Heidän sanansa…

Olemme aikaisemmissa kirjoituksissamme puhuneet kanaanilaisesta naisesta, joka hädässään lähestyi Herraamme. Raamattu ei mainitse mitään siitä, että tällä naisella ei sen aikaisten näkemysten mukaan ollut minkäänlaista oikeutta lähestyä juutalaista miestä. Hän teki sen kuitenkin, mutta miksi, sen haluamme tietää. Mikä sai hänet näin rohkeaksi, mitkä olivat ne tekijät, jotka edesauttoivat tässä jossakin määrin ristiriitaisessakin tilanteessa? Olemme jo maininneet tietävämme kaksi eri seikkaa, jotka olivat merkittäviä.

Nainen oli selvästikin suuressa hädässä, ja hätä on seikka joka saa ihmisen toimimaan tänäkin päivänä. Avun tarve on liikkeelle saava voima, joka vaihtelevasti saa ihmiset toimimaan ristiriitaiseltakin vaikuttavalla tavalla. Vain todella suuri masennus estää ihmistä etenemästä oikealla tavalla. Kanaanilainen nainen oli varmaankin melkoisessa määrin masentunut, mutta se ei estänyt häntä toimimasta hellittämättömästi. Miksi tässä ajassa tapahtuu niin vähän odotustemme mukaisesti? Miksi uskomme parempaan elämään joutuu niin koville koetuksille? Miksi luottamustamme ei palkita, vaikka olemme mielestämme niin aitoja ja todellisia uskovaisia?

Mitä meiltä voisi puuttua siinä määrin, että aidonkin tuntuiset uskovaiset ovat sellaisissa vaikeuksissa? Toimimmehan selvästi nykymenosta poikkeavasti, julkituoden uskomme ja luottamuksemme Herraan! Kanaanilainen nainen sai melko tylyjä vastauksia ja asenteita omassa hädässänsä. Eikö jokainen meistä sittenkin toimisi toisin, etenkin kun Herramme kohtelee meitä mielestämme täysin väärällä tavalla? Mekin olemme muukalaisia, israelilaisille ulkopuolisia. Mutta meillä on lupaus, joka perustuu Aabrahamin siemeneen uskon kautta. Miksi mekin saamme niin usein kohdata tilanteita, joissa suorastaan masennumme ja saamme kuulla vastauksia, jotka eivät lainkaan ole mieleemme?

Uskovaisen elämässä ei ole mitään sattumia, ja jokainen päivämme on tiedossa jo ennen kuin yksikään niistä on tullut. Miksi sitten huokailemme niin raskautettuina ja melkein toivomme menettäneinä? Me emme ole sattumien varassa, vaan elämämme taustalla on tarkka suunnitelma, jos vain haluamme palauttaa sen mieliimme. Jumala on aina rakastanut koetella omiansa ja halunnut meillekin näyttää, mitä todella olemme ja mikä on vain mukaan tarttunutta kestämätöntä materiaalia.

Mikä siis on ongelmamme tässä ajassa? Jos kerran mikään ei ole sattumaa, on syytä muuttaa asenteitamme enemmän nykytilannetta vastaavaksi. Me tarvitsemme Jaakobin kaltaisen kokemuksen, joka paljastaa meille todellisen asemamme tämän ajan taistelujen keskellä. Tarvitsemme päivän, jolloin meidän nimemmekin muutetaan.

”Sinun nimesi älköön enää olko Jaakob, vaan Israel, sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisten kanssa ja olet voittanut.” (1.Moos.

32).

Me olemme kaikki lukeneet Jaakobin kamppailusta, josta hän lähti voittajana, mutta kuitenkin ontuen. Monet meille käsittämättömät kamppailut hengellisellä rintamalla eivät sittenkään ole salassa Herraltamme, eivätkä arpemme ja ontumisemme ole merkki tappiosta, vaan todisteita taistelusta, johon meidät on asetettu. Kanaanilainen vaimokin kävi oman taistelunsa aikanaan, kannustimenaan oikeanlainen kestävyys ja hellittämättömyys. Niin, kaksi todella merkittävää sanaa, jotka ehkä ovat liian vähän totta meidän elämässämme. Mistä se johtunee, miksi olemme sellaisessa määrin kadottaneet näkymme Jumalan taistelijana olemisesta?

