Piskuinen lauma

”Älkää siis tekään etsikö, mitä söisitte ja mitä joisitte, älkääkä korkeita tavoitelko. Sillä näitä kaikkia maailman pakanakansat tavoittelevat; mutta teidän Isänne kyllä tietää teidän näitä tarvitsevan. Vaan etsikää Jumalan valtakuntaa, niin myös nämä teille annetaan sen ohessa. Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan. Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne. Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa; ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä, että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan heti avaisivat hänelle. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta!” (Luuk.12).

”Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa. Minun sieluni odottaa Herraa hartaammin kuin vartijat aamua, kuin vartijat aamua.” (Ps.130).

Keskustelin jonkin aikaa sitten erään henkilön kanssa, joka kertoi, kuinka häntä oli moitittu sen jälkeen kun hän oli maininnut kaipaavansa Herran luokse. Vaikeuksia ei kuulemma tule paeta, vaan kohdata ja läpikäydä ne. Tällainen mieliala näyttää vallanneen aika monen siitä päätellen, kuinka vähän enää lauletaan muukalaisuudesta tämän maan päällä. Jokin aivan erikoinen henki sitoo ihmisiä vasten kaikkea todellisuutta ja ihmisen syvintä kaipausta eräänlaiseen fatalistiseen ilmapiiriin, joka vääristyneellä tavalla ihannoi kärsimystä ja negatiivisia tunteita.

Vain todella harva, tietyllä tavalla haavoittunut ihminen, hyväksyy jopa hymyillen ahdistuksen. Luonnollisinta meille jokaiselle on kaikin tavoin paeta ja välttää tuskaa ja ahdistusta siinä määrin kuin se on mahdollista. Jos käsi osuu johonkin kuumaan, luontainen reaktio vetäisee sen pois aivan ilman erillistä päätöstämme. Jos olemme kaatumassa, emme tarvitse erillistä päätöstä välttääksemme rojahtamasta pitkällemme, vaan jalkamme saavat aivoistamme käskyn etsiä toisenlainen asento kaatumisen estämiseksi. Sellaisilla keleillä kun juuri nyt vallitsevat ulkona, mietin todella vakavasti lähdenkö ollenkaan raamattuluennoille, koska entisen jään päälle sataa jälleen märkää lunta. Jos lähdenkin, valitsen kevyen liikenteen väylällä hiekkaisimman tuntuiset kohdat.  Vältän kaikkia jäässä olevia uria, etenkin jos ajan polkupyörällä. Tässäkin kohden olen tehnyt etukäteen valinnan hankkimalla pyörääni parhaimmat nastarenkaat.

Miksi kertoa tällaista? Minäkin odotan Herraa ja pyrin toimimaan sellaisella tavalla, että olen kykenevä elämään mahdollisimman mielekkäällä tavalla. Vaikka heräänkin usein melko ahdistavissa tunnelmissa, en antaudu niiden valtaan, vaan annan mieleeni ohjelmoidun turvasysteemin kääntää ajatteluni alueille, jotka pitävät olemukseni mahdollisimman hyvin pystyssä, välttäen kaikkea mahdollista vahingollista vaikutusta. Haluan olla valmis kohtaamaan kaiken korkeimman tahdon tielleni tuoman, mutta selvästi viestitän itselleni ja ympäristölleni, etten ole kiintynyt ahdistaviin ja tuhoaviin asioihin.

On aivan eri asia antautua negatiivisten asioiden vietäväksi ja ohjattavaksi fatalistisessa hengessä, kuin että kaikin tavoin pyrkii elämään mahdollisimman mielekkäällä tavalla kaikenlaisia karikkoja väistellen. Meitä ei ole tarkoitettu puskemaan härkämäisesti kaikkein suorinta reittiä vahingoittavan ja vaarallisen maaston lävitse, vaan eteemme on asetettu tie, jolta vähäjärkisetkään eivät eksy. Jumalallinen tie on omalla tavallaan valtatie, mutta toisaalta kaita tie, joka ei läheskään aina kulje siellä, minne meidän mielemme meitä houkuttelee.

Mikä olisi selvin kuva tämänhetkisessä maailmassa ihmisen mielen pyrkimyksestä mennä lävitse harmaan kivenkin, seurauksista välittämättä? Tuomitsemme mitä jyrkimmin kaiken väkivallan ja terrorin, mutta emme voi hyväksyä kenenkään ihmisen syvimpien arvojen loukkaamista. Kun nyt ihminen päättää olevansa oikeutettu omavalintaiseen vapauteen näissä asioissa, on hän valinnut tien, joka tulee merkitsemään mitä vakavimpia seurauksia. Ihminen itse aikaansaa sen, mitä uskoo koko ajan välttelevänsä.

Me olemme todellisuudessa vain piskuinen lauma, jolle on annettu mitä suurimpia lupauksia. Miksi antautuisimme ajan hengen mukaiseen ajatteluun, joka ei huomioi ollenkaan sitä, kuinka Herramme ajattelee kaikessa vain laumansa parasta. Meitä ei säästetä vaikeuksilta, mutta meitä ei myöskään ole tarkoitettu ihannoimaan niitä. Me emme tarkoituksellisesti hakeudu lähelle negatiivisia asioita, mutta emme myöskään pakene mitään kohtaamiamme tilanteita silloin kun johdatus meitä kuljettaa. Eikö koko ympäröivä ilmapiiri tässä maailmassa saa meidät kaipaamaan todellista muutosta ja ikävöimään Herran luokse?

Niin kuin jo edellisessä kirjoituksessa totesin, ei minun tarvitsisi ottaa kirjoituksiini mukaan kuin vain vähäinen määrä vääriä näkemyksiä ja innoituksia saadakseni laajat kannatuspiirit. Menneinä vuosina minulle tarjottiin tätä mahdollisuutta useamman kerran, mutta jokin sisimmässäni torjui mahdollisuudet suorastaan mahdottomina. Torjuin niin taloudellisen kuin ”hengellisenkin” menestyksen omantunnon tähden. Palvelen mieluummin piskuista laumaa kuin suuria fanaattisia piirejä!