Niin kaukana?

”’Mutta tästedes Ihmisen Poika on istuva Jumalan voiman oikealla puolella.’ Silloin he kaikki sanoivat: ’Sinä siis olet Jumalan Poika?’ Hän vastasi heille: ’Tepä sen sanotte, että minä olen.’” (Luuk.22).

Luterilaisissa kirkoissa lausutaan uskontunnustus jokaisena pyhänä seisomaan nousten. Siten toistetaan ainakin kerran viikossa ajatus Ihmisen Pojasta, ”joka istuu Isän Jumalan oikealla puolella ja on sieltä tuleva…” Ajatus on täysin Raamattuun perustuva, ja kysymyksemme kuuluukin siis vain koskien näkemystämme Herramme Jeesuksen asemasta meidän omassa elämässämme ja uskossamme.

Toistuvat uskonnolliset menot ja opetukset vaikuttavat ihmisissä enemmän kuin arvaammekaan. Jossakin määrin joidenkin ihmisten usko Herraamme perustuu lähinnä uskontunnustukseen ja lainaukseen Ilmestyskirjan valkoisella ratsulla saapuvasta Voittajasta, joka tuhoaa kaikki vastustajansa. Seimen Lasta ajatellaan vain jouluna! Siten voitaneen myöskin ymmärtää monenlaiset uskonnolliset menot, jotka kohdistuvat selvästikin johonkin hyvin kaukaiseen kohteeseen. Missä on tuo Jumalan istuin, jolla Herramme istuu? Sitä ei kukaan edes kuvitelmissaan osaa määritellä, ja jos emme ajattele tätä laajemmin, jää käsityksemme hyvin epämääräiseksi ja määrittelemättömäksi.

Tämä on varmaankin useimpien uskonnollisten ihmisten näkemys Herrastamme, ja siten voidaan myös ymmärtää monet ns. hengelliset rituaalit ja toimenpiteet, joiden kohde selvästikin on korkeuksissa, taivaassa, tai jossakin erittäin etäisissä sfääreissä. Mutta miksi olemme ottaneet esiin tällaisen aiheen? Miksi meitä saattaa vaivata jonkun ryhmän tai yksityisenkin henkilön lipun heiluttaminen tai vastaava johonkin kaukaisuuteen viestittäminen? Kaikellahan on omalla tavallaan aivan selvä hengellinen olemuksensa!

Emme halua asettaa kyseenalaiseksi kenenkään uskoa tai jumalanpalvelusmenoja, mutta sydämellämme palaa kaipaus ja suoranainen tieto jostakin valtavan paljon merkittävämmästä. Meidän uskomme ja päivittäinen elämämme perustuvat johonkin todella läheiseen ja todelliseen yhteyteen, likelle tulevaan läsnäoloon. Sen kohtaaminen ja näkeminen perustuu syvälliseen perehtymiseen Jumalan Sanan todistukseen. Pelkkä uskontunnustuksen lausuminen ei tuo siitä julki kuin vain äärimmäisen pinnan. Mihin haluamme kiinnittää huomiomme tässä tutkistelussa, joka voi koskettaa sekin vain pintaa jostakin niin syvällisestä, ettei ihmismieli sitä tämän elämän aikana ehdi hahmottaa?

Aikanaan Israelin kansalla oli oma jumalanpalveluksensa ja temppelinsä. Samoin aikanaan astui esiin julistajia, joiden sanoma aikaansai kriittisiä ja ristiriitaisia tunteita. Kansalla oli tuhatvuotiset perinteensä ja näkemyksensä, joiden pysymisestä pitivät huolen erilaiset hengelliset palvelustehtävät. Niin yksittäistä palvojaa kuin erilaisia ryhmiäkin sitoivat totutut opetukset ja perinteet. Niinpä jopa Erään Julistajankin seuraajat kamppailivat mielessään totunnaisen ja nyt esiintyvien uusien näkemysten välillä. Nyt oli heidän keskuudessaan Eräs, joka kertoi laajemmasta hengellisyydestä, kuin mihin oli totuttu!

