Jumala yksinkertaisuudessa 1

Vierailin hiljattain eräässä perheessä useamman päivän ajan. Suuri osa ajasta istuttiin olohuoneessa ja televisio oli auki. En jaksanut kiinnostua televisio-ohjelmista ja halusin harjoitella pienen tietokoneen käyttämistä kirjoittamiseen ensimmäistä kertaa elämässäni. Muiden keskittyessä keskusteluun ja televisioon, harjoittelin näppäimistön käyttöä kirjoittaen muistiin mieleen tulevia asioita. Tuloksena ei ollut tavanomaista tekstiäni olosuhteista johtuen, mutta katson kuitenkin voivani julkistaa ainakin osan siitä.

Jumala yksinkertaisuudessa

Ei herroina halliten

Yksinkertaisilla asioilla ei ole mahdollista hallita toisia ihmisiä, ja siksi kautta kirkkohistorian on perustauduttu monimutkaisiin hengellisiin näkemyksiin ajatuksella, että vain valitut ja erikoisesti armoitetut ovat kykeneviä näkemään ne seikat, joiden avulla on mahdollista asettaa joku erikoisasemaan, muiden yläpuolelle. Herramme kiittää Isää siitä, että hengelliset asiat on ilmoitettu yksinkertaisille, lapsenmielisille ihmisille. Salaaminen koskee viisaita ja ymmärtäväisiä, eli koko asia on siis käännetty ylösalaisin!

Mihin siis perustuu hengellisten asioiden yksinkertaisuus kaikkien mutkien etsimisen keskellä? Herramme mukaan suurin käsky perustuu Jumalan, Isämme rakastamiseen yli kaiken, lähimmäisen kuin itseämme. Mihin sitten tämä rakkaus perustuu? Ajatuksiinko, hyviin tarkoituksiin? Herramme itseasiallinen testamentti perustuu rakkauteen, joka ei ole vain sanoja ja kauniita ajatuksia, vaan aivan normaalia, käytännön elämää. Rakkaus ei ole uskon asia, vaan käytännössä toteutettua Jumalan Sanaa. Herramme itse osoitti mistä on kysymys. Hän, joka aina oli rakastanut omiansa, aivan lopussa pesi opetuslastensa jalat ja kehotti, vaati näitä tekemään saman toisillensa.  Hän ei tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan. Pietari oli valmis tekemään mutkia, monimutkaistaessaan Herran tarkoituksen. Ei riittäisi se, mitä Herra esitti, vaan olisi pestävä muutakin, varmuuden vuoksi!

Tämä jo osoittaa, mitä ihmismieli ajattelee ja mitä siinä liikkuu. Herra on tehnyt tiet suoriksi, mutta ihminen omassa uskonnollisuudessaan tekee monia mutkia. Jumala ylsinkertaisuudessa on ihmisjärjelle liian monimutkaista. Monimutkaisin asia maailmassa on yksinkertainen ihminen! Eli usein ihmisen yksinkertaisuus onkin todellisuudessa monimutkaisuutta! Sen kautta osoitetaan paremmuutta, etevymmyyttä, toisista erottautumista. Ihminen siis hallitsee toista omalla erinomaisuudellaan, erikoisilla näkemyksillään, olettamuksillaan, ilmestyksillään, oivalluksillaan. Siksi etenkin tässä ajassa on niin vaikea elää. Parhaimmatkin uskovaiset ovat omalla tavallaan langenneet tähän ajatteluun ja näkymättömään itsekeskeisyyteen.

Ihminen ei sinänsä välttämättä ole itsekäs, vaan itsekeskeinen, usein ei omasta tahdostaan ja tarkoituksestaan, vaan muiden ihmisten pakottamana. Väärä hallitseminen rikkoo ihmismieltä, palvelee sielunvihollisen tarkoituksia, vaikka emme sitä useinkaan tiedosta oikealla tavalla. Me voimme huonosti, emmekä mielellämme suo toisen ihmisen voivan paremmin. Siitä tulee paha mieli, alemmuudentunne, joka on pakko pukea omavoimaisuuteen, vaikka kuinkakin valheellisin keinoin. Nykyinen uskonnollisuus ei näe siinä mitään pahaa, vaan todellisuudessa suosii sitä.

Olemme ajautuneet niin kauaksi raamatullisuudesta ja kristillisistä periaatteista, että rikkomuksemme huutaa taivaaseen asti! Me punnitsemme näkemäämme ja kokemaamme lähinten esimerkkien mukaisesti, alkaen pesettää niin päätämme kuin käsiämmekin. Emme lainkaan huomaa, että koko arvomaailmamme perustuu täysin itsevalittuihin tekijöihin, perusteisiin.

