Herran pöydässä!

Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2. Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3. Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4. Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5. Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Ps.23).

Puhuimme viimeksi ihmisistä, jotka kulkevat kaikkialla kantaen kainalossaan hengellistä koria, jonka he uskovat sisältävän kaiken itsensä ja toistenkin tarvitseman ravinnon. He ovat keränneet siihen kaiken kuulemansa ja tietämänsä hengellisen viisauden ja tyrkyttävät nyt tätä mielestään täydellistä kokonaisuutta jokaiselle kohtaamalleen lähimmäiselle. Mutta voidaanko hengellisiä asioita koota johonkin koriin tai kannettavaan astiaan? Riittääkö kun laatii laajasisältöisen kirjan? Mikä on se seikka, johon olemme kompastuneet näiden ”hengellisten kokoojien” kohdalla? Mitä kysymyksiä he herättävät mielessämme, useimmiten heti heidät nähtyämme, kohdattuamme?

Ainakin kirjoittaja on aina ihmetellyt näiden ihmisten ”hengellistä” ulkonäköä, olemusta. He korostavat ja ylistävät korinsa runsasta sisältöä, joka kuulemma lyö laudalta kaiken muun hengellisen tiedon ja toiminnan. He ovat kuulemma saaneet nauttia aivan ainutlaatuisesta hengellisestä opetuksesta ja julistuksesta, joka ylittää kaiken entisen ja jää nyt vertaansa vaille. Näitä ”etuoikeutettuja sanansaattajia” on useissa eri piireissä, mutta tuleeko meidän asettaa heidät erityisasemaan vaiko erityistarkkailuun? Voidaanko jumalallinen sanoma todellakin sijoittaa johonkin koriin tai astiaan, vaikka siinä olisi kuinka hieno ulkoasu?

Näitä koreja on esitelty kirjoittajalle jo puolen vuosisadan ajan ja kuka voi ajatella sitä närkästystä, jonka hän on saanut kokea asetettuaan kaiken epäilyksenalaiseksi! Pahuuttaanko, ilkeyttäänkö? Mitä suurinta ihmetystä on aina herättänyt se, että tällaisten korien kantajat, hengellisten viestien tuojat, ovat itse olleet kuin nälkäkuoleman partaalla, silmät syvällä onkaloissaan ja posket lommolla, astellen horjuvin askelin. Miksi he eivät olleet pysähtyneet vaikka jollekin puiston penkille hengellisillä matkoillaan, tyydyttääkseen nälkänsä, joka jo oli saattamassa heidät todelliseen hätään? Jonkinlaisen selityksen kai on aina antanut se, että vaikka korit olivat mitä kauneinta tekoa, niin niistä leviävä lemu oli suorastaan kauhistuttava, mustanpuhuvan liemen valuessa niistä kaikkialle. Mitä sanoo Sana tästä jumalanpalveluksen muodosta jo Vanhan Liiton aikana?

”Ja israelilaiset tekivät niin, ja he kokosivat, yksi enemmän, toinen vähemmän. Mutta kun he mittasivat sen goomer-mitalla, niin ei sille jäänyt liikaa, joka oli koonnut enemmän, eikä siltä puuttunut, joka oli koonnut vähemmän; jokainen oli koonnut niin paljon, kuin hän tarvitsi. Ja Mooses sanoi heille: ’Älköön kukaan jättäkö siitä mitään huomiseksi.’ Mutta he eivät kuulleet Moosesta, vaan muutamat jättivät siitä jotakin huomiseksi. Niin siihen kasvoi matoja, ja se rupesi haisemaan; ja Mooses vihastui heihin. Ja he kokosivat sitä joka aamu sen verran, kuin kukin tarvitsi; mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli.” (2.Moos.16).

Voiko joku olla kirjoittajalle vihainen hänen vihastumisensa tähden? Oliko Mooseksen suuttumus paikallaan? Mitä luemme päivän tekstissä?

”Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen.”

Vihollinen näkee kaikki hengelliset korimme, joihin pyrimme taltioimaan ja keräämään kaikkea sellaista, joka on tarkoitettu vain kutakin päivää varten.

”…mutta kun aurinko alkoi paahtaa, niin se suli.”

Jumalallamme on katettuna ruokapöytä, jolla on aina tuoretta, sen päivän ruokaa ja juomaa, jotka on tarkoitettu, ei sujautettavaksi taskuun tai pöydän alla pitämäämme koriin, vaan meidän päivittäiseksi hengelliseksi ravinnoksemme! Kaikissa koreissa on jossain vaiheessa kuolettavaa myrkkyä pilaantumisen johdosta!

”Sentähden pankaa pois kaikki saastaisuus ja kaikkinainen pahuus ja ottakaa hiljaisuudella vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidän sielunne pelastaa. Mutta olkaa sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.” (Jaak.1).