kaikesta vääryydestämme ja mutkallisuudestamme huolimatta! Hän ei halua jakaa meitä ja elämäämme ”toisenlaisen valkeuden” kanssa!

”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.” (Jer.17).

Tämä aikaansaa ihmisessä monenlaisia, epämiellyttäviä tuntemuksia ja pistoja sydämeen! Siksi hän ei kovin mielellään halua vaeltaa Yhdellä ja Ainoalla Todellisella Tiellä, mikä sitoo hänet kuuntelemaan ”Kaidan Tien Ääntä”, joka huomioi jokaisen tieltä poikkeamisen, olkoon se sitten oikealle tai vasemmalle!

Kenen kanssa kuljet, ketä kuuntelet? Se ei totisesti ole samantekevää, koska väärä valkeus kuiskuttelee sinulle aivan vääriä ja väärään suuntaan johtavia ajatuksia! Se kehottaa sinua tekemään monia mutkia välttääksesi nuhteita ja ojentamisia, rauhoittaakseen omaatuntoasi tarjoamalla filosofiaa, joka hyväksyy kaikenlaisen ”jumalisuuden” ja jumalankuvat, mistä Aito Ääni käskee sanoutumaan irti, ULOS! Mikä on tarkemmin ottaen tämä Aito Ääni, josta jo luimme?:

”Petollinen on sydän ylitse kaiken ja pahanilkinen; kuka taitaa sen tuntea? Minä, Herra, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.”

Tämä Aito Ääni pyrkii kaikella voimallaan vakuuttamaan meidät omasta olemuksestamme, joka tarvitsee aidon muutoksen ja suunnan vaihtamisen! Se on yhä vielä Sama Ääni, josta lukemattomia kertoja olemme puhuneet, SANAN ÄÄNI!:

”Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua. Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni. Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä. Minä ja Isä olemme yhtä.’ Niin juutalaiset ottivat taas kiviä maasta kivittääksensä hänet.” (Joh.10).

Varokaamme siis ottamasta minkäänlaista kiveä käteemme!