Kiitä Jumalaa ja elä!

”Simon Pietari vastasi hänelle: ’Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä’.” (Joh.6).

Kaikki viittaa siihen, että meiltä jälleen kerran kysytään tahtoamme pysyä oikeaksi havaitsemassamme, siinä yhdessä ja ainoassa todellisessa uskossa, joka pyhille kerta kaikkiaan on annettu. Se ei todellakaan ole vain jonkinlainen uskomus, vaan olemme tulleet osallisiksi Elävästä Tiestä, Totuudesta ja Elämästä!

Mielessäni ovat erikoisella tavalla eilisestä lähtien soineet Jobin vaimon sanat:

”Niin hänen vaimonsa sanoi hänelle: ’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole’.” (Job.2)

Käännöksen oikeellisuudesta on monta mieltä, mutta joka tapauksessa olemme tekemisissä neuvon kanssa, joka ei perustu uskon luottamukseen! Se kehottaa sanoutumaan irti Jumalasta ja on siten vielä tänäkin päivänä johdettavissa henkimaailmaan, joka ajoittain suorastaan uskomattomalla tavalla kylvää epäilystä ja katkeruutta jumalankansankin keskuuteen. Sama ohje eri sanoin ja tavoin toteutettuna kaikuu erikoisesti tässä ajassa, jossa omiinkin korviini juuri nyt lähes päivittäin kaikuu vieno tai vähemmän vieno kuiskaus: ”Vieläkö pysyt hurskaudessasi, jossa ei tarkemmin katsoessa ole mitään kehumista? Mitä syitä sinulla oikeastaan on enää jatkaa elämää tämän niin kurjan ja sairaan maailman keskellä? Anna mennä, lopeta kirjoittaminen ja anna muidenkin mennä omia teitään, äläkä häiritse niin ihanalla tavalla uinahtamassa olevia ja torkkuvia ihmisiä!”

Miksi ihmeessä tuo ääni kuulostaa niin tutulta, jopa jo vuosituhansia sitten kaikuneelta? En ole päässyt keskustelemaan Eevan kanssa, koska edesmenneiden kanssa ei ole kerta kaikkiaan lupa pitää yhteyttä, mutta jokin vaisto sisimmässäni todistaa, että tämä minulle kuiskiva ääni on peräisin aivan samasta lähteestä kuin Eevan lumonnut ja harhauttanut lempeä, käärmeellinen ääni, jonka sihinää emme ole osanneet varoa tarvittavalla tavalla:

”Onko Jumala todellakin sanonut?” (1.Moos.3).

Aikanaan veljemme Job tunnisti kuulemansa äänen vaimonsa ääneksi, mutta kuuli sen takaa tuon viekkaan, sihisevän äänen, ja vastasi oikeilla sanoilla ja oikealla asenteella:

”’Sinä puhut niinkuin mikäkin houkka nainen. Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job.2).

Miksi me olemme niin pidättyväisiä asenteissamme ja vastauksissamme, kun meitä houkutellaan pois valitsemaltamme, hyvältä tieltä? Joskus olisi varmaankin hyvä todistaa uskostamme selvin sanoin, tekemättä syntiä huulillamme!

Me siis näemme kuka eri tahojen takana harrastaa toimintaansa ja kuiskuttelee ja jopa huutaa meille:

”’Vieläkö pysyt hurskaudessasi? Kiroa Jumala ja kuole’.” (Job.2)

Nämä puheet ja kehotukset ovat suorastaan houkkamaisia ja hengellisessä mielessä naurettavia, mutta kysymys on kuolemanvakavasta asiasta! Antakaamme siis selvä, lyhyt vastaus, ja välttäkäämme todella vakavasti pidempiä pohdintoja ja keskusteluja näiden tahojen kanssa!

”’Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat; ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä’.”

Emmekö siis ottaisi vastaan Herraltamme kaiken Hänen sallimansa?