Henkilökohtaisesti näen tappiomme taustalla oleviksi perussyiksi niiden kahden asian puute, jotka uskon olleen kanaanilaisen naisen hellittämättömyyden ja kestävyyden takana. Nyt siis viimeinkin pääsimme asiaan!

Kanaanilainen nainen näki Jeesuksessa jotakin sellaista, mikä meidän kaikkien tulisi nähdä. Ensinnäkin hän näki Herran kasvot, erikoisesti Hänen silmänsä. Hän ei tarvinnut muuta tietääkseen asiansa olevan hyvissä käsissä. Pelkkä katse riitti tuomaan varmuuden, jollaista ei missään muualla voi kokea. Ja mikä oli lisätakeena tälle varmuudelle, Hänen kasvojensa edessä? Kanaanilainen nainen kuuli Hyvän Paimenen äänen, jota kerran kuultuaan ei ikinä unohda! Aivan samantekevää, mitä tuo Ääni sanoo, se merkitsee iankaikkista turvallisuutta ja luottamusta, Täydellistä Rakkautta!

Me emme yksinkertaisesti kestä emmekä jaksa tämän maailman keskellä ilman näitä kahta asiaa, joita me olemme kaiken ahdistuksen keskellä alkaneet epäillä valtavan äänimäärän keskellä. Me olemme pettyneet niin moniin ääniin ja katseisiin, jotka meitä ovat lähestyneet jumalallisen arvovallan varjolla, mutta jotka kuitenkin ovat aikaansaaneet enemmänkin epäuskoa kuin luottamusta!

Kunpa Jumalan Henki todella saisi meidät vakuuttuneiksi siitä, että on vain yksi Hyvän Paimenen Ääni ja yhdet Jeesuksen silmät!

”Sillä Esaias sanoo: ’Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?’ Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Mutta minä kysyn: eivätkö he ole kuulleet? Kyllä ovat: ’Heidän äänensä on kulkenut kaikkiin maihin, ja heidän sanansa maan piirin ääriin’.” (Room. 10).

Kaiken näennäisen ja ihmissilmin havaittavan todellisuuden takana on koko ajan ollut ja on edelleen jumalallinen täydellisyys ja tarkoitus. Edellisen lainauksen voi kuka tahansa lukea ja antaa sille oman selityksensä, mutta jumalallinen mieli näkee sen taustalla juuri sen, mistä olemme edellä puhuneet. Hyvän Paimenen ääni ei jäänyt Herran maallisen vaelluksen ajalle, vaan se on tarkoitettu kaikuvaksi kautta ihmiskunnan historian ja iankaikkisuuteen asti. ”Kuka uskoo meidän saarnamme?” Onko meillä siis oma saarna, onko julistajilla oma äänensä ja sanansa? Me tarvitsemme tänä päivänä enemmän kuin milloinkaan aikaisemmin henkien erottamisen lahjan, voidaksemme nähdä kirjainta syvemmälle.

”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17)

Kirjoitettu Sana, Raamattu, on Jumalan ajatukset kirjallisessa muodossa julkituotuina. Me tiedämme kuitenkin millä tavoin tätä kallisarvoista aineistoa on käytetty ihmiskunnan historian aikana. Voimme historian suomalla varmuudella todeta, että vain todella harvoin on sen kautta ollut kuultavissa todellinen Hyvän Paimenen ääni. Sana on aina Sanaa, totta, mutta tässä ajassa me tahdomme elämämme syvimmässä kriisissä keskittyä vain siihen, mikä meille eniten merkitsee, ja mistä koko olemisemme on kiinni.

Se ääni, ne sanat, joista edelliset lainaukset puhuvat, tarkoittavat todelliselle jumalanlapselle Sanan syvintä olemusta, rakkaudellista Jumalan lähestymistä iankaikkisella tarkoituksella, jonka kautta voimme myöskin ymmärtää mitä tarkoittaa Täydellinen Rakkaus.

”…jotka u uskovat minuun…” Meidät täyttää riemulla tämä ajatus, joka sitoo itseensä valtavan määrän luottamusta ja rohkaisua meitä kohtaan, jotka kamppailemme niin oman itsemme kuin ulkopuolisen maailmankin kanssa. Että mekin olisimme sanamme kautta… missä? Mihin johtaa aito sananjulistus, Pyhän Hengen ääni?

”…että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt…”

jatkuu…

mm