Kämppistoiminnasta

”Itseni, itseni tähden minä sen teen; sillä kuinka onkaan minun nimeäni häväisty! Kunniaani en minä toiselle anna. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.” (Jes.48).

Eilen sain pitkästä aikaa todella positiivisen puhelun, joka tuottaa iloa pidemmäksikin aikaa. Toivoisin tällaisia puheluita useampiakin aina silloin tällöin, ettei tarvitsisi todeta jollekin säännöllisesti soittavalle tuttavalle tämän kysellessä yhteydenotoista: ”Minua ei oikeastaan ole olemassakaan – ei ole kukaan soittanut!”

Yleensä ottaen ihmiset pitävät aivan liian vähän yhteyttä toisiinsa. On aivan liian vähän yhteisiä kokoontumisia, ja esittämäni tunne on useammankin mielessä: tuntuu kuin en olisi olemassakaan!

Lokakuun 9-11 päivinä kokoonnumme Karmel-kodilla yhteiskristilliselle vuosijuhlalle Kämppis-työn merkeissä. Nämä tilaisuudet ovat olleet todella merkittävä piristysruiske elämässämme jo monen vuoden ajan.

Aivan selvästä johdatuksesta löysin useamman vuoden takaa olevan kirjoitukseni. Se on aika pitkä, mutta kannattaa lukea!

Kämppis -

Henkireikä

KÄMPPIS, ERINOMAINEN KEINO

LÄHESTYÄ MITÄ ERILAISIMPIA IHMISIÄ

HEIDÄN EHEYTYMISEKSEEN

Olen ollut nyt noin seitsemän vuotta mukana ns. ”Kämppistoiminnassa”. Olen toiminut hengellisessä elämässä vuodesta 1964 lähtien, aluksi vain yhtenä seurakuntalaisista, mutta sitten melko pian jonkinlaisessa johtoasemassa, saarnamiehenä ja osittain lähetyssaarnaajana. Noin viisitoista vuotta sitten aloin herätä huomaamaan, että ainakin yhtä suuressa määrin kuin toimin hengellisellä rintamalla, olen koko ajan toiminut eräänlaisena terapeuttina ja mielenterveystyöntekijänä. Voidaanko nämä kaksi asiaa jollain tavalla erottaa toisistaan, on hyvä kysymys. Tämän hetkisen näkemykseni mukaan nämä kaksi ovat niin toisiinsa sidotut, ettei niitä voi tarkastella erillisinä tekijöinä. Koska sanalla psykologia on kautta aikojen ollut melko negatiivinen kaiku monien väärinkäytösten ja väärien näkemysten johdosta, haluan ensisijaisesti puhua käytännön ihmistuntemuksesta ja toisen rinnalla kulkemisesta.

Jossakin vaiheessa seurakuntaelämää jouduin toteamaan eläväni ja toimivani hyvin monien ahdistuneiden ja rikkinäisten ihmisten keskellä. Voiko todella olla totta, että suurimmalla osalla veljistäni ja sisaristani oli eriasteisia mielenterveyden ongelmia, ilman että nämä ihmiset sinänsä olisivat olleet mielisairaita? Olimmeko todella tekemisissä ongelmien kanssa, joista tuohon aikaan ei juuri kenelläkään ollut halua puhua, saati sitten tiedostaa yksittäisesti tai seurakunnallisesti?

Vanha viisaus on tänä päivänä todistettu suorastaan järkyttävällä tavalla todeksi oikeastaan kaikissa hengellisissä piireissä, syyttämättä ketään, koska jokainen meistä on omalla tavallaan syyllinen. Me olemme vuosikymmenien ajan toimineet inhimillisten näkemysten perusteella, käsittämättä todella jumalallista Rakkautta ja armahtavaisuutta. Keskuuteemme tulevat ihmiset on saatettu eräänlaisen hengellisen toiminnallisuuden ja julistuksen kylpyyn, joka voimallisena on vyörytetty heidän ylitseen uskossa, että nyt kaikki on hyvin, kun tietyt seurakunnalliset ja hengelliset odotukset on täytetty – meidän mielestämme! Kyllä Jeesus hoitaa kaiken, Hän on ratkaisu jokaiseen ongelmaan! Me olemme kiirehtineet tavoittamaan uusia sieluja antamatta ollenkaan aikaa näille jo tavoitetuille ihmisille ja heidän sisäisille ahdistuksilleen ja ongelmilleen!

