Riippukaa kiinni Herrassa!

”Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä. Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne. Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä.” (5.Moos.4).

Miten on meidän suhteemme tässä erikoislaatuisessa ajassa? Voidaanko samat sanat osoittaa meillekin? Olemmeko riippuneet, ja onko tahtomme edelleenkin riippua kiinni siinä Ainoassa Tärkeässä asiassa, joka meille sananjulistuksella on ilmoitettu?

Emme saa pitää mitään hengellisiä asioita liian itsestään selvinä ja kuin Manulle tulevana illallisena. Olemme jo kirjoittaneet siitä, kuinka uskoon tulo ja uudestisyntymisen kokemus ovat aivan ensi askeleita, ikään kuin sisälle tulo aivan uusiin asioihin, ulottuvuuksiin. Me jätämme mahdollisimman nopeat jäähyväiset entiselle voidaksemme kaikella olemuksellamme ja energiallamme keskittyä Uudessa Elämässä elämiseen!

Mihin perustuu hengellinen kasvumme ja Herran kanssa vaeltaminen? Ei meistä toki tule kuin lastentarhan äänekkäitä konttaajia tai leluilla leikkiviä, eikä edes kuin vanhainkodin pyörätuolipotilaita, joita koko ajan pitää siirtää ja auttaa sänkyyn ja sängystä pois. Meitä ei ole tarkoitettu jonkinlaiseen olemattomaan olemiseen, jossa emme edes itse syö, vaan odotamme jonkun lappavan edessämme oleva ruoka suuhumme!

Kristillinen elämä on kaikkea muuta kuin lepoon heittäytymistä ja kaiken itsestään selvänä pitämistä! Käsitämmekö esikuvien merkitystä juuri ollenkaan? Saamme varmastikin olla kiitollisia siitä, ettemme eläneet Vanhan Liiton aikana, jolle leimaa antavia olivat jatkuvat taistelut ja sodat, jopa uskonveljien keskuudessa! Tuo turvattomuus ja levon etsiminen leimasi ihmisten elämää siinä määrin, että aidosti uskovat etsivät turvaa Jumalastansa. Menestyksen ehtona oli Jumalan säädösten pitäminen. Miten voisikaan olla toisin meidän ajassamme, jossa ainakin vielä toistaiseksi sotamme ja taistelumme ovat hengellistä laatua, mutta ei kuitenkaan vähäteltäviä!

Maallisessa elämässämme tiedostamme, tahdomme sitä tai emme, että olemme kokonaisvaltaisesti tiettyjen, esivanhempiemme aikaansaamien olosuhteiden alaisia; mikään ei tule itsestään:

”Ja Aadamille hän sanoi: ’Koska kuulit vaimoasi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua sanoen: 'Älä syö siitä', niin kirottu olkoon maa sinun tähtesi. Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä. Otsasi hiessä sinun pitää syömän leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinä olet otettu. Sillä maasta sinä olet, ja maaksi pitää sinun jälleen tuleman.” (1.Moos.3).

Tämän esikuvan mukaisesti me ihmiskuntana olemme aikanaan, tai vieläkin kuunnelleet vääriä opastajia ja vääriä neuvoja neuvonantajineen. Neuvot ovat johtaneet siihen, ettei todellakaan mikään hyvä ole itsestään selvää! Meille ei uskovaisinakaan enkelten kädet työnnä ruokaa suihimme, vaan joudumme säälittävän paljon käyttämään järkeämme, kylläkin Jumalan avulla, saavuttaaksemme jokapäiväisen leipämme. Otsamme hiessä syömme leipämme joko kiitollisuudella tai valittavin mielin, aivan riippuen hengellisistä asenteistamme! Sisäinen ihmisemme on ratkaisevassa asemassa kaikkeen kohtaamaamme suhtautumisessa!

Näemme siis maallisen elämämme kaikkine tekijöineen, joita emme hyvällä tahdollakaan pysty muuttamaan, mutta pyrimme tekemään kaiken voitavan selvitäksemme päivän kerrallaan. Me näemme vaivaa maallisen elämämme alueella terveessä tietoisuudessa. Mutta miten on hengellisen elämämme suhteen?

”Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.”

Olisiko meidän suhteemme nyt jotenkin toisin? Kuinka riippuvainen onkaan elämämme ja menestyksemme oikeasta asenteesta jumalallisiin asioihin! Me saamme tosin istua runsaasti katetun hengellisen pöydän ääressä, mutta jos odotat koko ajan jonkun jättävän oman ruokailunsa alkaakseen paloitella ruokaa lautasellesi, lusikoidakseen sen vielä suuhusikin, koet varmastikin pettymyksen toisensa perään!

”Laiska pistää kätensä vatiin, mutta ei saa sitä viedyksi suuhunsa jälleen.” (Snl.19). (Olisikohan tämä jonkinlainen hengellinen ajankuva?)

”Mutta te, jotka riipuitte kiinni Herrassa, teidän Jumalassanne, te kaikki olette elossa vielä tänä päivänä.”

Mitä kiinni Herrassa riippuminen tarkoittaa, mieti sitä ennen kuin kohtaamme seuraavan kerran! Olisikohan tässä vastaus:

”Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne. Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä.”