Rikkautta Jumalan tykönä

”…ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse.' Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?' Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä.’ Ja hän sanoi opetuslapsillensa: ’Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Sillä henki on enemmän kuin ruoka, ja ruumis enemmän kuin vaatteet.’” (Luuk.12).

Mitä me arvostamme tässä materiaalisuuden ajassa, jossa tiedotusvälineet aivan lumoavalla tavalla luovat meille mitä erilaisimpia tarpeita? Olemmeko koskaan todella pysähtyneet ajattelemaan, mitä todella tarvitsemme? Lainauksemme henkilö on selvästikin mukautunut ympäristönsä mallin mukaisesti:

”…ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse.”

Mikä on hengellinen ja jumalallinen todellisuus meidän jokaisen kohdalla riippumatta ajatuksistamme ja varmahenkisistä puheistamme? Me olemme tottuneet elämämme aikana, väärien vaikutteiden johdosta, ajattelemaan olevamme koko maailman hallitsijoita, tavalla tai toisella. Me uskomme omistavamme valtavan määrän erilaisia asioita ja omaisuuksia, kieltäytyen näkemästä haurauttamme ja ajallisuuttamme. Mitä sanotaan lainauksessamme?:

”Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?”

Kenellä on oikeus vaatia meiltä meidän sielumme?

”Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.” (Matt.10).

Olemme jo useaan otteeseen osoittaneet Sanalla, ettemme me ole itsemme omat! Kaikki mitä näemme ympärillämme kuuluu Hänelle, joka kaiken luonut, mekin. Olemassaolomme on lahjaa, yksinomaan lahjaa, joka meidän tulee käyttää oikealla tavalla. Tästä merkittävimpänä kuvauksena ehkä vertaus leivisköistä, meille uskotuista luottamustehtävistä.

Me jokainen kannamme jonkinlaista hedelmää, tietämättämmekin. Tämä tehtävä ei ole monimutkainen ja vaikea käsittää, mutta ainutlaatuisuudessaan se on täysin ihmismielen vastainen! On asioita, jotka ihmismieli itsestään hyväksyy, mutta kun tulee kysymys itsensä kieltämisestä ja lähimmäisen palvelemisesta, alkavat päät puistella kieltävästi, viestittäen ettei sanoma ollenkaan mene perille!

”’…kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?' Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä.”

Maasta me olemme tulleet ja maaksi tulemme jälleen! Ei ole kehossamme minkäänlaisia taskuja, joihin voisimme tallettaa arvokkaimman omaisuuden! Kaikki meitä ympäröivä palvelee vain ajallisia tarpeitamme, jotka Jumalamme on luvannut täyttää elämämme ajan, kun vain jätämme kaiken Hänen hallintaansa.

En voi olla kauhistelematta niitä muutamaa prosenttia ihmisiä, jotka omistavat suurimman osan maailman varallisuudesta, miljoonien ja jälleen miljoonien ihmisten kuollessa nälkään vuosikautisen aliravitsemuksen ja sairauksien johdosta! Mutta emme voi osoittaa sormellamme näitä rikkaita, sillä itse olemme samojen kiusausten alaisia. Meiltä ei odotetakaan uskollisuutta paljossa, vaan vähässä!

Me vertailemme itseämme kuuluisuutta saavuttaneisiin sananpalvelijoihin, mutta unohdamme oman asemamme, joka ei ole suinkaan vähäinen:

”Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille.” (Matt.10)

Olkaamme siis uskollisia vähässä, sillä kaikki pieni nähdään rikkautena Jumalan tykönä!