Kenen seurassa kuljemme?

”Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää.’ Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: ’Ulos!’” (Jes.30).

Viime kirjoituksemme jälkeen olen moneen kertaan ajatellut omenapuuta ja Martti Lutheria. Jo hän aikanaan ajatteli samoja asioita kuin mekin, silloisten olosuhteiden innoittamana. Ei ole niinkään ensisijaisesti kysymys tietyistä ajankohdista ja kehityksistä, vaan meidän asenteestamme Jumalaa ja Hänen Sanaansa kohtaan! Me emme ole koskaan käyttäneet, ainakaan toistuvasti, käsitettä ”maailmanloppu”, vaikka se omalla tavallaan jonakin päivänä on totta meidän jokaisen kohdalla sydämemme lakatessa pumppaamasta verta maallisessa asumuksessamme. ”Maailmanloppu” on jo julistettu niin monta kertaa, ettemme osaa suhtautua vakavasti koko asiaan, koska sille asetettu päivämäärä toisensa jälkeen on jäänyt taaksemme. Mutta totisinta totta on meidän jokaisen loppumme jonakin päivänä tai hetkenä, ja sitä meidän tulee ajatella todella suurella vakavuudella!

Vaikka maailmamme jonakin päivänä loppuu tavalla, jota emme nyt todellisessa vakavuudessaan kykene edes kuvittelemaan, jatkamme aivan uudenlaista olemassaoloa tuonpuoleisuudessa. Meitä tulisi todella kiinnostaa tämä puoli olemassaoloamme, ja siihen meidän huomiotamme kiinnittää aivan erikoisella tavalla Jumalan Henki nostamalla esiin Jumalan Sanasta kohtia, jotka vakuuttavat meille Jumalan rakkautta ja hyvää tahtoa. Meille on tehty aivan käsittämätön armotarjous, joka perustuu Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen sovituskuolemaan, jotta meidän ”maailmanloppumme” ei olisikaan kaiken totunnaisen loppu, vaan vain siirtyminen Todelliseen Valoon! Mutta tässä kohden meidän on oltava todella tarkkaavaisia, sillä valoa on monenlaista, lähinnä kahdenlaista!

”Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi. Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.” (2.Kor.11).

Jumalamme ei siis ole ainoa, joka kaipaa meidän seuraamme niin tässä ajassa kuin ikuisuudessakin! Elimme juuri maassamme erittäin erikoislaatuisia hetkiä valitessamme uuden presidentin, saaden melkoisella varmuudella parhaan mahdollisen henkilön maamme johtoon.

Koko elämämme hengellisellä alueella on sidottu valintoihimme, ratkaisuihimme! Maallinen presidentti hallitsee kerrallaan kuusi vuotta, mutta hengellinen valintamme ratkaisee seuramme ikuisiksi ajoiksi! Mikä paljastaa niin itsellemme kuin meitä tarkkaavillekin valintaperusteemme? Meidän tuottamamme hedelmä! Ratkaisevassa asemassa ei ole oma näkemyksemme eikä edes ”hengellisyytemme”, vaan elämän tosiasiat! On olemassa taakkoja ja tekijöitä, jotka tosin puhuvat uskonnollisuudesta, mutta jotka estävät meitä oikeasta seurasta!

Meidän on totisesti oltava selvillä siitä, kenen seurassa ja johdatuksessa kuljemme! Meitä ei ole jätetty oman itsemme varaan, vaan meillä on mitä selvin ohjeistus ja jopa viimeisen päälle valmistettu Tie, jolla eivät eksy hullutkaan!

”Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: ’Tässä on tie, sitä käykää.’”

Miksi sellainen määrä hädän leipää ja ahdistuksen vettä? Miksi sellainen määrä kaikenlaista epämieluista? Miksi Herramme sellaisella tavalla näyttää kätkeytyvän? Kaikki tämä on tullut tässä viimeisessä ajassa yllemme ja olemukseemmekin, jotta aivan erikoisella tavalla lakkaisimme horjumasta oikealle ja vasemmalle väärien mieltymysten vaikutuksesta!

”Silloin sinä havaitset saastaiseksi veistettyjen jumalankuviesi hopeapäällystyksen ja valettujen jumalankuviesi kultakuoren; sinä viskaat ne pois kuin inhotuksen, sinä sanot niille: ’Ulos!’”

Emme ole ollenkaan niin kaukana jumalankuvista ja inhotuksista kuin mitä helposti uskottelemme itsellemme! On tullut viimeinen hetki sanoa monille asioille: ”Ulos!”