Huhu!

Mitä aikaansaavat kirjoituksemme ja kokoontumisemme? Tunsin johdatusta kuunnella vanhoja kokouksiamme noin kolmenkymmenen vuoden takaa. Näitä kasetteja lähetettiin aikanaan tuhansia ja tuhansia kaikkialle maahamme ja kai lähimaihinkin. Näissä kokouksissa korostettiin ennen kaikkea lähimmäisenrakkautta ja sitä, miten meidän tulee suhtautua jokaiseen ihmiseen. Erityisesti oli pakko puuttua kaikenlaisiin huhujen levittämisiin, jotka aikaansaivat suorastaan tavatonta tuhoa ja mielipahaa. Kuka on muuten nähnyt näitä huhuja? Niitä oli valtava määrä ja ne tuntuivat vain lisääntyvän sitä enemmän mitä niistä varoitettiin! Kirjoittaja ei muuten koko pitkän elämänsä aikana ole nähnyt yhtään aitoa huhua sen paremmin huuhkajaakaan luonnossa. Nämä ovat hyvin yleiset siivekkäät niin omassa kuin muissakin maissa! Mistä sitten johtuu, ettei huhua ole vielä kukaan nähnyt, vaikka se on niin tavattoman yleinen etenkin siellä, missä uskovaiset ovat koolla?

Millainen huhu oikein on ja miltä se mahdollisesti näyttää? Kirjoittaja oikein pinnistää ja ponnistaa saadakseen mieleensä jonkinlaisen kuvan siitä! Todellisuudessa tämä ponnistaminen on aivan turhaa, sillä mieleen tulevat heti tämän ilmaisun kuultua lukematon määrä ihmiskasvoja! Ihmiskasvoja suineen ja niiden takana olevine aivoineen! Korviakin tämä kai koskee ja mahdollisesti silmiäkin, jotka pitävät huolta lajin laajasta ja runsaasta lisääntymisestä! Asia ei ole ollenkaan uusi, vaan ikivanha ja kaikkialla maailmassa todettu!

”Sillä ateenalaisilla ja siellä oleskelevilla muukalaisilla ei kenelläkään ollut aikaa muuhun kuin uutta puhumaan ja uutta kuulemaan.” (Apt.17).

Mikä tekee huhusta niin erikoislaatuisen ja kätketyllä tavalla ehkä tuhoisimman vaikutuksen niin kristillisissä piireissä kuin muuallakin? Mikä on taustatekijä, itse asiassa huhun luoja ja alkuperä, joka muovaa jokaiselle huhulle ihmiskasvot? Huhu ei siis omaa itselleen hedelmällisiä ominaisuuksia, vaan nämä kaikki on lainattava otollisilta maaperiltä! Kaikki aluksi näkymätön ja tuhoisin vaikutus perustuu voimavaikutuksiin kaiken näkyvän takana. Huhu ei ole mikään itsenäinen ja irrallinen tekijä, vaan sen takana on kasvoton ja näkymätön tekijä, joka tarkoin tietää mitä palveluksia huhulta ja sen kantajalta voidaan odottaa! Avaisivatkohan seuraavat sanankohdat jotakin perustavaa laatua olevaa tältä alueelta?

”Ja minä kuulin suuren äänen taivaassa sanovan: ’Nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän Jumalamme valtakunta ja hänen Voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän Jumalamme edessä, on heitetty ulos.’” (Ilm.12).

Olisikohan niin, että huhu ja syytös ovat aivan samojen kantajien takana? Jokainen huhu ja syytös ovat Jumalamme edessä!

”Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.  Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.” (Jaak.3).

Kuinka paljon näistä asioista onkaan puhuttu menneisyydessä, monen välinpitämättömän tuomioksi! Kirjoittajaa lohduttaa kuitenkin tavattomasti, että Sana kutsuu häntäkin kauniisti lauletuksi ja hyvin soitetuksi rakkauslauluksi, vaikka tämä ei omaa lauluääntä ollenkaan!

”Ja sinä, ihmislapsi! Sinun kansasi lapset puhuvat sinusta seinänvierustoilla ja talojen ovilla ja sanovat keskenään, toinen toisellensa, näin: 'Lähtekää kuulemaan, millainen sana nyt on tullut Herralta.' He tulevat sinun luoksesi joukoittain, istuvat edessäsi minun kansanani ja kuuntelevat sinun sanojasi, mutta he eivät tee niitten mukaan, sillä he osoittavat rakkautta suullansa, mutta heidän sydämensä kulkee väärän voiton perässä. Ja katso, sinä olet heille kuin rakkauslaulu, kauniisti laulettu ja hyvin soitettu: he sanojasi kyllä kuuntelevat, mutta eivät tee niitten mukaan. Mutta kun se toteutuu - ja katso, se toteutuu - silloin he tulevat tietämään, että heidän keskuudessansa on ollut profeetta.” (Hes.33).

En totisesti ole profeetta, mutta profeetalliseen Sanan lauluun pystyn osallistumaan niin nyt kuin ennenkin, voiden siten samaistua profeetan kanssa!