Mitä Jeesus todella on sanonut?

 ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni. Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi. Sen käskyn minä teille annan, että rakastatte toisianne.” (Joh.15).

Miksi näemme niin vähän sitä hedelmää, josta Herramme puhuu? Miksi näyttää siltä, että ajoittain voimallisetkin ”hengelliset hetket” ovat kuin katoava usva tai vain hetkellinen ”taivaallinen tuoksu”? Miksi emme juuri nyt voi havaita sellaista hedelmän pysymistä, mikä todella soisi meille juuri nyt tarvittavaa luottamusta ja turvallisuutta? Kuuntelemmeko kaikesta huolimatta, itse sitä tiedostamatta, ”semmoisia puheita”, jotka ehkä sivuavat Herramme puheita ja ajatuksia, mutta jotka kuitenkin ovat ihmismielen päätelmiä, hengellisiä olettamuksia?

”Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme hänen edessään rauhoittaa sydämemme sillä, että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki. Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä, niin meillä on uskallus Jumalaan, ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme, koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä, mikä on hänelle otollista.” (1.Joh.3).

Mistä johtuu, ettei meillä ole kaipaamaamme luottamusta ja turvallisuuden tunnetta, jotka niin selvästi on luvattu meille, etenkin näitä viimeisiä päiviä varten? Mihin perustuu se uskallus Jumalaan, josta Johannes kirjoittaa? Olemmeko kuten eräs tuntemani henkilö, joka osallistuu jokaiseen seurakunnalliseen tai muuhun toimintaan, jos tarjolla on ilmaista ruokaa, perustukoon se sitten selvään ilmaisuuteen tai vapaaehtoiseen maksuun? Olemmeko todellakin tulleet tilanteeseen, jossa lähes jokainen vain odottaa saavansa jotakin, ilman minkäänlaista vastinetta? Toki kirjoittaa Sana asioista, joita saamme ilmaiseksi, maksutta osaksemme:

”Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse?” (Jes.55).

Kaikki on ilmaista, ennalta meille ansaittua, mutta nyt emme puhukaan ilmaisista, maallisista aterioista, vaan hengellisen elämän ravinnosta ja vaikutuksesta!

Ihminen on valmis maksamaan monenmoisista asioista, jotka ovat hänelle vahingollisia, mutta sulkee kukkaronsa väärässä paikassa, odottaen joidenkin ihmisten tai tahojen korvaavan paheensa vaikutukset, varojensa riittämättömyyden.

Oikeastaan kaikessa seurakunnallisessa toiminnassa on kysymys jonkinlaisesta lähetystyöstä. Mikään ei todellakaan ole ilmaista, maksutonta, mikä selvästi tulee esiin eri uskovaisten elämässä huonona omanatuntona ja sisäisinä syytöksinä.

”Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.” (Jaak.5).

Olemmeko ehkä entistäkin enemmän alkaneet pitää kaikkea niin itsestään selvänä ja suotuna, ettemme enää ollenkaan ajattele omaa osuuttamme:

”Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ’Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne’.” (Joh.14).

Uskallus Jumalaan!