Niin kuin eilen mainitsin, kutsuttiin minut erääseen pienehköön seurakuntaan tapaamaan muualta tulleita ihmisiä. Ajattelin olevan kysymys jostakin tavanomaisesta poikkeavasta vierailevasta puhujasta. Mitä siis sanoisin, oliko puhuja tavanomainen vai poikkeava? Jälleen kerran väsyin toden teolla hengellisessä kokouksessa, enkä oikein pystynyt löytämään kolottamatonta asentoa. Tämä vanhemman puoleinen mies oli täynnä intoa, iloa, rauhaa ja lepoa, ja siksi hän kai jaksoi puhua noin kaksi tuntia! Minun piti tänään mennä erääseen toiseen kokoukseen, mutta en selvästikään jaksa!
En halua olla negatiivinen, mutta minun on pakko
olla rehellinen. Puhuja selvästi nautti esiintymisestä ja sai osittain
seurakunnankin mukaan intoonsa, mutta mieleni oli selvästikin hyvin
raskautettu, sillä meidät ikään kuin pakolla pyrittiin siirtämään johonkin
menneeseen, aikoinaan vallinneeseen ajankohtaan ja tilanteeseen. Puheessa oli
joitakin epäilyttäviä kiinnekohtia, joilla pyrittiin herättämään ihmisten
mielenkiintoa. Ufoilmiöt ja erikoiset taivaalta kuuluvat äänet otettiin
palvelukseen Herran tulemuksen pikaisuuden osoittamiseksi jne.
Miksi koen kaiken tällaisen niin raskauttavana? Ei
todellakaan riitä inhimillinen innoitus, jolla ei ole todellista kosketuskohtaa
nykyhetkeen ja nykytilanteeseen! Miten niin monet puhujat voivat olla
totaalisen sokeita vallitsevalle tilanteelle, esiintyen kuin menneitä
vuosikymmeniä rakkauden kylmenemisineen ja luopumuksineen ei olisi
olemassakaan? Puhalletaan uutta tuulta seinälle maalattuun tulenkuvaan,
puhumatta käytännöllisesti katsoen ollenkaan siitä, mikä on seurakunnan ja
jumalankansan todellinen ongelma! Kokouksen jälkeinen tunnelma ja keskustelut
selvästi osoittivat, ettei kuulijakunta ollut todellisuudessa kokenut aitoa Hengen
kosketusta. Toivotettiin siunausta ja kaikkea hyvää, mikä sinänsä on hyvä asia.
Mutta kuka herättelisi meitä todella palaamaan takaisin Raamattuun ja sen esiin
tuomaan Elämään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti