Luopukoon vääryydestä jokainen…

”Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ’Herra tuntee omansa’, ja: ’Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.’ Mutta suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta- ja hopea-astioita, vaan myös puu- ja saviastioita, ja toiset ovat jaloa, toiset halpaa käyttöä varten. Jos nyt joku puhdistaa itsensä tämänkaltaisista, tulee hänestä astia jaloa käyttöä varten, pyhitetty, isännälleen hyödyllinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmis.” (2.Tim.2).

Kuinka usein mainitaankaan hyvät teot rakkaassa Sanassamme! Herra tuntee omansa, joilla on tarkoitus olla Hänen ominaisuutensa. Miten voikaan olla niin vaikeaa uskoa tähän geeniperimään, joka todellisuudessa on luontaisin osa todellisen uskovaisen olemusta! Kaikkinäkevä Silmä tarkkailee meitä omana silmäteränään. Mikään ei ole Hänelle salassa:

”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;  eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili.” (Hebr.4).

Juuri tästä syystä sanotaan lainauksessamme: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.” Kysymys on siis ennen kaikkea suustamme, kielestämme, jonka tulisi olla Hengen hallinnassa.

”Samoin myös kieli on pieni jäsen ja voi kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka suuren metsän se sytyttää!  Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.  Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Millainen todistus onkaan elämällämme, jos tavoittelemamme kuulijat ja katselijat näkevät hedelmänämme pahan ja hyvän sekoituksen? Me puhumme Herrastamme kaikkein rakkaimpana aarteenamme, mutta ajoittain lyömme suumme miekalla toisia maan matkaajia! Paavali oli enemmän kauhuissaan kuin mitä äkkiseltään voimme havaita:

”Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.” (Gal.5).

Millaista ristiriitaisuutta onkaan maailma ollut todistamassa uskovaisten keskuudessa! Meidät on kutsuttu palvelemaan toisiamme rakkaudessa, ei iskemään hampaamme lähimmäisemme olemukseen!

Siksi vakava varoitus meille jokaiselle:

”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee.”