Oikea oppi

Sydämelläni on jatkuvasti rukous siitä, että saisin johdatuksen kirjoittaa juuri niistä asioista, jotka ehkä eniten ovat ihmisten mielessä. Toisaalta olisi hyvä jos ihmiset sähköpostin välityksellä esittäisivät toivomuksia aiheiden suhteen. Pyrin kuitenkin ehdottomasti välttämään aiheita, joiden tiedän olevan joillekin suuria ongelmia oppikiistojen muodossa. Siksi olisi parasta vastata joillekin henkilökohtaisestikin. Uskon kuitenkin kirjoituksissani olevan tietynlaisen vastauksen useimpiin laaja-alaisiin ongelmiin. Onkohan jokainen selvillä siitä, että oikeassa ylälaidassa olevan hakuruudun avulla voi löytää kaikki mahdolliset aiheet blogistani? Kirjoitat vain hakusanan tai kokonaisen lauseenkin, ja ohjelma etsii kaikki aiheesta olevat kirjoitukset.

Oppikysymykset eivät ole sinänsä millään tavoin vääriä, vaan suurin virhe on kautta aikojen tehty siinä, ettei ole kunnioitettu toinen toistansa ja annettu aikaa ja tilaa itse kunkin ratkaisun tekemiselle. Ei voi olla seurakuntaa ja hengellistä elämää ilman oppia, koska se on perustavaa laatua oleva tekijä. Oikea oppi on todella tärkeä asia, mutta se ei koskaan ole sisältänyt niitä lukuisia tekijöitä, jotka ovat aikaansaaneet suurimmat hengelliset ongelmat. Oikea oppi on sinänsä jumalallinen ja velvoittava, mutta se on aina sisältänyt kaikki ne suojelevat tekijät, joilla Jumalan Sana ja Hänen Henkensä on sen ympäröinyt. Jumala haluaa rakentaa ja yhdistää jo Herramme Jeesuksen sanojen mukaisesti. Joka ei Hänen kanssaan kokoa, se hajottaa.

Emme milloinkaan saa unohtaa Jumalan suorastaan asettamaa henkilökohtaista valinnan vapautta. Kukin ihminen itse tekee elämäänsä ja hengellisyyttänsä koskevat ratkaisut oman Herransa edessä seisoen tai kaatuen. Jokainen lähimmäinen on tässä suhteessa ulkopuolinen tekijä nimenomaan rakkauden käskynkin mukaisesti. Oikeaa oppia ei milloinkaan ole tarkoitettu lyömävälineeksi, vaan se on tarkoitettu asetettavaksi tarjolle jokaiselle ihmiselle rakkauden ja sävyisyyden hengessä. Siten sen tulee olla hyvä ja terveellinen, rakentava tuoksu kaikkialla, missä se tuodaan esiin.

Emme tarvitse paljonkaan psykologista käsityskykyä ja historian tuntemusta käsittääksemme ja selvittääksemme itsellemme, että kaikenlainen pakottaminen ja väkisin tyrkyttäminen on suoranaista henkistä ja hengellistä väkivaltaa, joka saa ihmisen sisimmän ja oikeastaan koko olemuksen ristiriitaiseen ja vastustavaan tilaan, pelkän olemuksensa johdosta. Tästä sisäisestä ristiriidasta olen itsekin joutunut aikoinaan kärsimään nimenomaan siitä syystä, että jokainen minulle pakonomaisesti esitetty oppi tai totuus irrottautui alkuperäisestä asiayhteydestänsä. Asia sinänsä saattoi olla oikea ja osaltaan houkuttavakin, mutta esitystapa ja esittäjän olemus saivat oppiasian muuttumaan joksikin aivan muuksi ja vieraaksi. Koko asia sai suorastaan vieraan maun ja hajun, ja Herramme olemuksen sijaan mielikuva esittikin paatoksellisen julistajan kasvot ja olemuksen!

