Nimi yli kaiken

Eilen iltaisessa puhelinkeskustelussa pohdiskelimme erään ystävän kanssa seurakunnallista tilannettamme. Hän on alkanut osoittaa melko selviä masennuksen merkkejä, ja yritin rohkaista häntä.

Mieleeni tuli jälleen kerran yksi seikka, joka ei varmaankaan ole merkityksetön, vaan suorastaan ratkaisevan tärkeä niin tässä ajassa kuin menneisyydessä ja tulevaisuudessakin. Kun ajattelen lukemattomia keskustelujani eri ihmisten kanssa koko uskonelämäni ajalta, nousee esiin yksi aina hämmästyttänyt tekijä, jonka merkityksen olen vasta viime aikoina todella pannut merkille. On mitä erilaisimpia ihmisiä, useimmiten ystävällisiä ja kohteliaita. On tuttuja ja vähemmän tuttuja. Mutta yksi yhteinen tekijä on kautta aikojen ollut useimmilla näistä. Mikä tai mitkä ovat ne tekijät, jotka saavat nämä ihmiset todella, todella harvoin mainitsemaan Jeesus-nimen?

Saman olen havainnut yhtä lailla vapaiden suuntien kuin valtionkirkonkin piirissä. Puhutaan kaikesta mahdollisesta, hyvistä ja todella hengellisistäkin asioista, mutta miksi niin harvoin kuulee Jeesus-nimen, suurenkin hädän keskellä? Odotetaan apua Taivaalliselta Isältä, Ylhäältä, anotaan Hengen Voimaa, Korkeimman käden kosketusta. Joku saattaa vuodesta toiseen puhua yläkerrasta ja yläkerran miehestä, minkä katson sen verran oudoksi, että kirjoitan kummatkin pienellä.

Jeesus-nimeä käytetään väärissä yhteyksissä paljonkin, mutta nyt meitä kiinnostaa todellisten uskovaisten voimattomuus ja tappiotila. Nimistä Korkeimman mainitsemisessa ja mainitsematta jättämisessä paljastuu paljon enemmän kuin mitä kukaan on halukas totena pitämään. Vuosituhantinen historia on osoittanut, että Jeesus-nimessä todella on voima ja sen kautta on tapahtunut aikojen kuluessa suuriakin asioita. Herran maanpäällisen vaelluksen jälkeisinä vuosina kirkollisella maailmalla oli suuri hätä tämän Nimen johdosta, ja sen mainitseminen ja käyttäminen kiellettiin mitä ankarimmin, ja todella usea menetti sen lausumisen myötä henkensä. Tuona aikana Nimessä oli suuri ja jatkuvasti esiin tuleva voima, mitä ei voida sanoa tästä ajasta.

Ei ole samantekevää miten tuon Nimen lausumme. Arkaileva mieli sen lausumisen suhteen kertoo jotakin todella surullista meidän todellisesta asenteestamme ja hengellisestä tilastamme. Tuon Nimen Voima tunkee kaiken lävitse: ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija; eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hebr. 4)

Edeltävässä jakeessa puhutaan tottelemattomuuden esimerkistä, jota useat ovat osoittaneet kaikkina aikoina. Tottelemattomuus on rinnastettu jopa taikuuteen ja epäjumaliin. ”Silloin Samuel sanoi: ’Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva. Sillä tottelemattomuus on taikuuden syntiä, ja niskoittelu on valhetta ja kuin kotijumalain palvelusta’.” (1.Sam.15)

Voisiko todella olla mahdollista, että ainakin osa tappiomielialastamme johtuu kuuliaisuuden puutteesta? Me olemme aikanaan ja vielä tänäänkin kuulleet Herran äänen ja olemme halunneet totella sitä parhaamme mukaan. Kuitenkin Saulin hengessä seuraamme ja johtoomme tuppautuneet vallan tavoittelijat ovat saaneet meidät uhraamaan vääränlaisia, ilmaisia uhreja, pystyttäen itselleen patsaita ja kuuluttaessaan vastoin kaikkea kuulemaamme Jumalan tahtoa:

”Minähän olen kuullut Herran ääntä ja tehnyt sen matkan, jolle Herra minut lähetti. Minä olen tuonut tänne Agagin, Amalekin kuninkaan, ja vihkinyt tuhon omiksi amalekilaiset. Mutta väki on ottanut saaliista lampaita ja raavaita, parhaan osan siitä, mikä oli vihitty tuhon omaksi, uhrataksensa ne Herralle, sinun Jumalallesi, Gilgalissa.”

Saul syytti kansaa, niin kuin ei muka itse olisi ollut hyväksymässä asiaa. Tässä on mitä kirkkain kuva kaikelle ns. ihmisvalintaiselle hengellisyydelle, joka alkaa vallita kaikkialla. Sille ei merkitse mitään se, mitä Herran ääni on puhunut, vaan tärkeätä on suorittaa omavaltaista jumalanpalvelusta. Ihmisestä on tullut tärkeämpi kuin Jumalan tahdosta, niin että Saulin hengessä pystytetyt muistomerkit (1.Sam.15:12) seisovat yhä vielä esikuvallisena mitä erilaisimmilla kukkuloilla.

Mikä on se tekijä, joka aina on saanut ihmiset etsimään jotakin omaa ja kauniimpaa ja parempaa kuin mitä Jumalan ensisijainen tahto on esittänyt? Mikä kaiken tämän keskellä saa ihmisen kerskaamaan ja ylistämään jotakin muuta kuin Herran tahtoa ja nimeä? Ihmiselle, jolla sittenkin on ehkä hyvin kätkettynä huono omatunto, on todella vaikeata lausua Nimi, jonka edessä kaikki on paljastettua ja omalla tavallaan tuomittua. Mitkä ovat ne asiat, vaikka pienetkin, jotka saavat Sinut arkailemaan Jeesus-nimen lausumista?

”Lapsukaiset, älkäämme rakastako sanalla tai kielellä, vaan teossa ja totuudessa. Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.” (1.Joh.3)

jatkuu…