Me vertailemme ja tutkistelemme ja arvostelemme ja tuomitsemme, ilman todellista raamatullista perustaa. Arviomme perustuu lähinnä omaan hyvinvointiimme tai pahoinvointiimme, mukavuudenhaluumme ja viihtyvyyteemme. Elämän tulee olla viihdyttävää, mukavaa, mielihyvää tuottavaa. Siinä ei sinänsä ole mitään pahaa tai väärää, mutta se on melko kaukana aidosta, jokapäiväisestä todellisuudesta. Elämä on lähinnä kilvoittelua, pettymyksiä, epäonnistumisia, joista opimme kaikkein eniten.

Ihminen oppii kaikkein eniten virheistä. Ne jäävät parhaiten mieleen, ja tähän perustuu myöskin Jumalan järjestämä yksinkertaisuus. Vajavaisuus on aina ollut leimaa antavaa kaikelle todelliselle kristillisyydelle. Miksi ei Jumala järjestänyt pojallensa parempaa syntymäpaikkaa? Miksi hänen lastensa Marian raskaudesta huolimatta tuli matkustaa niin pitkä matka, miksi majatalossa ei voinut olla tilaa syntyvälle maailman Vapahtajalle? Miksi ei Jumala luonut toisenlaisia olosuhteita? Miksi paikalle tuli ensisijaisesti tavallista, yksinkertaista työläiskansaa, missä olivat tämän maailman arvohenkilöt? Miksi Jumala salli Herodeksen tappaa sellaisen määrän juutalaislapsia? Olisihan Herodeksen voinut tappaa, lamaannuttaa, poistaa tieltä, estää jollakin tavoin! Miksi oli tarpeen paeta Egyptiin, miksi piti huomioida niin suuri määrä inhimillisesti ajatellen helposti poistettavia ongelmia?

Niin, meidän ajatuksemme ovat melko kaukana Jumalan ajatuksista, jotka mielestämme ovat vaihtelevasti yksinkertaisia ja usein liian monimutkaisia. Miksi ei Kaikkivaltias käytä valtaansa ja saata asioita tapahtumaan meidän mielestämme helpoimmalla ja yksinkertaisimmalla tavalla? Mehän tiedämme niin tarkkaan, miten saada oma tahtomme toteutumaan! Me tiedämme miten käyttää valtaa, miten hallita toisia ihmisiä ja heidän tahtoaan. Mutta suuruutta ei olekaan vallankäyttö, vaan valinnan mahdollisuus, vapaus, päätöksenteko kunkin oman harkinnan mukaan. Me pakotamme, ohjaamme, manipuloimme, käytämme paimensauvaa lyömiseen ja ohjaamiseen, unohtaen sen tarkoituksen pelastavana ja suojaavana tekijänä. Sauvan käyrä pää on lampaan nostamista varten pahasta paikasta, sauvan tukevuus perustuu aseeseen susia ja muita petoja vastaan.

Jumalan suuruutta osoittaa siis Hänen valitsemansa yksinkertaisuus, inhimillisyys, sillä onhan kysymys suunnitelmasta ihmisiä, ihmiskuntaa varten. Jumalan yhksinkertaisuutta ei siis tarvitse Hän, vaan ihminen, me, sinä, minä!

Juuri tässä ajassa kohtaamme oman rajallisuutemme kaiken kehityksen ja monimutkaisuuden keskellä. Joudumme pakostakin huomaamaan, ettei sielunrakenteemme, aivokapasiteettimme, kestä kaikkea sitä tiedon määrää ja virtaa, joka suorastaan vyörtyy yllemme hyökyaallon tavoin. Rajallisuutemme on saavutettu jo vuosikymmeniä sitten, ilman että olisimme oikealla tavalla havainneet sitä. Ihmettelemme vain tietynlaista huonovointisuuttamme, jonka todellista perustaa emme kykene näkemään. Me hoidamme itseämme väärillä asioilla, väärillä aiheilla ja aineilla. Pahoinvointi pitää turruttaa jollakin, mielihyvä pitää saada takaisin. Lisäämällä tietoa pahennamme vain asiaa. Koemme siten luvalliseksi keskushermoston manipuloimisen joko lääkkein tai huumaavin ainein. Hetkellisesti saavutamme jotakin tavoittelemastamme, mutta sitten koittaa totuuden hetki. Annostus ei riitä, vaan on saatava jotakin enemmän. Emme voi luopua saavutetusta asemasta, joten pahoinvointia on pakko lisätä vasten parempaa tietoa, ja siten tarvitaan taas lisää rauhoittavaa ja mielihyvää tuottavaa ainesta!

