Työnsivät hänet pois!

”Hän on se, joka seurakunnassa, erämaassa, oli enkelin kanssa, joka puhui hänelle Siinain vuorella, ja oli myös isiemme kanssa; ja hän sai eläviä sanoja meille annettaviksi. Mutta häntä meidän isämme eivät tahtoneet totella, vaan työnsivät hänet pois ja kääntyivät sydämessänsä jälleen Egyptiin…” (Apt.7).

Jos näin tehtiin Mooseksen kohdalla, kuinka meidän suhteen voisi olla toisin!

Herramme on aina käyttänyt inhimillisiä välikappaleita, saviastioita, jotka itsessään eivät koskaan ole olleet mitään korkeasti arvostettavaa, jotta heidän sanomansa ei olisi näyttänyt olevan lähtöisin heistä itsestään! Eilisestä lähtien on mielessäni toistunut ajatus: ”Työnsivät hänet pois.” Miksi? Heille jokaiselle oli itsestään selvää, ettei Mooses puhunut omiansa, vaan oli juuri saanut heille kerrotut sanat taivaallisen lähettilään, enkelin kautta! Jokin ei ollut aivan kohdallaan heidän elämässänsä, sisimmässänsä, ja vanhurskauttaaksensa tottelemattomuutensa Herraa Itseään kohtaan, he kehittelivät kaikenlaisia syytöksiä välikappaletta kohtaan.

Kuinka mieletöntä kaikki tämä onkaan, ajatellen mistä Jumala oli heidät pelastanut ja kutsunut ulos! He olivat lähteneet orjuuden pesästä, kauhistuttavista olosuhteista, mutta nyt he vertailivat nykyisiä olosuhteita entisen kanssa! Mikä sai heidät sellaisella tavalla vierastamaan kuulemaansa jumalallista sanomaa, että he työnsivät Mooseksen pois, käsittämättä hylkäävänsä samalla Itse Jumalan? Millainen vertauskuva tämä onkaan siitä, kuinka monet ovat kutsutut mutta harvat valitut! Ihmiset voivat kuulla kutsun ja seurata hengellisen joukon mukana, mutta sisintä hallitsee yhä vielä kaipaus entisen, henkisen Egyptin hyvältä tuntuneiden asioiden puoleen, jättäen täysin huomioimatta kaiken kurjuuden ja tuhoavien voimien vaikutuksen. Mikä oli vaikuttavin seikka heidän väärissä odotuksissaan? Egyptin orjuudessa heillä kaiken väkivaltaisuuden keskellä oli kuviteltu vapaus päättää omista asioistaan, ja nyt jumalallisen sanoman kautta he kokivat tämän vapauden menetyksen – nyt Jumala olikin ottamassa heidät hallintaansa ja käskyjensä alaisuuteen niin yksilöinä kuin kansakuntanakin, seurakuntana!

Kuinka elävä vertauskuva tämä onkaan nykyisestä ajasta, jossa Jumalan lähettämät välikappaleet joutuvat kokemaan täysin samaa julistamansa Totuuden johdosta! Jos heidän julistamansa koetaan moitteena ja tuomionakin, ilmestyy lukemattomien kuulijoiden päähän jonkinlainen mietintämyssy puolustelujen ja väärien syytösten kehittelemiseksi!

Kunpa todella voisimme käsittää ettemme ole tekemisissä ihmisistä lähtöisin olevien asioiden kanssa!

”Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.” (Hebr.12).

Olemme puhuneet Jumalamme kätkeytymisestä ja ihmisten kätkemisyrityksistä. Inhimilliselle mielelle Jumalan valmistama tie ja julistus ovat hullutusta, mutta juuri meidän tähtemme, pelastukseksemme, Hän on kätkeytynyt yksinkertaisuuteen, tehden Uuden Elämän käsitteet eläväksi todellisuudeksi, Hengen johtaman ihmismielen käsitettäväksi!

Tässäkin ajassa olemme tekemisissä, Jumalan armosta, Elävien Sanojen kanssa, koska elämme suurten muutosten ajassa! Ottakaamme todella vakavasti kaikki kuulemamme Jumalan Sana puhtaisiin sydämiin, janoten haavoittuneen peuran tavoin virvoittavia Sanan vesiä!

”Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: ’Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin.’ Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla; sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.

Pysyköön veljellinen rakkaus.” (Hebr.12).