”Ja nyt minä uskon
teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen
rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen
joukossa.” (Apt.20).
Mikä on meidän roolimme hengellisessä elämässä ja
suhteessamme lähimmäiseemme? Millainen tulee olla kiinnostuksemme
kanssamatkaajiamme kohtaan? Miksi kaikki ei näytä olevan siten kuin pitäisi,
kaikesta seurakunnallisesta toiminnasta huolimatta? Lainaamme jälleen kerran
aikaisempaa kirjoitustamme:
”Jumala on juuri
minuun kätkenyt jotain, jota ei milloinkaan aikaisemmin ole ollut eikä tule
olemaan. Minun sieluni on kudottu sellaisen mallin mukaan, jota ei aikaisemmin
eikä myöhemmin ole käytetty kenenkään toisen sielua kudottaessa. Jumala on
valmistanut minulle tehtävän, jota ei kukaan muu voi täyttää. Jumala on
virittänyt sisimpääni sävelen, jota ei kukaan muu voi saada kuuluviin
täydellisesti. Hän on antanut käteeni ihmissydänten ja olosuhteiden avaimen,
jota hän ei ole uskonut kenellekään muulle. Meidät on kaikki luotu samoin
ihmeellisin eduin – saamme olla omalaatuisia. Tässä piilee eräs syy,
miksi taivas tulee olemaan niin ihmeellinen ja sen veisuu niin täysiääninen.
Sillä siellä ei ole mitään ihmisjäljennöksiä – ainoastaan Kristuksen
jäljennöksiä. Mutta kukaan näistä ei kykene täydellisesti ja joka puolelta
heijastamaan Kristuksen kuvaa. Jokaisella on oma erikoinen yksityiskohtansa,
jolla hän heijastaa Luojan määrätöntä moninaisuutta. Jokaisen on esitettävä oma
erikoinen sävelensä. Ja taivaassa eivät laula vain autuaitten huulet ja kielet
ja äänijänteet. Koko vapautunut henki ja kirkastunut ruumis laulaa. Koko
olemassaolo on Jumalan ylistysvirttä. (Frank
Mangs – Tarkemmat tiedot löydät hakusanalla).
Miksi tämä kaikki ei pääse toteutumaan tarkoitetulla
tavalla? Me vartioimme veljiämme ja sisariamme itsekkyyden hengessä, kuvitellen
olevamme velvollisia valvomaan ympäröivää piiriämme tavalla, jota Herramme ei
ollenkaan ole tarkoittanut! Mitä sanoo Sana meille?:
”…pysykäämme
järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on
uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen
ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin
muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän
näette tuon päivän lähestyvän.” (Hebr.10).
Meidän Jumalamme on todellakin uskollinen ja pysyy
loppuun asti Sanassansa! Miksi meille on niin vaikeata uskoa, että tämä pätee
lähimmäistemmekin kohdalla?
”…valvokaamme
toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin…”
”Pitäkäämme huolta
toisistamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin. (Raamattu Kansalle).
On siis hyvä joskus lainata muitakin raamatunkäännöksiä! Meidät
on kutsuttu ja suorastaan määrätty pitämään huolta toisistamme siinä määrin
mitä ihmiselle on mahdollista! Mutta kaiken takana, yllä, alla ja kaiken
kattavana pätee vieläkin:
”Ja nyt minä uskon
teidät Jumalan ja hänen armonsa sanan haltuun, hänen, joka on voimallinen
rakentamaan teitä ja antamaan teille perintöosan kaikkien pyhitettyjen
joukossa.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti