Sydämen ihminen

”…vaan se olkoon salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa; tämä on Jumalan silmissä kallis.” (1.Piet. 3)

”Te juuri olette ne, jotka teette itsenne vanhurskaiksi ihmisten edessä, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne; sillä mikä ihmisten kesken on korkeata, se on Jumalan edessä kauhistus.” (Luuk. 16)

Me olemme aina odottaneet jotakin merkittävää tapahtuvaksi. Viime aikoina esiin tullut pettymyksemme on jossakin määrin lamaannuttanut meitä. Mutta mitä me todella tarvitsemme ja olemmeko sittenkään jääneet paitsi niin paljosta, mitä helposti uskomme? Edellisessä kirjoituksessa puhuimme suunnattomasta Voimasta, joka nyt näyttää menneen piiloon lähipiirissämme. Se näyttää toimivan maailmanlaajuisesti kaukana meistä. Omalla tavallaan se onkin totta niiden kansojen keskuudessa, jotka vasta nyt ovat päässeet todella osalliseksi Evankeliumin julistuksesta. Me katselemme kaikkea liian inhimillisesti, ehkä juuri pettymystemme johdosta. Mutta miten näkee Kaikkivaltias Silmä kaiken kohdallemme tulleen? Eikö Hän olekin ensisijaisesti kiinnostunut siitä hengestä, jonka Hän on pannut meihin asumaan?

”Vai luuletteko, että Raamattu turhaan sanoo: ’Kateuteen asti hän halajaa henkeä, jonka hän on pannut meihin asumaan’? Mutta hän antaa sitä suuremman armon. Sentähden sanotaan: ’Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon’. Olkaa siis Jumalalle alamaiset; mutta vastustakaa perkelettä, niin se teistä pakenee. Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä…” (Jaak. 4)

Ehkä Jumala ei sittenkään ole niin kaukana kuin luulemme, vaan me itsessämme olemme pysähtyneet jonnekin, missä meidän ei tulisi ollenkaan viipyä. Suuret ja merkittävät asiat on tässä ajassa nostettu esiin siinä määrin, että silmissä sumenee ja korvissa kohisee. Yhä vielä pätee se, että mikä ihmisten silmissä on suurta, on Jumalan silmissä kauhistus. Kaikki on käännetty ylösalaisin siinä määrin, että kiitollisuutemme tulisi olla todella suuri sen johdosta, että olemme saaneet kuulla Totuuden, joka nyt näyttää olevan tappiolla, mutta joka kuitenkin on kestävä iankaikkisuuksiin asti.

Ihminen katselee ulkonaisia ja arvostelee kaiken sen mukaisesti, mutta Jumala näkee ihmisen sydämeen ja arvostaa yhä vielä sitä, mikä siellä on Hänen asettamanaan.

Mistä Herramme ensisijaisesti on kiinnostunut? Mitä Hän odottaa meiltä? Eikö meidän ensisijainen tehtävämme ole lähestytä Häntä, niin Hänkin lähestyy meitä? Kaiken sekaannuksen keskellä on mielessäni yhä uudelleen toistunut ajatus, että ei oikeastaan kenellekään voi suositella mitään hengellistä ryhmää, vaikka keskinäinen yhteys ja kokoontumiset ovat tärkeitä jo Sanan kehotuksen mukaan. Kristillinen hierarkia on johtanut siihen, että liiaksi korostetaan yhteisön merkitystä henkilökohtaisen uskonelämän varjolla. Uskovaisten yhteys on tärkeä, mutta mikään ei ole tärkeämpää kuin yksittäisen ihmisen henkilökohtainen suhde Herraan. Tätä on meille korostettu kautta aikojen, eikä sitä tänäänkään voi jättää nostamatta ensimmäiselle sijalle.

Sanassa on joitakin kohtia omalla tavallaan ylitse kaiken muun. Yksi niistä on Kolossalaiskirjeen ilmaisu:

”Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa, että hän olisi kaikessa ensimmäinen.”

Tässä kohden tarvitsemme nähtävästi aivan erikoisen Jumalan armon ja aivan uudenlaisen ilmestyksen. Painopiste näyttää olevan ruumiissa, seurakunnassa. Se on totta, koska se on Jumalan Sanaa, mutta nyt tässä ajassa erikoisesti on tarpeen nähdä, mihin perustuu Ruumiin koostumus ja merkitys. Me voimme olla osa tuota Kristuksen Ruumista vain aivan erikoislaatuisen henkilökohtaisen osallisuuden kautta. On tärkeää puhua seurakuntayhteydestä, mutta maailman tärkein asia meille itse kullekin henkilökohtaisesti on salassa oleva sydämen ihminen, hiljaisen ja rauhaisan hengen katoamattomuudessa!

Maallinen seurakunta on vain ikään kuin hautomo, jossa poikasille suodaan turvallinen paikka kasvaa ja kehittyä. Mutta Herran Jeesuksen Kristuksen sisäinen tunteminen on niin tärkeä, ettei sen ylitse astu minkäänlainen ihmissuhde eikä arvovalta. Mikä seurakunnalle on tärkeä, yksittäiselle ihmiselle se on miljoonakertaisesti tärkeämpi: ”että hän olisi kaikessa ensimmäinen.”

Kateuteen asti Herramme lähestyy meitäkin, on aina lähestynyt, kuiskatakseen meille tämän Rakkauden viestin. Miksi emme arvosta enempää tätä Iankaikkista kaipausta, joka on kohdannut meidät tiellämme, eikä jätä meitä koskaan? Maailmassa meillä on ahdistus, sillä koko maa ihmiskuntineen huokailee raskautettuna. Mutta nyt aivan erikoisella tavalla sydänten tuntija kuiskailee meille kaiken melun ja ulkonaisen myllerryksen keskellä hiljaisen tuulen hyminässä:

”Mitä sinua koskee kaikki se, mitä ympärilläsi näet? Minä tiedän kyllä kaiken sinua kohtaavan. Minulta ei mikään ole salassa. Minä olen yhä edelleen kiinnostunut sinusta, sillä enhän minä voi unohtaa silmäterääni. Tässä ajassa Minä todellakin kuljen miljoonien ohitse siunatakseni sinua, joka haluat uskoa ja lähestyä Minua, sillä Minä en ole kaukana. Seuraa SINÄ Minua!”

Jatkuu…