Tähän asti tiedettiin Jumalasta niin paljon, ettei Häntä kukaan voinut henkeänsä menettämättä nähdä, ja Hänen alkuperäistä nimeänsä ei kukaan saanut lausua. Käsky olla lausumatta turhaan Jumalan nimi katsottiin niin tärkeäksi, että sille itse asiassa annettiin uusi ja inhimillinen selitys. Omalla tavallaan siis Jumala oli vieläkin käsittämättömämpi ja kaukaisempi kuin mitä uskontunnus helposti antaa ymmärtää. Kaikki uskonnollinen toiminta pyrki perustumaan annettuihin käskyihin ja säädöksiin, ja suurelta osaltaan se tapahtuikin Kirjoitusten mukaisesti. Ihmismielelle oli kuitenkin käsittämätöntä moni asia, oikeastaan kaikki. Miksi uhrata eläimiä, miksi tuoda vuodesta ja vuosisadasta toiseen tietyt raaka-aineet uhreja varten? Miksi, miksi, kyseli ihminen jo tuolloin, saati sitten juuri nyt!

Kaikella oli hengellinen esikuvallisuutensa, jota ihmiset pyrkivät etsimään ja ymmärtämään parhaansa mukaan. Odotettiin ennen kaikkea erään asian täyttymystä. Tätä odotusta oli ollut niin kauan, että ihmiset eivät loppujen lopuksi tarkkaan tienneet mitä odottaa, eivät edes uskonnolliset johtajat! Kaikki alkoi omalla tavallaan kiteytyä yleisen luopumuksen johdosta, kun omanlaisenansa tuomiona vihollisen, Rooman, joukot valloittivat maan ja vaikeuttivat raskaasti hengellistäkin toimintaa. Nyt julkihuudettiin kansan odotukset ja kaipaukset, hengellisen ja maallisen ahdingon keskellä. Olosuhteet toivat esiin odotukset, pakon sanelemana. Nyt huudettiin Messiaan, Voidellun puoleen, jota oli kautta vuosituhansien odotettu, käsittämättä kuitenkaan odotuksen kohteen todellista merkitystä ja luonnetta. Tiedettiin vain sen verran, että kysymys olisi jostakin niin ylhäisestä ja jumalallisesta, ettei sitä kukaan oikein rohjennut julki lausua. Olisi ilmeisestikin kysymys itse Jumalasta, jonka oikeaa nimeä ei saanut julki lausua. Tarvittiin vapauttaja! Odotus oli todella tärkeä, sillä niin kansa kuin johtajatkaan eivät tienneet mitään niin vihattavaa ja kirottua, kuin roomalainen sotilas ja roomalainen valta!

Kansan uskonnolliset odotukset olivat ominaiset inhimilliselle mielelle silloin aivan kuten nytkin. Perususkonnollisuus kulkee juuri sellaisia teitä kuten Israelin keskuudessa kautta aikojen. Kaikki todella hengellinen ja syvästi uskonnollinen tahdottiin nähdä mahdollisimman ylhäisenä ja kaukaisena, mikä aina on perustunut samoihin perusseikkoihin. Jos palvonnan kohde tulee liian läheiseksi, tuntuu se helposti kiusalliselta, ja sulkee ulkopuolelle liian paljon inhimillistä heikkoutta ja puutteellisuutta, omaa tahtoa. On helpompi olla jonkin etäisen ja näkymättömän velvoittama. Aivan kuten työntekijä kokee kiusalliseksi johtajan työskentelemisen samoissa tiloissa. Aina on siis omalla tavallaan pidetty enemmän etätyöskentelystä kaiken valvonnan perustuessa omaan asenteeseen. On siis olemassa valtava määrä etäuskonnollisuuttakin, joka mielellään näkee kaiken velvoittavan ja valvovan mahdollisimman etäisenä ja salaperäisenäkin!

