Puidaankos leipävilja murskaksi?

”Ja nyt minä uskon teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen joukossa.” (Apt.20).

Minulle on aina ollut täysin käsittämätöntä se, missä määrin seurakunnallisessa elämässä tehdään ihmiset riippuvaisiksi toisista ihmisistä, useimmiten toisesta ihmisestä! Olemme toki saman Kristuksen Ruumiin jäseniä ja aivan tietyllä, Jumalan säätämällä tavalla sidoksissa toisiimme, mutta tämä ei tarkoita sitä, että hallinnoisimme toisiamme luodaksemme eräänlaisen robottiarmeijan, joka koostuu kunkin osaston täysin samannäköisistä olennoista! Eilinen kirjoituksemme on soinut mielessäni etenkin Frank Mangsin ajatusten johdosta. Me olemme jokainen aivan erityisellä tavalla omalaatuisia, yksilöitä, erillisiä persoonallisuuksia, joita todellisuudessa yhdistää vain sama Henki. Jumalamme ei missään vaiheessa ole luonut kopioita, vaan yksilöitä! Ihminen antaa omaperäisiä nimiä ja nimityksiä, mutta tämä ”luominen” on täysin irrallaan jumalallisesta etukäteen tietämisestä ja suunnitelmasta. Ajatelkaamme vain Herramme valitsemia apostoleja ja heidän jokaisen erityislaatuisuuttaan!

Me taidamme olla enemmän kiinnostuneita omasta hengellisestä ryhmästämme kuin sen ulkopuolella olevista, etsivistä ja kaipaavista sieluista! Tietynlainen kopioiminen ja samaan muottiin puristaminen, jyrääminen, luo aivan vääränlaista turvallisuutta ja aikaansaa näkymätöntä, mutta erittäin todellista hengellistä huonovointisuutta ja ahdistusta. Me emme ole toinen toisemme muovaajia, eikä Herramme oli milloinkaan antanut meille lupaa siihen! Kuinka elävä kuva tälle kaikelle onkaan jo Vanhassa Testamentissa!:

”Kuunnelkaa ja kuulkaa minun ääntäni, tarkatkaa ja kuulkaa minun sanojani. Ainako kyntäjä vain kyntää, kun olisi kylväminen, ainako vakoaa ja äestää maatansa? Eikö niin: kun hän on tasoittanut sen pinnan, hän kylvää mustaa kuminaa, sirottelee höystekuminaa, panee nisunjyvät riviin, ohran omaan paikkaansa ja kolmitahkoista vehnää vierelle? Hänen Jumalansa on neuvonut hänelle oikean tavan ja opettaa häntä. Sillä ei mustaa kuminaa puida puimaäkeellä eikä puimajyrän tela pyöri höystekuminan yli, vaan musta kumina lyödään irti sauvalla ja höystekumina vitsalla. Puidaankos leipävilja murskaksi? Ei sitä kukaan iankaiken pui eikä aina aja sen päällitse puimajyrällään ja hevosillaan; ei sitä murskaksi puida. Tämäkin on tullut Herralta Sebaotilta; hänen neuvonsa on ihmeellinen ja ymmärryksensä ylen suuri.” (Jes.28).

Oi, millaiset puimajyrät ovatkaan ajaneet kerrasta toiseen seurakunnallisen elämän ylitse! Onko sitten ihme, ettemme juurikaan voi havaita alkuperäisen näköistä viljaa tai muuta maan tuotetta, vaan jo pellolla tuotetaan kaikenlaista jumalallisen tarkoituksen vastaista! Uusi Testamentti puhuu toistamiseen nisunjyvistä ja niiden kylvämisestä ja korjaamisesta, ei mistään litistetyistä ryyneistä!

”Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen…” (1.Kor.3).

Jumalan rakennuksesta ja viljelysmaasta puhutaan samassa lauseessa. Kaiken yllä kaikuvat veljemme Paavalin todellisen viisauden sisältävät sanat:

”Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen…”

Kuinka suuressa määrässä tarvitsemmekaan puimajyrään rakastuneina samaa henkeä Paavalin kanssa! Todellinen seurakuntaelämä ei ole jatkuvaa saman toimenpiteen toistamista ja yksilöiden ylitse ajamista, vaan rakentavasti toimimista jokaisen yksilön edun saavuttamiseksi ja taivaskelpoiseksi auttamiseksi!