Miksi seurakunta on olemassa? Mikä on seurakunnan tarkoitus? Sen sijaan että ihmiset olisivat saaneet todella uuden alun ja uuden elämän, me olemme ohittaneet ajatuksen toisen rinnalla kulkemisesta ja toinen toisemme kuormien kantamisesta. Olemme hurskaasti nimenneet kaikkien ongelmien käsittelemisen psykologiaksi, välttääksemme vaivaa ja mielipahaa – omaamme! Siksi jo kuuluisa lääkäri Paul Tournier toteaa vuosikymmeniä sitten seurakuntien olevan täynnä ilottomia, ahdistettuja ihmisiä. Ulkonaista toimintaa kyllä on, mutta kukaan ei ole koskaan varannut aikaa todella kuunnellakseen, mitä näiden ihmisten sisimmässä mahdollisesta hymystä huolimatta on. Itse olen todistaja kaikelle tälle, niin omassa elämässäni kuin lukemattomien haavoitettujen sielujen kohdalla.

Viimeiset kymmenen vuotta olen saanut toimia Ihminen tavattavissa ry:n toiminnanjohtajana ja ihmissuhdekouluttajana. Tämän kautta olen saanut ikään kuin eräänlaisen näköalapaikan ihmisten huonovointisuuteen, joka on paljon laajempaa kuin kukaan on halukas uskomaan. Erikoisalanamme on henkinen väkivalta, jota kohtaamme erikoisen laajassa mittakaavassa uskonnollisella alueella. Erikoisesti on mieleenpainuvinta ollut se, kuinka etenkin eri seurakunnista soittavat naiset toteavat, että heti kun he ovat pitkän harkinnan jälkeen rohjenneet kertoa esim. perheongelmistaan seurakunnan piirissä, on heidät kohdattu ajatuksella ja asenteella: ”Sinähän olet uskovainen, ei teidän elämässänne voi olla suuria vaikeuksia. Mitähän sinä olet tehnyt niin väärin, että olet tuollaisiin vaikeuksiin joutunut?” Sama asenne pätee, niin uskomatonta kuin se onkin, myös erilaisiin henkisiin ongelmiin molempien sukupuolien kohdalla. Nuoret olemme usein suorastaan karkottaneet seurakuntayhteydestä tällä asenteella.

Kuinka moni soittaja onkaan todennut: ”Olen käynyt eri seurakunnissa, mutta aina minua on lyöty päähän Raamatulla, eikä kenelläkään ole ollut halua kuulla ongelmistani. Enää en uskalla puhua kenellekään, koska pelkään uusia pettymyksiä!

Ns. kämppistoiminta on osoittautunut erinomaiseksi työvälineeksi yhteiskristillisessä hengessä. Se alkoi noin kaksikymmentä vuotta sitten adventtiseurakuntaan kuuluvien henkilöiden vaikutuksesta. Kalervo Aromäki piti ihmissuhdeluentoja Riihimäen seudulla, ja heräsi ajatus, että nämä ihmiset tulisi saada yhteen pitemmäksi ajaksi. Niinpä vuokrattiin erilaisia rauhallisella paikalla sijaitsevia kämppiä viikonlopuksi, esim. reserviupseerien lomapaikka tai vastaavaa, ja siitä tuli tuo käsite ”Kämppis”. On aina ollut tärkeää olla rauhallisen luonnon keskellä, paikassa jonne satunnaiset kulkijat eivät tule häiritsemään keskittymistä. Perustava persoona kaiken keskellä oli Ville Juntunen, joka nyt on vetäytymässä aktiivisesta toiminnasta.

Olen siis seitsemän vuoden ajan osallistunut tähän toimintaan ja olen päässyt seuraamaan näiden ihmisten elämää ja eheytymistä, enkä koko uskonelämäni aikana ole kohdannut vastaavaa toimintaa missään muualla. Tulokset ovat olleet suorastaan mahtavia, ja itsekin olen saanut erikoisella tavalla vahvistua tämän toiminnan keskellä. Minulle tuo toiminta on ollut elintärkeä henkireikä.

