Näin ei saa olla!

”Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).

Mikä on kokonaistulos meidän verbaalisesta tuotannostamme? Me vaikutamme toinen toiseemme kaikella esiin tuomallamme, olkoon se sitten selvää puhetta tai jonkinlaista viittomakieltä, elehtimistä. Me olemme jokainen jonkinlaisia lähteitä, jotka kumpuavat sisältöänsä muiden nähtäväksi ja arvioitavaksi. Koituuko meistä lähtevä lähimmäistemme parhaaksi vaiko turmioksi?

Mitä kertoo meistä kumpuava niin itsestämme kuin siitä ryhmästä, johon esitämme kuuluvamme? Kenen parasta kaikki esiin tuomamme palvelee? Koko uskonelämäni ajan olen kokenut lähes jokaisen uskovaisen olevan täysin vakuuttunut siitä, että hän on vain hyvän palveluksessa, riippumatta siitä millaisella tavalla hän käyttäytyy. Ratkaisevassa asemassa on aina näyttänyt olevan esiin asetettu hengellinen kehys, johon aina tilanteesta riippuen asetetaan kunkin mielen mukainen kristillinen ajatus tai lause.

Me taidamme olla melko tyhmiä, koska olemme langenneet tähän ansaan katselematta kokonaisuutta! Me olemme nähneet vain sen, mitä meidän on tahdottu näkevän! Meidät on saatettu eräänlaisen yksittäisen ihmisen tai ryhmittymän vuolaan virran luokse. Olemme kumartuneet juodaksemme sen virtauksesta kauniiden kehysten johdosta, musiikin ja istutettujen kauniiden lavasteiden vakuuttamina. Kuinka käsittämätöntä onkaan sitten jonkin ajan kuluttua ollut todellisuudessa kokemamme happamuuden tunne suussamme ja sisimmässämme, minkä tunnustamien on ollut todella vaikeaa, jos ei aivan mahdotonta!

Miksi emme totuuden nimessä ole perehtyneet ajattelemaan tätä, vaan olemme jatkaneet muiden mukana aivan niin kuin kaikki olisi täysin kunnossa? Mitä ajattelimme, mitä lausuimme julki sisäisen hämmästyksen ja kitkeryyden johdosta? Mitä saimme kuulla niin omasta kuin läheistenkin suusta?

”Tämähän on todella erinomaista, melkein kuin…” - melkein kuin mitä? Nyt jälkeenpäin rohkenemme kai tunnustaa, että ajattelimme kaiken olevan niin lähellä totuutta, että se oli melkein kuin sitä, mitä Paavali ja muut apostolit puhuivat, mitä aidot Jumalan lähettämät julistajat opettivat!

Kuinka voi olla mahdollista elää ja viihtyä ”melkein kuin uskovaisuudessa” kuunnellen opetuksia ja saarnoja, jotka ovat melkein kokonaan totta? Miksi niin harvoja vaivasi esiintyvien hahmojen ajoittain selvästi vaihteleva makeus ja karvaus, kun kerran Sana niin lukemattomia kertoja varoittaa meitä ”melkein kuin” opetuksesta?:

”…samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?”

Paavali näki samat asiat Jaakobin kanssa ja julistaa selvän tuomion Jumalan todistuksen perusteella sanoilla, joita me olemme aina perusteetta lukeneet tietynlaisella varauksella:

”Minua kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.  Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?” (Gal.1).

Mikä on näiden ”melkeinkuinevankelistojen” selvin tunnusmerkki? Mitä olemme aina saaneet kuulla? ”Voi, kuinka mukavia ihmisiä he ovatkaan!”

Ihmisten mieliksi!!!