Romanttistako?

Miksi elämämme kaikesta ponnistelustamme huolimatta poikkeaa harmittavan paljon siitä, mitä näemme kirjoitetun Jumalan Sanaan? Olivatko ihmiset tuohon aikaan niin erilaisia meihin verrattuna? Oliko aika niin erilainen ja olosuhteet aivan eri tasoa? Mihin perustuvat ongelmamme ja ristiriitaisetkin tuntemuksemme?

Ihminen on aina ollut ihminen kaikkine ominaisuuksinensa, ja aikakauden vaikutukset eivät ole koskaan olleet niin ratkaisevassa merkityksessä, että voisimme korottaa jotkut korkeampaan arvollisuuteen parempien ominaisuuksien johdosta. Mihin ongelmamme oikeastaan perustuu? Maailma ei muutu todellisuudessa miksikään näkökantojemme mukaan. Me voimme kieltäytyä näkemästä tiettyjä asioita ja kiinnittää erikoisen huomiomme valitsemiimme seikkoihin. Eli maailma on meille itsellemme sen mukainen, mitä olemme halukkaita näkemään! Tästä voi kuitenkin olla ja onkin todella vakaviakin seuraamuksia. Jos emme pidä karhuista, olemme todellisissa ongelmissa tällaisen tullessa vastaamme, jos näemme vain supikoiran tai ketun. Ongelmamme eivät poistu sen mukaan mitä olemme halukkaita näkemään, vaan tiettyyn rajaan valintamme helpottaa päivittäistä vaellustamme, mutta ongelma kohtaa meidät jonakin päivänä. Uskovaista ei siis ole tarkoitettu uskottelemaan!

Miksi niin monet meistä kokevat sellaista ristiriitaa monien Raamatun julkituomien seikkojen edessä? Miksi ei kaikki toteudukaan odotustemme ja uskomustemme mukaisesti? Voisiko olla niin, että nykyaikaisina ihmisinä pyrimme näkemään kaiken omista näkökohdistamme ja valitsemallamme tavalla? Miksi päällimmäisenä useimmilla kaikessa hengellisyydessä on Seimen Lapsi ja ylösnousemuksen aamun narsissit ja muut kedon kukat? Gennesaretin järven aallot saavat monet mitä erilaisimpiin haaveellisiin tunnelmiin.

Olemme parissa viime kirjoituksessa puhuneet henkien sivusävelistä, jotka häiritsevät taivaallisen musiikin kuulemista. Olisivatko nämä sävelet myöskin näiden ongelmiemme takana, saaden meidät romantisoimaan asioita, joissa ei sinänsä ole mitään romantiikkaa?

Miksi sellaisessa määrin romantisoimme Israelia ja siinä tapahtunutta ja tapahtuvaa elämää? Eikö olisi syytä ajatella sen aikaista elämää juuri sellaisena kuin se oli, ja jollaisena Raamattu todellisuudessa sen meille kertoo? Olisiko aika panna pois kaikki eriväriset romantiikkaa korostavat silmälasit, jotka saavat meidät näkemään ehkä mieleisiämme, mutta kuitenkin paikkaansa pitämättömiä asioita? Valitsemalla itseämme miellyttäviä värejä ja tapahtumia, varmistamme ehkä tietynlaisen nautinnollisen mielikuvitusmaailman, mutta kuljemme sen johdosta lähes kaiken todellisen ohitse!

Me näemme Herramme ja opetuslapset, ainakin erilaisien maalauksien johdosta, hohtavan puhtaissa ja säteilevän valkoisissa asuissa. Tuntien kuitenkin tuonaikaiset olosuhteet, päivittäinen todellisuus lienee aivan toisenlainen. Ihmiset eivät tarkoituksellisesti olleet epäsiistejä, mutta olosuhteet aiheuttivat ongelmia, joista meillä ei ole oikeastaan mitään käsitystä. Tuo maa oli siinä määrin pölyinen ja suurimman osan aikaa kuiva, että meitä jo alkaa yskittää pelkkä ajatuskin siitä. Kaikkialla lensi pölyä ja likaakin, tarttuen hikoileviin ihmisiin siinä määrin, että nyt ymmärrämme miksi Sanassa puhutaan niin paljon jalkojen pesusta. Vesi on aina ollut ongelma tuossa maassa, ja se jouduttiin suuressa osassa maata noutamaan kaukaakin. Ei ollut vesivessoja eikä suihkuhuoneita, joten hygienia oli aivan toista luokkaa kuin meidän aikanamme. Varmaankin Herrammekin läheisyydessä ajoittain koettiin nykyihmiselle sietämättömiä kokemuksia, etenkin kun tämä oli koko päivän vaeltanut hiekkaisilla poluilla mahdollisesti kymmeniäkin kilometrejä.

Tuohon aikaan ei ollut tiestöä meidän käsitteidemme mukaisesti, ja oli melkoinen kokemus Herrallemmekin, kun yhtäkkiä muutaman metrin päästä ohitse karauttaa roomalainen sotilasosasto hevosillaan. Tuntuu suorastaan pilkkaavalta ajatella tässä kohden vitivalkoisia ja hohtavia viittoja!

Herramme puhui paljon opetuslasten veneistä ja ajoittain nukkuikin niissä. Voisiko olla mahdollista, että Herramme lähestymisen saattoi aistia nenälläkin, ainakin kalan hajusta? Entä sitten Hänen kätensä, vastaako todellisuus romanttisia kuvitelmiamme?  Itse en ole ruumiillista työtä tehnyt kuin satunnaisesti, joten tuskin Herramme kädet muistuttivat minun herkkäsormisia henkisen työn tekijän käsiä. En voi kuvitellakaan, ettei Herramme puusepän poikana olisi osallistunut läheistensä askareisiin. Hän oli kaikessa ihminen, meidän kaltaisemme, kuitenkin ilman kaikkia huonoja ominaisuuksiamme. Hän ei ollut romantiikkamme mukainen, vaan jotakin paljon enemmän, kuitenkin vain Kirjoitusten viimeisintäkin piirtoa myöten.