Pyhitän itseni heidän tähtensä

 

”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne. Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi. Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu. En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään. Mutta että maailma ymmärtäisi minun rakastavan Isää ja tekevän, niinkuin Isä on minua käskenyt: nouskaa, lähtekäämme täältä.” (Joh. 14)

LÄHTEKÄÄMME TÄÄLTÄ!

Uskovaisen elämä on jatkuvaa liikettä ja lähtemistä. Meitä ei ole tarkoitettu jäämään paikallemme, ei oikeastaan minnekään, lukuun ottamatta asemaamme Herrassa. Se ei kuitenkaan ole juuri millään tavoin paikkoihin ja aikaan sidottu. Meidän on valittava joka aamu herättyämme, mistä haluamme pitää kiinni.

”Ja hän sanoi kaikille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa’.” (Luuk.9).

Meidän valintamme ei siis perustu johonkin vuosikymmeniä sitten lausuttuun uskontunnustukseen tai lupaukseen, vaan jatkuvaan tahtotilaan, joka omalla tavallaan uudistetaan päivästä toiseen. Suhdettamme Kristukseen verrataan avioliittoon.

”’Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.’ Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.” (Ef.5).

Elämme ajassa, jossa tämä esikuva on todistajana koko aikaa vastaan. Esikuva ei tule pätemättömäksi toteutumattomuutensa tähden, vaan omalla tavallaan tulee todisteeksi ihmisen todellisesta mielestä ja tahdosta. Mitä maailmassa tapahtuu avioelämän alueella, sama tapahtuu hengellisellä alueella. Kerran lausuttu ”tahdon” ei olekaan merkinnyt ollenkaan sitä, mitä olemme näkemykseksemme luoneet. Todellinen tahtominen ei ole vain yksi sana tai siihen liittyvä selitysteos, vaan ilmaisu suostumisesta yhteiselämään, riippumatta olosuhteista ja erilaisista tapahtumista. Niin avioelämä kuin yhteys Kristuksen kanssa eivät ole mitään kevyitä ja kevytmielisesti otettavia asioita. Näitä suhteita ei ole tarkoitettu katkaistavaksi ensimmäisten ongelmien ilmaantuessa, vaan jumalallisen näkemyksen mukainen ”tahdon” merkitsee kummallakin alueella elinaikaista ratkaisua.

Edelliset sanankohdat sisältävät sellaisen määrän jumalallista tahdonilmaisua, ettemme elinaikanamme kykene sitä tyhjiin ammentamaan.

”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.”

Erikoisella tavalla huomio kiintyy inhimillisesti käsittämättömään vastakkainasetteluun, jolla kuitenkin tulee olla meille mitä suurin merkitys.

”…se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.”

Herramme on meille kaikessa esikuvana. Onko meillä sama asenne Jumalan Sanaa kohtaan? Pyhä Henki ottaa meidän Herramme omasta ja jakaa meille Herran Sanaa. Herra Jeesus puhui sen kuin omanaan, vaikka se niin selvästi olikin peräisin Isältä. Herramme oli siis tässäkin asiassa täysin yhtä Isän kanssa. Miten on sitten meidän suhteemme? Mikä on meidän asemamme Sanassa ja yleensä hengellisessä elämässä? Mikä on meidän päivittäinen tahtomme ja päätöksemme?

”Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.”

Mitä tämä mitä ihanin ja syvällisin lause pitää sisällään? Sitä meidän tulisi ajatella päivittäin. Mitä tämä asuminen merkitsee meille itsellemme ja toinen toisellemme?

”Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan; ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.” (Joh.17).

”Jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun!” Halleluja! Aamen! Käsitämmekö edes hitusen siitä, mitä kaikki tämä merkitsee meille! Me olemme siis aivan käsittämättömässä määrin yhtä Jumalan Sanan kanssa, niin että meidät on pyhitetty tähän yhteyteen. Kunpa meidän jokaisen elämä voisi olla pyhitetty Sanan totuuteen!  Kuinka tärkeä tämä ajatus onkaan sukulaisiamme ja lähimmäisiämme ajatellen!

”…minä pyhitän itseni heidän tähtensä…”

Tämä liittomme ja tahdonilmaisumme ei siis ole ollenkaan niin vähäpätöinen kuin helposti ajatellaan. Meidän ratkaisuamme ei ole tarkoitettu vain meitä varten, vaan se ratkaisee monen kohtaamamme ihmisen kohtalon. Meistä on kiinni niin paljon, että sitä rohkenee ajatella vain Jumalan armon varassa!