Kätkeytymistä ja kätkemistä 1

”Sinä kansa, joka asut Siionissa, Jerusalemissa, älä itke! Hän on sinulle totisesti armollinen, kun apua huudat; sen kuullessaan hän vastaa sinulle kohta. Vaikka Herra antaa teille hädän leipää ja ahdistuksen vettä, niin ei sinun opettajasi sitten enää kätkeydy, vaan sinun silmäsi saavat nähdä sinun opettajasi. Ja sinun korvasi kuulevat takaasi tämän sanan, milloin poikkeatte oikealle tai vasemmalle: "Tässä on tie, sitä käykää.’” (Jes.30).

Mitä teki ensimmäinen ihminen huomatessaan ensimmäisen ja kauhistuttavan rikkomuksensa tulokset?

”Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan. Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: ’Missä olet?’ Hän vastasi: ’Minä kuulin sinun askeleesi paratiisissa ja pelkäsin, sillä minä olen alasti, ja sentähden minä lymysin.’” (1.Moos.3).

Oi, millaisella tavalla ja missä määrin Herramme olikaan paljastanut Itsensä ja Olemuksensa esivanhemmillemme Eedenin puutarhassa! Ihminen eli täydellisen rakkauden ilmapiirissä, täydellisyyden olosuhteissa. Hän eli olosuhteissa, jotka voimme vain hämärästi ja kaukaisesti kuvitella hengellisessä mielessämme!

”…vaan, niinkuin kirjoitettu on: ’mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat.’ Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.” (1.Kor.2).

Me kaikin tavoin suostuimme esivanhempiemme rikkomukseen ja lankeemukseen, kaiken menettämiseen, samassa mielessä kuin mitä puhutaan:

”Ja Aabrahamin kautta, niin sanoakseni, on Leevikin, joka kymmenyksiä ottaa, maksanut kymmenyksiä; sillä hän oli vielä isänsä kupeissa, kun Melkisedek meni tätä vastaan.” (Hebr.7).

Kuka rohkenee väittää olevansa osaton kaikkeen maailmassa vallitsevaan pahuuteen, esittäen itsevarmuudella toimineensa toisin kuin Adam ja Eeva? Mehän olimme Adamin kupeissa! Ihmisen suorittama piiloleikki tuo selvääkin selvemmin esiin hänen todellisen mielenlaatunsa ja olemuksensa. Millaisia piiloja ja naamioita hän keksiikään jumalallisen kutsun kuuluessa: ”Missä sinä olet?”

Niin, me emme kätkeydy tässä ajassa Paratiisin puiden sekaan (meillä on aivan uudenlaiset piilot!), koska olemme kadottaneet alkuperäisen yhteyden Herramme kanssa, ja vielä tänäänkin pätee ikävä totuus:

”Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu. Ja hän karkoitti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ynnä välkkyvän, leimuavan miekan vartioitsemaan elämän puun tietä.” (1.Moos.3).

Monet mitä erilaisimmilla tavoilla kuvittelevat löytäneensä kadotetun puutarhan ja kertovat meille mielikuvituksellisista keinoista sinne pääsemiseksi, mutta Ystäväni Herra vakuuttaa minulle jumalallisella muuttumattomuudella, että vartioivat kerubit yhä vielä väsymättöminä estävät kaikki väärämieliset lähestymiset ja leimuava miekka sokaisee jokaisen lähestyvän silmät, aivan kuten tapahtui Lootin lähtiessä Sodomasta.

Miksi aikanaan, Adamin kupeissa, sallimmekaan vihamielisten voimien ja vieraan äänen tuoda sisimpäämme epäilyksen Jumalan todellisesta olemuksesta ja tarkoituksesta? Me taidamme rakastaa piiloleikkejä ja erilaisia kätkemisiä, tajuamatta niiden todellista vakavuutta ja mukanaan tuomaa tuskaa! Miksi onkaan niin vaikea uskoa Rakkauden Jumalaan, joka alusta alkaen halusi ihmiselle vain hyvää, ja piilotti, kätki, kaiken väärän ja pahan – omassa viisaudessaan vain kädenojennuksen päähän rakastamastaan ihmisestä? Millaista luottamusta Hän osoittikaan luomaansa olentoa kohtaan, uskoen vastarakkauteen ja vastavuoroisuuteen!

Tietä Paratiisiin vahtivat siis kerubit ja leimuava, välkkyvä miekka! Olemmeko siis hukassa kaiken tämän johdosta, vai avaako Jumalan Henki meille nyt tiedon jostakin kaiken tapahtuneen korvaavasta Uudesta Tiestä ohitse kaiken estävän?:

”Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään, jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta, ja koska meillä on ’suuri pappi, Jumalan huoneen haltija’, niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä; pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen; ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin…” (Hebr.10).

Käykäämme siis esiin piiloistamme totisella sydämellä ja täydessä uskonvarmuudessa, sillä Herramme ei enää halua kätkeytyä!