Mistä ylipäätänsä on tullut ajatus jatkuvasta mielihyvästä ja onnellisuudesta? Miten voimme perustaa elämämme ja tulevaisuutemmekin johonkin niin kuvitteelliseen, että pakostakin joudumme jossakin vaiheessa pettymään, katkerastikin? Jo pelkkä historian tutkistelu paljastaa meille, että ihmiselämä on paljon raadollisempaa kuin mitä olemme valmiita uskomaan!

Olemme ensimmäinen sukupolvi, jota on siunattu näin pitkällä rauhanajalla. Me emme oikeastaan todellisuudessa tiedä lainkaan, mitä on todella vaikea elämä ja suuri ihmisen tuska. Puhumme nyt lähinnä pohjoismaalaisista ihmisistä, emme niistä, jotka aikanamme ovat joutuneet kokemaan sotaa tai vastaavaa. Me olemme päässeet kaikesta mielipahastamme huolimatta todella vähällä. Olemme kaikesta johtuen erehdyttäneet itseämme osittain aivan tarkoituksellisesti, luomalla näkemyksiä, joihin pitäytymällä olemme itse syyllisiä tunteisiin, jotka eivät meitä miellytä. Me syytämme kaikesta väärästä ja pahasta aivan vääriä tahoja, koska olemme itse luoneet mielikuvamme ja kuvitellut näkökohdat. Me olemme todellisuudessa itsemme suurimpia vihollisia!

Miksi ajattelemme mitä ajattelemme? Kuka on siihen syyllinen, kuka on ajatukset pannut mieleemme? Olisiko parasta mennä peilin eteen?

Miksi lapsenmielisyydellä on niin suuri merkitys ja miksi Herramme antaa niin suuren merkityksen lapsille? Lapsilla on omalla tavallaan hyvä mielikuvitus, mutta lapset eivät tee sellaisia mutkia ja moninaisia vaikeita ajatuskuvioita kuin aikuiset, koska heille käytännön todellisuus on huomattavasti merkittävämpi kuin aikuisilla ihmisillä. Lapsi hyväksyy elämän todellisuudet avoimesti ja yksinkertaisuudella. Lapsi ei epäile, ei järkeile aikuisen tavalla.

Aikamme vaikeudet perustuvat siis suurelta osaltaan vääränlaiseen arvioon ihmisen todellisista tarpeista. Ihmisen elämä on täytetty kaikenlaisilla luoduilla tarpeilla, joita ilman ihmisen elämä ei muka ole arvollista ja todellista. Ihminen kärsii tavattomasti enemmän siitä, mitä hänellä ei ole, kuin siitä mitä hänellä on. Kiitollisuus on järkyttävässä määrin katoamassa, koska ei arvosteta sitä vähäisempää tai suurempaa määrää, mitä ihmisellä jo on. Suuri tavaramäärä aivan tutkitusti tuottaa ihmiselle henkistä rasitetta ja joskus jopa suorastaan mielenterveysongelmia. Mitä enemmän ihminen omistaa, sitä enemmän hänellä on huolia. Kesämökki on mukava olemassa, mutta huoli murtautumisesta rasittaa ihmismieltä. Vene on mukava, mutta esim. kirjoittajalta on kaksi kertaa varastettu vene.

Pyörä on mukava, mutta se on aina lukittava, jopa kahdella eri lukolla. Ulko-ovessa on hyvä olla lisäksi varmuuslukko, joka sekään ei takaa turvallisuutta. Tästä varmaankin johtuu, ettei ihmisillä ennenvanhaan ollut niin paljon huolia kuin meillä tänään.

Huolet muuttavat ihmisen olemusta ja käytöstä enemmän kuin olemme halukkaita uskomaan. Huolet saavat meidät asennoitumaan aivan väärällä tavalla lähimmäisiimme. Me emme sinänsä ehkä ole itsekkäitä ja omahyväisiä, mutta ongelmamme saavat meidät asennoitumaan väärin kaikkiin niihin, jotka eivät vastaa meidän odotuksiamme ja näkemyksiämme. Meidän mielemme on niin omien ongelmien vankina, ettei meillä riitä mielenkiintoa ja voimaa lähimmäisen asioille. Emme ole niinkään itsekkäitä, vaan väärällä tavalla omien asioiden valtaamia.

Jatkuu…