Vain yksi ainoa tarpeellinen!

”Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: ’Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.’ Herra vastasi ja sanoi hänelle: ’Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet, mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois’.” (Luuk.10).

Mitä aivan ensimmäiseksi tulee mieleeni tästä lainauksesta? Olisikohan niin, että tässä asetetaan vastakkain seurakunnallinen ajattelu (puuhasi monissa palvelustoimissa) ja yksittäisen ihmisen tärkein ja tarpeellisin, välttämättömin asia? Olisikohan niin, ettei tässä maailmassa ole sittenkään, kaiken inhimillisen ajattelun ulkopuolella, muuta kuin yksi todella tarpeellinen asia, joka osaltaan on jäänyt vieraaksi jopa hartaimmille Sanan tutkijoille?

En voi nyt olla ajattelematta uskoon tuloni ensimmäisiä ja miksei myöhäisempiäkin vuosia. Kuten olen jo kertonut, etenkin kirjoituksessa ”30 vuotta Herran tiellä”, tuli ennen varsinaista ratkaisun hetkeä sydämelleni ostaa hyvä, nahkakantinen Raamattu. Tämä perustui melkein äänilevyn kaltaisena soivaan sisäiseen ääneen, jonka mukaan tulisin lukemaan sitä paljon. Niin todella teinkin ja olin täynnä ihmetystä vieraillessani eri seurakuntien tilaisuuksissa. Ristiriitaiset tuntemukset valtasivat mieleni, koska olin jo ehtinyt lukea Raamatustani jotakin sellaista, mitä en käytännöllisesti katsoen missään tilaisuudessa kuullut. Tai sitten kuulin eri henkilöiden esittävän toisistaan poikkeavia ajatuksia ja tulkintoja, jotka suorastaan kumosivat toisensa! Mihin siis voisin luottaa kaiken tämän keskellä?

Paikkakuntani luterilainen seurakunta koki melkoisen myllerryksen kansanlähetyksen alkuhetkinä, lähes jokaisen merkittävän evankelistan tai puhujan vieraillessa paikkakunnalla. Syntyi voimallinen lähetystoiminta, etenkin kotimaan piirissä. Telttakokouksia pidettiin lähiseudulla koko kesän ajan. Kuljetuksen järjesti pikkubussin omistava henkilö ja kaiken keskeltä jäi mieleen pieni sininen vihko, johon merkittiin osallistujat ja ennen kaikkea puhujat! Kirjoittajan nimi mainittiin siinä niin harvoin, että siitä puhuttiin Helsinkiä myöten! Tämä kelvoton veli halusi ensin tietää mistä puhuu ja istui sen tähden kotonaan tai seurakunnan raamattupiireissä, kehottaen muitakin nuoria samaan! Mitä järkeä oli avata suunsa suurelle ja puhua asioista, joista ei itsekään ollut vielä selvillä, saati sitten varma!? Tuona aikana taisi olla totisinta totta sanankohta:

”Silloin Herra vastasi Jobille tuulispäästä ja sanoi: ’Kuka olet sinä, joka taitamattomilla puheilla pimennät minun aivoitukseni? Vyötä nyt kupeesi kuin mies; minä kysyn sinulta, opeta sinä minua’.” (Job.38).

Kaipa tuolloin viis veisattiin siitä, mitä Jumala tuulispäästäkin vastasi julistajille, ja taidettiin enemmänkin kuulla Jumalaan kuin ihmisiin kohdistuvaa opetusta!

Jokin sisimmässäni varoitti kaikesta tästä ja ristiriitaisin tuntein asetuin lepäämään Jumalan Sanan varaan, sisimmässäni jatkuvasti toistuessa hiljaisen äänen: ”Odota, odota, sinunkin hetkesi tulee vielä, eikä se ole sidottu johonkin näistä kirkkokunnista, jotka kaikki tuovat esiin toisistaan poikkeavia näkemyksiä!”

Niinpä minulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin noudattaa Marian esimerkkiä!

”…oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.”