Tyhjän paino

”Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.” (Matt.25).

Olemme paljonkin puhuneet ihmisistä, jotka koko elämänsä ajan jossakin mielensä sopukoissa laativat omaa ansioluetteloansa, kirjaten jokaisen ”hyvän tekonsa” tai piirteensä listaan, joka ei todellakaan ole lyhyt! Olemme osoittaneet Jumalan Sanalla tällaisen filosofian olevan kaukana jumalallisesta suunnitelmasta ja ohjelmasta. Voisikohan olla niin, että meitä kuitenkin jonakin päivänä syytetään enemmänkin siitä, mitä me emme ole tehneet, mitä olemme jättäneet tekemättä? On aivan liian helppoa havaita kaikki mieleisemme, onnistunut toiminta, mutta ohittaa kaikki se, minkä mieluiten jätämme muiden ihmisten huoleksi, vaivalloisuuden johdosta.

Miksi sellaisella tavalla ohitamme valtavan määrän mahdollisuuksia elämämme aikana? Koska me olemme inhimilliseltä luonteeltamme todella egoistisia, jopa narsistisia! Me halveksimme Ahmed Ahneen tapaisia henkilöllisyyksiä nostaaksemme omaa häntäämme, tajuamatta olevamme salassa paljon röyhkeämpiä kuin Ahmed, joka aivan ääneen ilmoittaa haluavansa kalifiksi kalifin paikalle. Mitä tämä vallan halu merkitsee käytännön elämässä?

Vallanhimo saa ihmisen ajautumaan aivan vääränlaiselle valintalinjalle, joka on täysin ristiriidassa jumalallisen alentuvaisuuden ja nöyryyden kanssa. Mutta miksi meidän tulisi poiketa kirkollisista linjauksista? Eikö kirkollinen maailma kelpaakaan esikuvaksemme, meille, jotka rakastamme näkyviä hengellisiä virkoja ja asemia, samalla kuitenkin halveksimalla fariseusten asennetta?

”Silloin Jeesus puhui kansalle ja opetuslapsilleen sanoen: ’Mooseksen istuimella istuvat kirjanoppineet ja fariseukset. Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille, se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.’” (Matt.23).

Mitä eroa olisi Mooseksen istuimella ja kalifin istuimella? Kumpikin saa ihmisen puhumaan ja esiintymään hurskaasti, herrana halliten ”alamaisiaan”, toisia kristittyjä. Millaisia keisarillisia hengellisyyden kaapuja ja viittoja voimmekaan havaita kristillisessä maailmassa, kuvitelmallisia ”uusia vaatteita”, jotka ovat yhtä todellisia kuin niiden alkuperäkin!

”…sillä he sanovat, mutta eivät tee. He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä sormellakaan liikuttaa. Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten, että ihmiset heitä katselisivat.”

On niin helppoa asettaa vaatimuksia muille ihmisille, odottaen näiltä hyväksymistä ja aivan erityistä huomiota, näkemistä! ”…että ihmiset heitä katselisivat.”

Mikä on kuitenkin todellisen jumalanlapsen tie, asemasta riippumatta?:

”Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet. Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet.” (Jes.53).

Kuinka voisi opetuslapsi kokea jotakin täysin poikkeavaa Herramme tietä ajatellen? Voimme kylläkin kuvitella kaikenlaista ja laatia ansioluetteloita, mutta jumalallista todellisuutta emme kykene pakenemaan!

”..te, jotka ette tiedä, mitä huomenna tapahtuu; sillä mikä on teidän elämänne? Savu te olette, joka hetkisen näkyy ja sitten haihtuu - sen sijaan, että teidän tulisi sanoa: ’Jos Herra tahtoo ja me elämme, niin teemme tämän tai tuon.’ Mutta nyt te kerskaatte ylvästelyssänne. Kaikki sellainen kerskaaminen on paha. Joka siis ymmärtää tehdä sitä, mikä hyvää on, eikä tee, hänelle se on synniksi.” (Jaak.4).

Jumalan silmien edessä tyhjä painaa monessa kohtaa enemmän kuin kuviteltu ”ansiomme”!