Mistä olet varma?

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut, ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2.Tim. 3)

”Mutta pysy sinä siinä, minkä olet oppinut ja mistä olet varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut…”

Me olemme aikanaan tehneet valintamme, joka perustui sydämemme vakuuttuneisuuteen. Näimme edessämme jotakin sellaista, mikä oli arvollista seurattavaksi ja noudatettavaksi. Lähdimme seuraamaan Herraa, josta silloin tiesimme aika vähän, mutta luotimme johdatukseen ja lupauksiin, jotka näimme Sanassa.

Muistan oman nuoruuteni ja sen, kuinka rippikoulun konfirmaatiossa sanoin alttarin edessä Herralle, että haluan olla Hänen omansa. Tämä ratkaisu perustui jo aikaisempaan kaipaukseen sydämessäni.

Minä pyrin pysymään oppimassani, mutta vuoden 1964 syyskuussa jättäytyessäni koulutovereideni johdatuksella Herran tielle, alkoi omalaatuinen prosessi, joka ajoittain sai minut kadottamaan kaiken varmuuden ja turvallisuudenkin. Opettajia oli pilvin pimein, ja opetus vaihteli persoonallisuuden ja ajankohdan mukaan siinä määrin, että keskivertoa korkeampi älykkyysosamääräni jatkuvasti sai minut raapimaan päätäni. Hyvä ettei tukka kokonaan lähtenyt!

Kerron tämän siksi, että tänä aamuna koen tähän liittyvän yhden suurimmista kompastuskivistä uskovaisuutemme tiellä. Miksi meillä yleensä ottaen on ehkä kautta elämämme niin vähän todellista uskonvarmuutta? Mihin todellisuudessa perustuvat suuretkin sisäiset kamppailumme ja ajoittaiset pelkotilamme? Miksi esim. minun nuoruudessani oli niin vähän todellista iloa ja rauhaa, vaikka ulkonaiset olosuhteet olivat mitä parhaimmat? Miksi vuoden raamattukouluaikanani Helsingissä olin niin levoton ja istuin suuren osan vapaa-ajastani kolmosen ratikassa, johon minulla oli kuukausilippu? Miksi samanlaisesta levottomuudesta näytti kärsivän moni tovereistani?

Voisin siteerata lukemattomia sanankohtia, mutta omin sanoin kerrottuna ongelmamme on ollut ja on vieläkin siinä, että aivan liian monet ja väärät henkilöt ovat pyrkineet olemaan opettajiamme. Me olemme aikanamme olleet vakuuttuneita vastaanottamistamme asioista, mutta sitten on aivan kuin jonossa rientänyt luoksemme ihmisiä, joilla on mieli ja suu ollut täynnä oivalluksia, jotka ovat tuntuneet koskevan enemmän meitä kuin heitä. Yksi vältellyimmistä jaksoista Sanassa on kautta aikojen ollut Paavalin avomielinen tunnustus olemisesta kaikille kaikkea ja Roomalaiskirjeen 14 luku. Olen ainakin itse aina kutsunut sitä omantunnon luvuksi. Siksi olen kirjoittanut kokonaisen pitkän kertomuksen nimeltään ”Omantunnon kolkuttajat”, joka löytyy tällä hakusanalla blogikirjoituksistani.

Miksi, ihmettelen yhä uudelleen ja uudelleen, meillä on niin vähän rohkeutta ja voimavaroja vastustaa näitä ohitse Sanan todistuksen meneviä opetuksia ja opettajia, jotka sellaisella tavalla jatkuvasti pystyvät horjuttamaan varmuuttamme ja luottamustamme? Kysymys ei ole mistään pikkuasiasta, vaan todella vakavasta esteestä hengellisessä kasvussamme!

Yksi merkittävimmistä tekijöistä perustuu alkutekstiimme.

”…ja koska jo lapsuudestasi saakka tunnet pyhät kirjoitukset, jotka voivat tehdä sinut viisaaksi, niin että pelastut uskon kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa.”

Jumalan Sana useissa kohden vakuuttaa meille, että Kirjoitusten tunteminen on meille tärkein vakuus oikealla tiellä pysymiseksi. Lue Psalmi 119 ja alaviittauksissa mainitut kohdat. Sanan lukeminen ei ole vain jokin tavanomainen toimenpide, vaan meidän tulee tehdä se vakavassa hengessä ja rukouksessa, koska sen kautta olemme suoranaisessa yhteydessä Herramme kanssa, joka on Sana!

Minulle soittavien ihmisten kanssa keskustellessa päällimmäiseksi ongelmaksi on jatkuvasti osoittautunut se, että heidän ahdistuksensa suureksi osaksi perustuu tietämättömyyteen siitä, mitä Sanaan on kirjoitettu. He ovat säälittävässä määrin tungettelevien opettajien mielivallan alaisia, jotka eivät ilmeisesti itsekään ole selvillä siitä, mitä tekevät.

Opetus saattaa olla aivan oikeatakin, mutta kautta aikojen ihmiset ovat halunneet syrjäyttää Pyhän Hengen johdatuksen omakohtaisen tietoisuuden tieltä. Ei riitä oikea opetus, vaan itse kunkin ihmisen kohdalla meidän tulee tiedostaa oikea hetki sille, mitä on tarpeen sanoa! Aivan liian usein pidetään oman mielen liikkeitä Pyhän Hengen toimintana. Me tarvitsemme sen mielen, joka oli meidän Herrallamme. Hän puhui meille kaiken tarpeellisen, mutta yksittäisten ihmisten kohdalla Hän puhui juuri sen, mikä oli tarpeen heille. Lue ajatuksella kertomus samarialaisesta naisesta kaivolla.

Tämä on niin tärkeä aihe, että siitä on syytä puhua useampaan kertaan. Minua on aina lohduttanut tungettelevien ihmisten kohtaamisessa todistus meidän Herrastamme, missä niin kauniilla tavalla meidät rinnastetaan Häneen:

”Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki. Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut; ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.” (1.Kor.2)

Heräsi mielessäni ajatus siitä, että onko oikeastaan ketään kutsuttu olemaan siinä määrin toinen toisensa opettajia!

”Pidä sinä itselläsi Jumalan edessä se usko, mikä sinulla on. Onnellinen on se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä hän oikeaksi havaitsee…” (Room. 14).

Jatkuu…