”Kuinka kauan, Herra, minut yhä unhotat, kuinka kauan kätket minulta
kasvosi? Kuinka kauan minun täytyy kantaa huolia sielussani, päivät päästään
murhetta sydämessäni? Kuinka kauan
saa vihollinen ylvästellä minua vastaan?” (Ps.13).
Viime yönä käännettiin jälleen
kelloja talviaikaan, ja tämä sai ajatukseni menemään aiheeseen, josta ei ole
oikealla tavalla puhuttu pitkään aikaan. Moni iloitsee ehkä hiukan
arveluttavalla tavalla siitä, että tämä päivä on nyt tuntia pidempi, mutta
todellisuudessa ihminen ei voi vaikuttaa aikoihin muuta kuin omassa mielessään!
Sanan mukaan ihmisellä on halu ja tarve vaikuttaa kaikkeen elinpiirissään, jopa
aikaankin. Hän ei lainkaan kysy mielessään, mitä kaikki hänen tekemänsä
vaikuttaa toisiin ihmisiin, vaan pohtii lähinnä taloudellista edistymistänsä. Elämme
siis kautta aikain narsistisimmassa ajassa, mikä saa meidät huokaamaan
raskaasti ja kyselemään:
”Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut,
Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet, ja minun sieluni on kovin peljästynyt.
Voi, Herra, kuinka kauan? Käänny, Herra, vapahda minun sieluni, pelasta minut
armosi tähden.” (Ps.6).
Kristillisessä maailmassa on
saarnattu ja opetettu tuhansien vuosien ajan kaikesta seurakuntaan liittyvästä ja
maailmallisesta kehityksestä, lainaten Paavalin kirjettä Timoteukselle, mutta
olimmeko osanneet odottaa jotakin sellaista, mikä nyt eräänlaisten henkisten
tsunamien tavoin pauhaa ylitsemme?
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita…” (2.Tim.3).
Me mielestämme aivan oikeutetusti
emme kaihtaneet tuoda julki koko luetteloa kaikista huonoista piirteistä, ajatellen
nimenomaan jumalalle kielteistä maailmaa. Mutta mikä on aina ollut se tekijä,
joka on saanut meidät huudahtamaan aina vain uudelleen:
”Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut,
Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet, ja minun sieluni on kovin peljästynyt.
Voi, Herra, kuinka kauan?”
Todellinen jumalanlapsi on tuskin
koskaan aikaisemmin tuntenut itseänsä niin yksinäiseksi ja hylätyksi kuin tässä
ajassa, hetkessä! Hän on kaikin tavoin pyrkinyt toteuttamaan Jumalan Sanaa, Hänen
tahtoansa, ja ihmettelee nyt kaikkea kokemaansa ja kohtaamaansa. Maailma on
aina ollut maailma ja käyttäytynyt sen mukaisesti. Mutta kun Raamattu puhuu
rakkauden kylmenemisestä, puhuu se ensisijaisesti ns. kristillisestä
maailmasta, ns. uskovaisista! Mitä maailma sanoo ja tekee, ei milloinkaan
satuta sellaisella tavalla ja sellaisessa määrin kuin mitä uskovainen tekee
toisellensa hengellisyyden varjolla!
”Herra, armahda minua, sillä minä olen näännyksissä; paranna minut,
Herra, sillä minun luuni ovat peljästyneet, ja minun sieluni on kovin peljästynyt.
Voi, Herra, kuinka kauan?”
Jumalalla on kaikelle oma aikansa
ja paikkansa, ja siksi Uusi Testamentti sellaisessa määrin korostaa
kärsivällisyyden merkitystä, ottaen esikuvaksi ehkä laajimmassa mittakaavassa
kärsineen Jobin, jonka sielullinen ja henkinen kärsimys on jäänyt aivan
liiallisesti tuhkakasan ja ruukunpalasen varjoon! Kaikki lohdutus ei olekaan
lohdutusta!
”Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus
on lähellä. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä
tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella. Ottakaa, veljet, vaivankestämisen ja
kärsivällisyyden esikuvaksi profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä.
Katso, me ylistämme autuaiksi niitä, jotka ovat kestäneet; Jobin
kärsivällisyyden te olette kuulleet, ja lopun, jonka Herra antaa, te olette
nähneet. Sillä Herra on laupias ja armahtavainen.” (Jaak.5).
Herra näkee ja tietää kaiken
kohtaamamme, mutta Hän rakastaa koetella meitä Rakkaudellaan, joka havaitsee
pienimmätkin seikat, mitkä ihmiseltä jäävät piiloon!
”Katselkaa kaarneita: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa, eikä niillä ole
säilytyshuonetta eikä aittaa; ja Jumala ruokkii ne. Kuinka paljoa suurempiarvoiset
te olette kuin linnut! Ja kuka teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä
kyynäränkään vertaa? Jos siis ette voi sitäkään, mikä vähintä on, mitä te
murehditte muusta?” (Luuk.12).
Älkäämme siis pyrkikö
siirtelemään hengellisiä kellojamme ja aikojamme, vaan odottakaamme
kärsivällisyydellä Jumalan aikaa!
”Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa
hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee,
menestyy.” (Ps.1).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti