Kaikessa ensimmäinen

”Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.” (1.Joh.3)

”…niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.”

Ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta joka Jumalan suusta lähtee. Meille on annettu Raamattu, Jumalan Sana, jonka jokainen sana on tärkeä. Jopa kaikki Vanhaan Testamenttiin kirjoitettu sisältyy siihen, mistä Herramme puhui: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.” (Matt. 5). Meidän ei tarvitse ymmärtää kaikkea, vaan meillä tulee olla kunnioitus Jumalan tallennettua tahtoa kohtaan.

Mikä sitten on kaiken kirjoitetun tarkoitus? Miksi Ilmestyskirjan lopussa sellaisella tavalla varoitetaan ottamasta pois tai lisäämästä? Koskeeko se vain Ilmestyskirjaa, vai kattaako se koko Sanan? Jokainen todella Hengen johdatuksessa oleva tiedostaa koko olemuksellaan, että ihmisen tulee jättää koko innoitettu Sana koskemattomaksi. Itse asiassa kysymykseemme antaa mitä selvimmän vastauksen se, mitä voimme lukea Johanneksen Evankeliumin viimeisiltä sivuilta:

”…mutta nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä.”

Johanneksen Evankeliumi omalla tavallaan tuo kirkkaimmin esiin meidän Herramme olemuksen ja rakkauden. Edellinen lainaus ei koske vain tätä osaa Kirjoituksista, vaan se tuo silmiemme eteen koko Raamatun salaisuuden ja perustarkoituksen. Se vahvistuu erikoisesti seuraavassa lainauksessa niin ajaksi kuin iankaikkisuudeksikin:

”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen, ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa. Ja hän on ruumiin, se on: seurakunnan, pää; hän, joka on alku, esikoinen kuolleista nousseitten joukossa,

että hän olisi kaikessa ensimmäinen.” (Kol. 1).

Emme tee mitään vääryyttä meille annettua Testamenttia kohtaan väittämällä, että kaikki on kirjoitettu, jotta Herra Jeesus Kristus olisi kaikessa ensimmäinen. Kuinkahan suuri osa sydämemme syytöksistä perustuu näihin sanankohtiin? Miksi meillä ei ole suurempaa luottamusta ja uskallusta Herran edessä? Onko mielemme sittenkin täynnä kaikkea hyvää ja hengellisesti rakentavaa, ovatko sielumme hengelliset varastohyllyt täynnä kaikkea jumalallista ravintoa ja aarteistoa, mutta siitä huolimatta kaikkein tärkein ja ensimmäinen on toisella sijalla?

Miksi meillä ei ole enempää se mieli, joka Herrallamme oli? Miksi niin usein hengellisiä asioita ajatellessamme mieleemme nousee jonkun jumalanpalvelijan hahmo, niin että tuottaa vaikeuksia nähdä maailmankaikkeuden kallisarvoisin näky, jonka pohjalta sydämeemme nousee voimallinen uskallus: miksi on niin vaikeata kohdata Herramme katse ja Hänen rakkaudelliset kasvonsa?

”Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen.” (1.Piet.1)

Me emme eläneet Herramme maanpäällisen vaelluksen aikana, emmekä päässet tutustumaan Hänen maanpäälliseen hahmoonsa, joka Jesajan mukaan ei ollut sellainen kuin miksi useimmat hengelliset piirit Hänet kuvaavat. Mutta me haluamme hengessämme nähdä Hänen hengellisen Olemuksensa ja Todellisen Minuutensa, joka tässäkin ajassa on kaikessa ensimmäinen.

”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.” (2.Kor.4)

Aiheemme on niin laaja, että sen pohtimiseen ei riittäisi maallinen aika. Vasta iankaikkisuus on paljastava kaiken ulottuvuuden. Siitä huolimatta tärkein tehtävämme tässä ajassa on keskittyä Häneen joka on kaikessa Ensimmäinen ja joka halajamalla halajaa täyttää meidän koko olemuksemme omalla persoonallaan, joka viihtyy vaatimattomissa saviastioissa. Jumalan kirkkauden tunteminen loistaa siis Kristuksen kasvoissa, jotka ovat nähtävissämme, jos vain suljemme näkökenttämme ulkopuolelle kaikki muut kasvot.

Jatkuu…