Oppi vai opetus?

”Mutta yöllä avasi Herran enkeli vankilan ovet ja vei heidät ulos ja sanoi: ’Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat’. Sen kuultuansa he menivät päivän koittaessa pyhäkköön ja opettivat.” (Apt.5).

”Henki on se, joka eläväksi tekee; ei liha mitään hyödytä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6).

”Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?’ Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani. Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä. Miksi tavoittelette minua tappaaksenne?” (Joh.7).

Olemmeko koskaan tulleet ajatelleeksi mitä oppi todella on ja mikä on sen merkitys päivittäisessä elämässämme? Vai koskeeko se ensisijaisesti ollenkaan päivittäistä elämäämme, vaan ainoastaan niitä hetkiä, kun osallistumme seurakunnallisiin tapahtumiin? Mikä on opin vaikutus henkilökohtaiseen olemukseemme ja miten se voitaisiin määritellä?

Onko oppi luettavissa ja määriteltävissä Raamatusta? Mikä osa Raamattua on oppia, ja mikä osa jotakin muuta? Vai onko niin, että oppi ei olekaan ollenkaan Jumalan Sanassa, vaan se koostuu eri henkilöiden näkemyksistä, jotka tavalla tai toisella perustuvat Sanaan? Usean yhteisön käsitykset ja ns. opit eivät todellakaan perustu Raamattuun, vaan erilaisten oppineiden henkilöiden ja komiteoiden, kirkolliskokousten päätöksiin, jotka ovat kootut ns. oppikokoelmiin. Kun tilanne on näin erikoislaatuinen, mikä silloin on sitovaa ja velvoittavaa meitä kohtaan? Ketä ja mitä meidän tulee kuunnella ja uskoa?

Kirjoittajan koko oppirakennelma perustuu lyhyesti sanoen edellä oleviin lainauksiin, etenkin niissä julkituotuun muutamaan sanaan:

”Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.”

”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä.”

Enkelin vapautettua apostolit nämä menivät pyhäkköön ja opettivat. Ei sanota että he menivät esittämään oppeja! Kuinka mekin tarvitsisimme taivaallisten voimien asioihin puuttumista, jotta mekin voisimme vapautua ja kaikkialla opettaa, eli puhua kaikesta siitä, mikä on kirjoitettuna Jumalan alkuperäiseen Sanaan!

”Ja näille hän aamuvarhaisesta iltaan saakka selitti ja todisti Jumalan valtakunnasta, lähtien Mooseksen laista ja profeetoista, saadakseen heidät vakuutetuiksi Jeesuksesta. Niin se, mitä sanottiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet.” (Apt.28).

Se mitä sanottiin, puhuttiin, sai toiset vakuutetuiksi, mutta toiset eivät uskoneet. Jeesuksesta itsestään kerrotaan:

”’Tätä tarkoittivat minun sanani, kun minä puhuin teille ollessani vielä teidän kanssanne, että kaiken pitää käymän toteen, mikä minusta on kirjoitettu Mooseksen laissa ja profeetoissa ja psalmeissa’. Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.” (Luuk.24).

Kuinka suurenmoista onkaan se, ettei sanota että heidän ymmärryksensä avattiin käsittämään oppi!

”Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ’Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?’”

Pitäisiköhän meidän enemmänkin ”oppi” – sanan yhteydessä ajatella ”opetusta”, joka moniin sanankohtiin sopii ajatuksena tekemättä vääryyttä alkuperäiselle tekstille?

”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”

Koko opin tai opetuksen ymmärtäminen ja toteuttaminen siis perustuvat Jumalan tahdon tekemiseen, ja sen seurauksena ihminen kokee tavalla tai toisella kaiken muuttuvan hengeksi ja elämäksi, koska hän on kuullut Elämän Sanat!

”Eikö Mooses ole antanut teille lakia? Ja kukaan teistä ei lakia täytä.”