Varjeltavat ajatukset

 

”Iloitkaa aina Herrassa! Vieläkin minä sanon: iloitkaa! Tulkoon teidän lempeytenne kaikkien ihmisten tietoon. Herra on lähellä. Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.” (Fil.4).

Eikö meidän jokaisen toivomus olekin, että rauhan Jumala olisi kanssamme? Hän on itse antanut ymmärtää haluavansa sitä. Mutta jos me nautimme hengellisiä asioita ikään kuin vain jonkinlaisina uskonnollisina välipaloina, emme ole todella käsittäneet, mistä Jumalan kanssa vaeltamisessa on kysymys.

”Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois.” (1.Moos.5)

Kuinka monen olenkaan kuullut siteeraavan tätä kohtaa, uskoen sen vertauskuvallisesti koskevan myös häntä! Moni pitää tätä esikuvana tulevalle Seurakunnan ylöstempaamiselle. Mutta voiko se toteutua kohdallamme, jos todellakin olemme ns. hetken jumalanlapsia, nauttien hengellisiä asioita tiettyinä pyhinä ja juhlahetkinä, ikään kuin nälän yllättäessä ottaen välipalaksi hengellisen energiapatukan tai – juoman? Eikö elämä Jumalan kanssa, vaeltaminen hänen yhteydessään, ole sen enempää, laaja-alaisempaa?

Heräsin aamulla mielessäni alkaen soida ajatuksen lainauksestamme:

”…ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Usein levottomasti nukutun yön jälkeen mieli on tilassa, johon emme ole ollenkaan tyytyväisiä. Tietynlaiset unikuvat pyörivät vielä mielessä, vaikka emme ehkä muista tarkkaan mitä näimme. Olen Herralle kiitollinen siitä, että varsinaiset painajaisunet jäivät menneisyyteen kai jo vuonna 1964. En ollenkaan usko epämääräisten unien oikeutukseen vaikuttaa tulevaan päivään. Meidän tulee turvautua siihen, mitä lainauksessamme sanotaan:

”…on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”

Meidän on siis itsekin vaikutettava siihen, millaisten ajatusten sallimme kuluttaa aikaamme ja viedä tilaa elämässämme.

Ennen uskoon tuloani näin valtavan määrän mitä erilaisimpia painajaisia. Olen kertonut tästä joissakin kirjoituksissani. En olisi iltaisin halunnut nukahtaa, koska nämä painajaiset toistuivat niin usein. Pelottavinta olivat unet, joissa olin pimeässä huoneessa, johon en saanut millään konstilla valoa, ja jaloissani ryömi joitakin kauhistuttavia olentoja. Kun sitten tulin uskoon, päätin painajaisen tullessa huutaa: ”Menkää pois Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä!” Päätin myös samalla potkaista lähintä otusta. Tähän yhteen kertaan loppuivat kaikki painajaiset lopullisesti!

Näen toki levottomia unia, mutta en varsinaisia painajaisia. Ajatusten viemiseksi kuitenkin oikeisiin asioihin, on paras ratkaisu aamulla ensimmäiseksi rukoilla ja mahdollisesti lukea tai kuunnella Jumalan Sanaa, koska sen välityksellä Jumalan rauha välitetään meille. Jos ilman selvää selitystä jäävä uni valtaa mielemme koko päiväksi, olemme jollakin tavoin väärällä alueella. Jumalan kanssa vaeltaminen on yksinkertaista, koska se on tarkoitettu nimenomaan lapsenmielisille, mutta sille on luotu aivan oma elinpiirinsä. Meille käsittämättömästä syystä Herra näyttää välillä harjoittavan piiloleikkiä.

”Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.” (Jaak.4).

Aivan kuten lasten leikeissä paetaan pahaa, esim. mustaa miestä, tulee meidän uskonelämässämme rientää aivan tiettyyn suuntaan voidaksemme kohdata sen, mitä etsimme. Miksi Jumalamme välillä piiloutuu meiltä vastoin syvintä haluamme? Koska me juoksemme väärissä asioissa, väärillä alueilla, käsittämättä kuinka lähellä olemme häntä, joka kaikin mahdollisin tavoin pyrkii vain vahingoittamaan meitä! Voidaksemme olla Jumalalle alamaisia, tulee meidän kaikin tavoin välttää tämän pahuuden läheisyyttä, jopa juosta pois sen seurasta ehkä huutaen samat sanat kuin itse aikanaan painajaisten kohdalla. ”Mene pois Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä!”

Me emme voi samanaikaisesti harjoittaa seurallisuutta Jumalan ja pahan kanssa. Jumalan läheisyys ei salli vihollisuuden läheisyyttä, vaikka Hän, joka on meissä, on suurempi kaikkea.

”Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne.”