Nimi yli kaiken

 ”En minä enää sano teitä palvelijoiksi, sillä palvelija ei tiedä, mitä hänen herransa tekee; vaan ystäviksi minä sanon teitä, sillä minä olen ilmoittanut teille kaikki, mitä minä olen kuullut Isältäni.” (Joh.15).

Mitä kaikkea merkitseekään elämässämme ja olemuksessamme tällainen suhde Iankaikkiseen! Millainen ystävyys, millainen sidonnaisuus johonkin inhimilliselle mielelle käsittämättömään! Tämä sitoutuneisuus ei selvästikään voi olla yksipuolista, vaan tämän todellisuuden tulee tulla ilmi kummassakin osapuolessa. Herramme puolelta kaikki on selvääkin selvemmin tuotu julki, mutta miten on meidän suhteemme?

Tänä aamuna jälleen kerran mielessäni, hampaita harjatessani, alkoi soida kysymys: ”Miksi niin harvoin saamme kuulla Jeesus-nimen mainittuna ihmisten keskusteluissa ja kanssakäymisissä? Miksi juuri nyt, kun kaikki ympärillämme horjuu ja vapisee, kaikenlaiset tuulet puhaltavat entistä suuremmalla voimalla, ja pihakatoskin pitää köyttää kiinni aivan erikoisella tavalla? Miksi juuri nyt, kaiken mullistuksen keskellä, me ikään kuin varomme lausumasta tuota Nimeä ääneen? Omassa mielessäni kaikuu voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin:

”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.” (Apt.4).

Eikö juuri nyt, tässä viimeisessä ajassa, meidän tulisi aivan uudella tavalla kiinnittyä taivaallisiin asettamalla tuo Nimi kunniapaikalle kaikessa elämässämme, arkipäiväisissäkin asioissa? En voi olla lausumatta Jeesus-nimeä joka aamu ensimmäiseksi ennen kuin olen edes kunnolla herännyt. ”Herra Jeesus, ole kanssani, ohjaa ja auta tänään, sillä ilman Sinua ei minulla ole yhtään mitään!”

”Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niinkuin Herralle eikä ihmisille, tietäen, että te saatte Herralta palkaksi perinnön; te palvelette Herraa Kristusta.” (Kol.3).

”Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.” (Kol.3).

Jos me kerran sydämestämme teemme kaiken kuin Herralle, miksi emme toisi sitä julki suullammekin? Koko Raamattu todistaa siitä, oikeastaan yksinomaan siitä, että meillä ei ole mitään todellista ja pysyvää Herramme Jeesuksen Kristuksen ulkopuolella. Siksi minua suorastaan kauhistuttaa joidenkin ystävien puheet yläkerrasta ja yläkerran väestä!

”Koska me siis olemme Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltainen kuin kulta tai hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema. Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt, mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista.” (Apt.17).

Me olemme tekemisissä Itse Taivaan Herran kanssa, joka ei ole kuolleiden vaan elävien Jumala! Hän Itse tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, antaen nyt ymmärtää tietämättömyyden ajan olevan ohitse, niin että nyt on aika unesta nousta ja asettaa oikealle paikallensa tuo Nimi, joka on yli kaikkien: ”Herra Jeesus Kristus!”

Parannuksen aihetta on siis paljon!