Ajoittain meitä on ollut koolla kuudestakin eri hengellisestä piiristä, eikä koskaan ole tullut ongelmia erilaisten näkemysten johdosta, vaan olemme keskittyneet niihin asioihin, jotka meillä ovat yhteisiä. Sopiva osanottajamäärä vaihtelee kulloisenkin tilanteen mukaan, mutta hyvin usein meitä on ollut noin viisitoista. Varsinaista suunnitelmaa ja ohjelmaa ei ole ollut, vaan on toimittu tilanteen mukaan. Olemme suoneet paljonkin yhteistä aikaa juuri sillä hetkellä kriittisessä tilanteessa olevalle henkilölle, olemme rukoilleet ja laulaneet, syöneet ja juoneet. Sanaa on jaettu ilman kenenkään erikoisasemaa. Luonnon keskellä ihminen kohtaa aivan erikoisella tavalla oman ihmisyytensä ja mikä tärkeintä, Luojansakin. Ihminen kohtaa ihmisen, ihminen on tavattavissa toiselle ihmiselle!

Tarkoituksemme ei ole perustaa jotakin uutta järjestöä tai ryhmittymää organisaatioineen ja hallintajärjestelmineen. Markkinoimme tätä toimintamallia eri piireille yksinomaan luodaksemme maanlaajuista verkostoa inhimillisen hädän lievittämiseksi. Kokemus on ollut niin rohkaiseva, että näemme tässä aivan erikoisen Jumalan suunnitelman juuri tätä aikaa varten.

Tärkeätä on oikeassa hengessä toimiminen, avoimena Jumalan Hengen vaikutukselle. Meillä ei ole mitään patenttiratkaisuja ihmisten ongelmiin, emmekä siten istu ratsujen eikä jänisten selässä. Kysymys on vuosien ja vuosikymmenien aikana syntyneistä ongelmista, joita ei ratkaista inhimillisesti eikä pikaistuntojen kautta, vaan tässä työssä vaaditaan todellista pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Toiminnassamme ei siis ole sijaa äkkipikaisille tai itsetietoisille vaikuttajille, vaan sydämen lämmöllä ja armahtavaisuudella osallistuville kanssaihmisille. Me olemme kaikki koolla samalla tasolla, vertaisina, katsomatta ammatteihin tai ihmisarvoihin. Sanomattakin on selvää, että jokaisen osallistujan on jollakin tavoin itse täytynyt kamppailla näiden ongelmien kanssa, käsittääkseen kaiken vaativan aikaa.

Emme siis enää saa haudata ihmisten ongelmia kaatouskonnollisuuden alle, hukuttaen ihmiset omiin ongelmiinsa. Jumala toki voi tehdä ihmeitäkin, tuoden silmänräpäyksellisen ratkaisun kärsivän elämään, mutta selvästi näyttää siltä, että tämä tulee vain harvojen osaksi. Lukemattomat ihmiset on petetty lupauksilla, joiden toteutuminen ei ole mahdollista, ei noiden ihmisten takia, vaan seurakunnallisen heikkouden ja epäpuhtauden takia. Me voimme itsellemme uskotella kaikkea mahdollista, mutta jos meillä ei ole todellista uskoa, pahinta mitä voimme tehdä on antaa lupauksia, joita ei voida pitää. Tämä on yksi syy siihen, miksi niin moni pettyneenä on kääntänyt selkänsä hengelliselle elämälle!

Vakuuttavinta kämppiksissämme on ollut se, että jokainen on saanut luvan olla oma itsensä, omine ongelmineen ja heikkouksineen. Vakavin ongelmamme tässä ajassa on se, että niin moni ihminen, uskovainenkin, ei ole totta. Kärsivällä ihmisellä on erittäin tarkka tutka, jolla hän luotaa tapaamiaan ihmisiä. Hän vaistoaa heti, jos me emme ole totta, jos puheemme ovat ristiriidassa elämämme kanssa.

Kämppiksen toimintaperiaatteita

Kämppikseen osallistuvalla ei huumeita eikä alkoholia sen paremmin päässä kuin ei laukussakaan. Ehdoton sääntö!

Vältetään opillisia ja seurakunnallisiin eroavaisuuksiin liittyviä aiheita. Olemme paikalla vertaisryhmänä, joka huomioi jokaisen osallistuvan oikeudet. Valitussa tilanteessa voidaan rajoitetusti antaa mahdollisuus oman yhteisön asioista valistamiseen. Parempi kuitenkin välttää tätä aihetta.

