”Myös kieli on
tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko
ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken
luonnon, sekä petojen että lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon,
voi ihmisluonto kesyttää ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen
voi kesyttää; se on levoton ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me
kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi
luotuja; samasta suusta lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
Uhkuuko lähde samasta silmästä makeaa ja karvasta vettä?” (Jaak.3).
Mikä on kokonaistulos meidän verbaalisesta
tuotannostamme? Me vaikutamme toinen toiseemme kaikella esiin tuomallamme,
olkoon se sitten selvää puhetta tai jonkinlaista viittomakieltä, elehtimistä. Me
olemme jokainen jonkinlaisia lähteitä, jotka kumpuavat sisältöänsä muiden
nähtäväksi ja arvioitavaksi. Koituuko meistä lähtevä lähimmäistemme parhaaksi
vaiko turmioksi?
Mitä kertoo meistä kumpuava niin itsestämme kuin siitä
ryhmästä, johon esitämme kuuluvamme? Kenen parasta kaikki esiin tuomamme
palvelee? Koko uskonelämäni ajan olen kokenut lähes jokaisen uskovaisen olevan
täysin vakuuttunut siitä, että hän on vain hyvän palveluksessa, riippumatta
siitä millaisella tavalla hän käyttäytyy. Ratkaisevassa asemassa on aina
näyttänyt olevan esiin asetettu hengellinen kehys, johon aina tilanteesta riippuen
asetetaan kunkin mielen mukainen kristillinen ajatus tai lause.
Me taidamme olla melko tyhmiä, koska olemme langenneet
tähän ansaan katselematta kokonaisuutta! Me olemme nähneet vain sen, mitä
meidän on tahdottu näkevän! Meidät on saatettu eräänlaisen yksittäisen ihmisen
tai ryhmittymän vuolaan virran luokse. Olemme kumartuneet juodaksemme sen
virtauksesta kauniiden kehysten johdosta, musiikin ja istutettujen kauniiden
lavasteiden vakuuttamina. Kuinka käsittämätöntä onkaan sitten jonkin ajan
kuluttua ollut todellisuudessa kokemamme happamuuden tunne suussamme ja
sisimmässämme, minkä tunnustamien on ollut todella vaikeaa, jos ei aivan
mahdotonta!
Miksi emme totuuden nimessä ole perehtyneet ajattelemaan
tätä, vaan olemme jatkaneet muiden mukana aivan niin kuin kaikki olisi täysin
kunnossa? Mitä ajattelimme, mitä lausuimme julki sisäisen hämmästyksen ja
kitkeryyden johdosta? Mitä saimme kuulla niin omasta kuin läheistenkin suusta?
”Tämähän on todella erinomaista, melkein kuin…” -
melkein kuin mitä? Nyt jälkeenpäin rohkenemme kai tunnustaa, että
ajattelimme kaiken olevan niin lähellä totuutta, että se oli melkein kuin
sitä, mitä Paavali ja muut apostolit puhuivat, mitä aidot Jumalan lähettämät
julistajat opettivat!
Kuinka voi olla mahdollista elää ja viihtyä ”melkein kuin
uskovaisuudessa” kuunnellen opetuksia ja saarnoja, jotka ovat melkein kokonaan
totta? Miksi niin harvoja vaivasi esiintyvien hahmojen ajoittain selvästi vaihteleva
makeus ja karvaus, kun kerran Sana niin lukemattomia kertoja varoittaa meitä
”melkein kuin” opetuksesta?:
”…samasta suusta
lähtee kiitos ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni. Uhkuuko lähde samasta
silmästä makeaa ja karvasta vettä?”
Paavali näki samat asiat Jaakobin kanssa ja julistaa
selvän tuomion Jumalan todistuksen perusteella sanoilla, joita me olemme aina
perusteetta lukeneet tietynlaisella varauksella:
”Minua
kummastuttaa, että te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on kutsunut teidät
Kristuksen armossa, pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole
mikään toinen; on vain eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä
Kristuksen evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta
julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille
julistaneet, hän olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin
sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä,
minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu. Ihmistenkö suosiota minä nyt etsin vai
Jumalan? Tai ihmisillekö pyydän olla mieliksi?” (Gal.1).
Mikä on näiden ”melkeinkuinevankelistojen” selvin
tunnusmerkki? Mitä olemme aina saaneet kuulla? ”Voi, kuinka mukavia ihmisiä he
ovatkaan!”
Ihmisten
mieliksi!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti