Tahdotteko tekin mennä pois?

Tämän hyvin surullisen kysymyksen esitti Herramme opetuslapsilleen eräänlaisena ajanmerkkinä meidänkin pohdittavaksemme:

”Tämän hän puhui synagoogassa opettaessaan Kapernaumissa. Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä? Mitä sitten, jos saatte nähdä Ihmisen Pojan nousevan sinne, missä hän oli ennen! Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä. Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.’ Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: ’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh.6).

Mitä kertoo meille tämä Sanan todistus ja mitä se haluaa meidän miettivän syvällä sydämessämme? Monet ovat kutsutut ja ulkonaisesti valitutkin, mutta mitä todella tapahtuu heidän todellisessa olemuksessansa? Mitä oli tapahtunut jonkin aikaa sitten?

”…Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.” (Luuk.10).

Oliko näiden henkilöiden tarkoitus vain huolehtia käytännön asioista, majoituksesta ja ruokailusta ennen Herran saapumista? Mitä kerrotaan heistä aika suppeasti?

”Niin ne seitsemänkymmentä palasivat iloiten ja sanoivat: ’Herra, riivaajatkin ovat meille alamaiset sinun nimesi tähden.’ Silloin hän sanoi heille: ’Minä näin saatanan lankeavan taivaasta niinkuin salaman. Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava’.” (Luuk.10).

Palauttakaamme mieliimme ehkä jonkun mielestä turhan usein esittämämme lainaus:

”Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät.'” (Matt.7),

Mitä Herramme myöskin vastasi noiden seitsemänkymmenen riemulliseen ilmoitukseen riivaajien alamaisuudesta?

”Älkää kuitenkaan siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan iloitkaa siitä, että teidän nimenne ovat kirjoitettuina taivaissa."

Koko ihmisen elämä on täynnä valintoja eikä vähiten hengellisellä alueella. Millainen kuva avautuu eteemme lainaustemme johdosta? Suuret väkijoukot kuuntelivat mielellään Herraamme ja voimme hyvinkin kuvitella itsemme Hänen perässään kulkevien ihmisten joukkoon. Odotammehan mekin kaikenlasta apua niin sielullemme kuin kehollemmekin. Herramme puhuu aivan eri tavalla kuin totunnaiset hengellisyyden julistajat ja se miellyttää meitä.

Meidänkin ajassamme on melko samoin väkijoukkojen suhteen, jotka eivät kaihda vaivaa saapuakseen paikalle, missä Herran Henki vaikuttaa. Riittää kuulijoita ja odottajia, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Sen rajan veti Itse Herramme aikanaan käytännössä ja vertauskuvallisestikin. Siihen asti kuin Hän puhui selvästi, totunnaisten ja uskonnollisten odotusten mukaisesti, huokaili väkijoukko tyytyväisenä ja myöntyväisenä. Mutta miksi ei Herramme ollut varovaisempi ja kohtuullisempi, loukkaamatta ketään? Miksi Hän niin suurten kansanjoukkojen keskellä ei varonut sanojaan, vaan:

”Niin monet hänen opetuslapsistansa, sen kuultuaan, sanoivat: ’Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?’ Mutta kun Jeesus sydämessään tiesi, että hänen opetuslapsensa siitä nurisivat, sanoi hän heille: ’Loukkaako tämä teitä?... Mutta teissä on muutamia, jotka eivät usko.’ Sillä Jeesus tiesi alusta asti, ketkä ne olivat, jotka eivät uskoneet, ja kuka se oli, joka oli kavaltava hänet. Ja hän sanoi: ’Sentähden minä olen sanonut teille, ettei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei minun Isäni sitä hänelle anna.’ Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa. Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?” (Joh.6).

Mitä kertoo meille tämä Sanan todistus ja mitä se tahtoo meidän pohtivan? Opetuslapsia on monenlaisia tänäänkin, ajaen jopa ulos riivaajia ja tehden suuria tekoja, mutta onko heidän nimensä kirjoitettuna taivaassa, jos he ovat vetäytyneet pois eivätkä vaella Herran Jeesuksen Kristuksen kanssa?

Kuka olisi uskonut, että opetuslapsetkin voivat sanoa itse Herrasta: ”Tämä on kova puhe, kuka voi sitä kuulla?” Herra Itse vetää rajat, emme me! Mihin asti me olemme valmiit seuraamaan Herraamme?