Pyritään omakustannushintaan niin majoituksen kuin ravitsemuksenkin suhteen. Ruokailu toteutetaan mahdollisimman edullisesti. Jos mahdollista, huomioidaan erilaiset ruokailunäkemykset, kuten esim. kasvisravinnolla olevat. Ruuan valmistus ja tarjoilu on hyvä suorittaa pienryhminä (2-5 ryhmässä), niin ettei ketään rasiteta liiaksi.

Jos kokoontumispaikka on kauempana, pyritään järjestämään kimppakyytejä, niin että matkakulut tasataan (ei vain bensiinikulut, vaan hiukan ekstraa auton kulumisesta).

Vastuuhenkilö hoitaa virkansa, ei suurena johtajana, vaan yleisen edun valvojana. Jokaisella tulee olla mahdollisuus puhumiseen, mutta myöskin vaikenemiseen. Moni tulee mukaan luodakseen kuvan toiminnasta ja erikoisesti meistä ihmisinä. Luottamuksen syntyminen saattaa kestää pidemmän aikaa ja siten meidän tulee olla todella tarkkoja asenteidemme ja käyttäytymisemme suhteen.

Toiminta sisältää myöskin olemisemme omalla paikkakunnalla ja ihmisten tapaamisen kadulla tai kaupassa. Kämppistoimintaa on myöskin mahdollinen saunailta tai tapaaminen erilaisissa tilanteissa. Ei siis ole pakko yöpyä, vaikka se tekeekin tapaamisesta vaikuttavamman.

Pyritään välttämään kaikkea kaavamaisuutta ja olemaan avoimia Pyhän Hengen johdatukselle. Meidät voidaan johtaa myöskin järjestämään tällainen tapahtuma uskosta osattomille ihmisille, joille ei tällä kertaa saarnatakaan, vaan annetaan kaikki aika heidän ongelmilleen ja tarpeilleen. Saatetaan heidät pähkäilemään, että millaisia ihmisiä nämä oikein ovat, kun ovat uskovaisia, mutta siitä huolimatta näkevät heidän maalliset ja henkisetkin tarpeensa. Omassa työssäni olen nähnyt tämän selvääkin selvemmin. En ole koskaan tyrkyttänyt kenellekään mitään omia näkemyksiäni, vaan olen vain odottanut sitä hetkeä, kun minulta kysytään uskoni perustuksista. Meidän on vain huolehdittava siitä, että esittämämme asia tulee puhuttelevaksi ja koskettavaksi siten, että meidät havaitaan rehellisiksi ja tosiksi.

Opettelemme pitämään suumme kiinni ja korvamme ja sydämemme auki. Jobin todellinen kärsimys ei perustunut paiseisiin ja keholliseen kärsimykseen. Ystävät olivat lohduttavia niin kauan kuin pitivät suunsa kiinni seitsemän päivän ajan, mutta heidän avattuaan suunsa alkoi Jobin sielullinen kärsimys. Jobin kirja on Raamatun vanhin kirja, joten emme kohtaa nyt mitään uutta asiaa. Olemme mitä suurimman haasteen, mutta samalla mitä siunausrikkaimman tehtävän edessä. Rukoilkaamme viisautta tämän työmuodon puolesta, jonka uskon olevan lähtöisin itse Kaikkivaltiaasta Jumalasta. Hän näkee meidän ahdistuksemme ja ongelmamme, ja on halukas auttamaan. Meidän on vain lähdettävä liikkeelle unohtaen kaikki menneiden aikojen väärät käsitykset ja näkemykset. On lukemattomia Herraa etsiviä ihmisiä, yksinäisiä, avuttomia, toivottomia. Jotta he voisivat luottaa Herraan, on heidän nähtävä Kristuksen Elämä meissä. ”Joka on nähnyt Minut, on nähnyt Isän!” Tämän Sanan on tultava lihaksi meissä, niin että ihmiset näkevät meissä Jumalan todellisen työn tässä viimeisimmässä ajassa. Ei ole ollenkaan yhdentekevää, miten elämme ja mitä olemme!

Asian sydämellensä saaneena

Markku Vuori

Ihmissuhdekouluttaja

ihminentavattavissa.net

minunlaitumenilampaat.blogspot.fi

markkuvuori@netti.fi