Mutta tälle kaikelle tuli muutos tuon Erään astuessa esiin monen mielestä aivan liian konkreettisena ja todellisena. Kukaan ei tähän asti ollut puhunut jostakin tiestä tai uudesta majapaikasta. Esiin ei astumisen sijasta ratsastanut valkoisella hevosella suuri sotapäällikkö taivaallisine joukkoineen, tervehtien arvovaltaisesti hengellisiä johtajia ja ylipappeja. Ihmisten odotukset kohdistuivat johonkin aivan muuhun, kuin mikä nyt sai aikaan kansanliikkeen. Roomalaisista ei puhuttu mitään, saati sitten heidän tuhoamisestaan! Jopa kerrottiin jonkun johtavan roomalaisen palvelijan parantamista kuolettavasta taudista!

Nyt kaukainen tuli niin läheiseksi kuin vain ajatella saattaa! Jotakin ennen näkemätöntä ja käsittämätöntä tuli niin lähelle ihmistä, että tämä joutui aivan ymmälleen. Kukaan ei koskaan aikaisemmin ollut puhunut Isä Jumalasta, vaan kautta aikojen oli julistettu isien Jumalasta, joka selvästi asetettiin aivan tarkoituksella hyvin kaukaiseksi. Mutta nyt tässä seisoo aivan lähituntumassa Eräs, joka antaa ymmärtää ihmisen pääsevän kosketukseen itse Isä Jumalan kanssa. Nämä ihmiset olivat jo melkoisen aikaa olleet kosketuksissa tämän Miehen kanssa, antaen kuitenkin perinteisten opetusten sumentaa mieltänsä siinä määrin, että esitetään kysymyksiä, joihin vastaus on annettu jo ensi hetkistä lähtien.

Ihminen näkee kaiken hengellisen totuuden liian monimutkaisesti ja kaukaisesti. Jos nämäkin tavalliset maanläheiset ihmiset olisivat enemmän vapautuneet perinteisistä näkemyksistä, ei heitä olisi niin rakkaudellisesti tarvinnut nuhdella heidän sokeudestaan Hänen suhteensa, joka kaikin mahdollisin tavoin oli osoittanut olevansa vastaus ihmisen perimmäisiin kysymyksiin ja hengellisiin tarpeisiin. Hän ei ollut kuka tahansa, vaan Hänen kauttaan tuli lähelle Hän, jonka valtaistuin on korkeuksissa ja jonka nimeä ei rohjettu aikaisemmin lausua. Hän ei ollut lähellä vain Jerusalemissa tai temppelissä, vaan nyt kansan keskellä seisoi Eräs, joka saattoi sanoa olevansa yksi Isän kanssa. Hän käytti itsestään sanoja, jotka jokaisen hengellisesti valistuneen mielestä viittasivat vain juuri Häneen, jonka nimeä ei saanut lausua. MINÄ OLEN!

Tätä ei ollut tapahtunut vain kerran, mutta siitä huolimatta nimeltä mainittu seuraaja esittää pyynnön saada nyt sitten vihdoinkin nähdä Jumala, jota aikaisemmin ei kukaan ole rohjennut tällaisella tavalla lähestyä. ”Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme!” Tämä on varmaan tänä päivänäkin monen kaipaus ja pyyntö. Kohtaamme tässä kohden jotakin niin valtavaa ja merkittävää, mikä kaikuu kautta iankaikkisuuksien valtavana pauhuna. Jumalan suurimman salaisuuden paljastuminen ihmiskunnan keskellä! Vieläkään eivät nuo tuon ajan todistajat olleet käsittäneet minkä kanssa he olivat jo niin kauan olleet tekemisissä. He eivät sittenkään tunnistaneet kuka heidän kanssansa oli, joka vaelsi heidän kanssaan, puhui heidän kanssaan, söi samaa ruokaa heidän kanssaan. Heille täytyi lausua läpi maailmankaikkeuden iankaikkisesti kaikuvat sanat: ” Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän!”

”’Ja mihin minä menen - tien sinne te tiedätte.’ Tuomas sanoi hänelle: ’Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?’ Jeesus sanoi hänelle: ’Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.’ Filippus sanoi hänelle: ’Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme’. Jeesus sanoi hänelle: ’Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.” (Joh. 14)

Jatkamme samasta aiheesta lähiaikoina.