Koko oppikysymyksestä on tullut kaiken keskellä ja ajan kuluessa suorastaan absurdi ja monessa suhteessa paradoksaalinen. Oikea oppi on aina ollut ja on edelleenkin perustavaa laatua oleva tekijä kaikessa seurakunnallisessa elämässä, mutta sen toimiminen on tehty suorastaan mahdottomaksi ihmisen otettua siitä vääränlaisen otteen. Yhä vielä pätee Herran Sana, että Hän seisoo ihmisen olemuksen ovella ja kolkuttaa. Hän ei pakota ihmistä sen paremmin oikeaan oppiin kuin seuraamiseensakaan, vaan tässä kohden meitä ravistelee todella rajusti käsky toinen toisensa kunnioittamiseen. Sana ja oppi ovat tarkoitetut meidän sydämeemme, ei päihimme ja nyrkkeihimme. Miksi muuten käytettäisiin sanontaa Hyvästä Sanomasta ja Ilosanomasta? Ihminen aivan oikeutetusti pelkää luottamuksen puutteessa toista ihmistä tämän yrittäessä tunkeutua hänen pyhimmälle alueelleen. Kiihkomieli ja pakkokäännytys ovat ehkä merkittävimmät tekijät, jotka ovat johtaneet nykyiseen seurakunnalliseen tilaan.

”’Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?’ Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.” (Matt.22).

Me jokainen tunnemme itsemme ja ajatuksemme ja odotuksemme. Kukaan meistä tervehenkisistä ihmisistä ei ole mieltynyt minkäänlaiseen pakottamiseen tai itseemme tunkeutumiseen. Olemme jo jossakin yhteydessä korostaneet ihmisen koskemattomuutta niin ihmisten kuin Jumalankin edessä. Ihminen on monessa suhteessa välinpitämätön lähimmäisensä suhteen, mutta aivan uskomattomassa määrin innostunut harjoittamaan henkistä ja hengellistä valtaa toisen ylitse.

”Kaiken tämän minä tulin näkemään, kun käänsin sydämeni tarkkaamaan kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu aikana, jolloin ihminen vallitsee toista ihmistä hänen onnettomuudekseen.” (Saar.8)

Totuuden ja oikean opin tunteminen eivät oikeuta meitä mihinkään sellaiseen laittomuuteen, jota on harjoitettu kautta kristikunnan historian. Ihminen ei niinkään etsi asioiden merkitystä meidän sanoistamme, vaan elämästämme, kehon kielestämme. Oikeassa hengessä ja rakkaudessa julkituoduilla asioilla on suurin mahdollisuus koskettaa ihmisen sisintä olemusta, hänen sieluaan. Jos Paavali Ateenassa olisi antanut vääränlaista tilaa kiivastukselleen, olisi hän tiukkailmeisyydellään ja kiihkollaan aikaansaanut kaikkien kuulijoidensa sydänten sulkeutumisen. Mutta hänellä oli varaa tuolloinkin olla kaikille kaikkea, pelastaakseen mahdollisimman monta.

Miksi meillä ei näytä olevan minkäänlaista varaa pitkämielisyyteen ja rakkaudelliseen kärsivällisyyteen? Me emme tiedä kuulijoidemme elämästä ja heidän viimeisestä hetkestään, ja kun Sana puhuu oikeasta ja väärästä hetkestä, ei se tarkoita vapautta ihmismielelle ampua suurimmalla mahdollisella hengellisellä tykillä kohti lähimmäistämme, uskoen voivamme pelastaa hänet sydänjuuria myöten säikäyttävällä tuomiopuheellamme, mahdollisesti juuri ennen heidän olettamaamme kuolemaa. Toiseksi suurin käsky velvoittaa meidät rakastamaan lähimmäistämme niin kuin itseämme, eli tiedostamaan jokaisessa tilanteessa miten itse suhtautuisimme erilaisiin lähestymiskeinoihin.

Mitä meidän Herramme jätti meille viimeisenä tahtonaan? Hän koko sydämestään toivoo meidän rakastavan ihmisiä Hänen valtakuntaansa ja maailmaansa. Tuo maailma ja ulottuvuus ovat suurinta mitä Hän meille voi valmistaa, mutta voi meitä jos me annamme siitä väärän kuvan ja olemme hyvän tuoksun sijasta katkera savu ihmisten sieraimissa! Usein me olemme kuin hengellisiä mannekiineja, jotka viestittävät hengellisen maailman niukkuutta ja puutteellisuutta, kuin pyrkien itse omimaan kaiken itsellemme, pelossa kaiken loppumisesta kesken. Jumalan virta on yhä vielä vettä täynnä, eikä se milloinkaan kuivu ihmisen vaikutuksen johdosta. Yksittäisen ihmisen kohdalla kuitenkin saattaa tapahtua ja tapahtuukin, että hänen itsekäs mielensä sulkee kaikki todelliset hengelliset virrat, aiheuttaen rakkauden kylmenemisen ja hengellisen kuivuuden.

Parempi olla oikea sydämeltä ja väärä opilta,

kuin oikea opilta ja väärä sydämeltä!