Älkäämme herättäkö Herran kiivautta! Osa 2

”Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. Vai tahdommeko herättää Herran kiivauden?” (1.Kor.10).

Elämme hyvin monessa suhteessa ajassa, jossa meille suositellaan ja suorastaan tyrkytetään kaikkiruokaisuutta, eli annetaan ymmärtää, ettei ole niinkään väliä sillä, mihin pöytään istuudumme. Kuinka usein todetaankaan monien hyvinkin ristiriitaisten hartaustilaisuuksien ja jumalanpalvelusten jälkeen: ”Olihan siinä aivan hyviäkin asioita!” Tähänkö olemme todella tulleet kaikkien sanankuulon vuosien ja vuosikymmenien jälkeen?

Meille tuottaa vaikeuksia nähdä lainauksemme merkitys tässä ajassa, jossa todellakin ihmisille näyttää riittävän uskonnollinen leima ja ilmapiiri. Vielä joitakin vuosia sitten puhuttiin uuspakanuudesta ja kirkollisesta taantumuksesta, mutta näitä käsitteitä ei ole enää moneen vuoteen tosimielessä julkituotu. Ei ole niinkään kysymys kirkollisten asioiden taantumuksesta, vaan enemmänkin kristilliseen elämään, kirkollisuuteen, omaksuttujen suorastaan pakanallisten käsitteiden esiin kohoamisesta. Selvästi pakanalliset käsitteet tulevat nyt julki mitä erilaisimmissa yhteyksissä, korkeidenkin kirkollisten piirien kuuluttaessa hyväksymistänsä aivan epäraamatullisille ja Jumalan tuomion alla oleville asioille. Pyydetään nyt kaikessa vilpittömyydessä ja hyvässä tarkoituksessa: ”Rakastava Jumalamme, siunaa nyt hartaasta pyynnöstämme se, minkä Sanassasi olet kironnut!”

Jo pelkkä tiettyjen henkilöiden ja piirien asenne paljastaa hurskaiden viittojen alla vilkkuvat sudenhännät, ja keisarin uudet vaatteet ovat yhä vielä sitä mitä aina ovat olleet satumaailmassa!

Me voimme siis sinisilmäisyydessämme istua useinkin ”riivaajien pöydässä” totunnaisen jumalanpalveluksen puitteissa! Kuinka voisi Jumalamme siunata nyt jotakin sellaista, mikä on loppuun asti Hänen vihansa alla! Hän ei ole milloinkaan muuttanut Sanaansa eikä tule sitä milloinkaan muuttamaan! Siitä Hän todistaa selvääkin selvemmin Lihaan Tulleena Sanana:

”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.” (Matt.5).

Ei ole olemassakaan sellaista pyytäjää, jonka toivomuksesta Herran Sanaa muutettaisiin ihmismielen ajatusten mukaiseksi! Itseäni on aivan erikoisella tavalla jäänyt puhuttelemaan:

”Mutta joka yhtyy Herraan, on yksi henki hänen kanssaan.” (1.Kor.6)

Tämä yhteys tekee mahdottomaksi liittymisen vääränlaiseen pöytäseuraan!