Kenen ajatuksia ajattelet?

Ihminen saa joidenkin tutkimusten mukaan parhaat ajatuksensa selällään maatessaan. Liittyisikö tämä jotenkin myös ns. kaatumisilmiöön ja haluun kaatua mieluummin selälleen kuin raamatullisen esikuvan mukaan kasvoilleen? Olemme jo todenneet Raamatussa olevan vain kaksi tapausta, joissa ihminen kaatuu selälleen, ja niissäkin on hyvin kielteinen seuraus.

”…niin että he kulkiessaan kaatuvat selälleen ja ruhjoutuvat, että heidät kiedotaan ja vangitaan.” (Jes.28).

”Kun hän mainitsi Jumalan arkin, kaatui Eeli istuimeltaan taapäin portin viereen, taittoi niskansa ja kuoli; sillä hän oli vanha ja raskas mies.” (1.Sam.4).

Olemme puhuneet ihmisen ajatuksista ja Jumalan ajatuksista. Näiden välillä on Sanan todistuksen mukaan valtava ero.

”Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55).

Makaamme siis kasvoillamme tai selällämme, tulee meidän omien ajatustemme sijaan keskittyä Sanan todistukseen. Ihminen on kautta aikain saanut mitä erilaisimpia ahaa-elämyksiä, jotka ovat saaneet hänen mielikuvituksensa liikkeelle. Jostakin sanankohdasta on saatu ponnahduslauta mitä laajimmille pohdiskeluille. Mutta jos ajatuskulkumme ei ole etsiytynyt Hengen alueelle ja Sanan todistukseen, voi tuloksena olla suorastaan mitä vain kiintoisaa ja joukkoja keräävää. Mutta ei riitä jonkin yhden lauseen tai jopa vain sanan antama innoitus, jos ihminen Sanan sijasta kaivelee mielensä johteita ja rakentelee jopa kokonaisia maailmoja, joiden perusta ei kuitenkaan ole vietävissä Sanaan. Niinpä on syntynyt lukuisia herännäisliikkeitä ja vain liikkeitä, joiden otsikkona voi olla lainaus Jumalan Sanasta, mutta mitään muuta yhteistä niillä ei ole Jumalan maailman kanssa.

Ihmisen tarkoitus on useimmiten hyvä, sitä emme tahdo kieltää, mutta seurauksena voi olla se, mistä seuraava jae puhuu:

”Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan; kansaa kohden, joka vihoittaa minua alinomaa, vasten kasvojani…” (Jes.65).

Jumalan vastenmielisyys ihmisten harjoittamaa hengellisyyttä kohtaan saattaa johtaa seuraavanlaisiin ajatuksiin:

”Eikö Herran päivä ole pimeys, eikä valkeus, eikö se ole synkeys, jossa ei valoa ole? Minä vihaan, minä halveksin teidän juhlianne enkä mielisty teidän juhlakokouksiinne. Sillä vaikka te tuotte minulle polttouhreja ja ruokauhrejanne, eivät ne minulle kelpaa, enkä minä katso teidän yhteysuhrienne, syöttövasikkainne, puoleen. Vie pois minun edestäni virttesi pauhina, en tahdo kuulla sinun harppujesi soittoa. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus niinkuin ehtymätön puro.” (Aam.5).

Mistä ylipäätään johtunee se, että niin monella on ajatus siitä, että Herran päivä olisi jotakin aivan ihanaa, jota meidän tulee odottaa? Ihmisen harjoittama jumalanpalvelus ei sinänsä merkitse mitään Jumalan silmissä, eikä siten ole velvoittavaa uskovaisiakaan kohtaan. Inhimillisten ajatusten pohjalle perustuva jumalanpalvelus useimmiten tuo mukanaan väärän ihmiskorostuksen, niin että oikeus ja vanhurskaus eivät pääse toteutumaan, vaan kirkolliset menot tuottavat enemmänkin kärsimystä alhaisten ja heikkojen ihmisten keskuudessa.

Olemme jossakin vaiheessa todenneet, useampaankin kertaan, että vääristynyt uskonnollisuus ja vääristynyt seksuaalisuus käyvät käsi kädessä. Samoin voimme sanoa, että vääristynyt uskonnollisuus ja vallan halu ovat täysin erottamattomat. Tämä valta vain usein onnistutaan kätkemään niin hyvin, että vasta pahoinvoinnin saavutettua äärirajansa sitä vastaan rohjetaan nousta. Kätkemiseen on aina käytetty raamatullisista käsitteistä ponnahtaneita ihmismielen kehitelmiä, joilla on niin petollinen hengellinen leima, mutta jotka toimivat täysin galatalaisessa hengessä.

”Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku! Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä.” (Ps.139).