Mitä kumarramme?

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, vaan sanoitte: ’Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää’”…(Jes.30).

Onkohan tämä sanankohta oikeastaan milloinkaan aikaisemmin ollut niin ajankohtainen kuin juuri nyt? Leimaa antavin piirre nykyajan ihmisissä on tietynlainen kiireellisyys, jolle todellisuudessa ei ole sitä vastaavaa pohjaa. Olemme jo moneen kertaan todenneet, ettei Jumala ole luonut kiirettä eikä hoppua siinä mielessä kuin mitä me ihmiset asiat miellämme. On toki olemassa Sanan mukaista asioiden kiireellisyyttä ja tärkeyttä, mutta sitä ei ole tarkoitettu ihmisen hermostuttamiseksi ja jopa henkiseksi sairastuttamiseksi. Vääränlainen, väärien näkemysten luoma kiire ja paine on todistettavasti johtanut jopa koko ihmiskunnan sairastumiseen ja vähintään huonovointisuuteen.

”Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte…” Johtuukohan ongelmamme siitä, että moni ei oikealla tavalla osaa kääntyä, aikaansaada sellaista muutosta elämäänsä, joka mahdollistaa rauhallisuuden ja luottamuksen voimattomuuden sijaan. Emme sitä itse useinkaan näe, mutta ihmisen olemusta ei ole luotu istumaan yhtä aikaa kahdella, saati sitten useammalla tuolilla. Ihminen jakaa voimansa ja mielenkiintonsa aivan liian monelle taholle keskittymättä elämän tärkeimpiin ja olennaisimpiin asioihin. Tietynlainen pettymys on väistämätön tulos liiallisesta itsensä jakamisesta, se näkyy koko maailman kehityksessä ja erikoisesti hengellisessä maailmassa.

Muutos on ollut teemana monissa kirkollisissa ohjelmissa, mutta miltä perustalta sitä on haettu? Onko kaiken taustalla ollut todellinen hätä ihmissieluista, vaiko enemmänkin surkeasta seurakunnallisesta, taloudellisesta kehityksestä? Mielestäni ei saa etääntymään ajatusta vertauskuvallisesta rinnastamisesta kahden eri tapahtuman välillä. Aikanaan sielunvihollinen vei Herramme temppelin harjalle saadakseen tämän näytösluonteisesti pudottautumaan sieltä, osoittaakseen viholliselle voimansa. Vuorella vihollinen taas tarjosi maailman valtakuntia Herrallemme.

Tässä ajassa lähestyy paha seurakuntalaista hieman salakavalammalla tavalla. Hänet viedään nyt kirkolliseen maailmaan, temppelin harjalle korjaamaan kaikki pettymyksensä hengellisessä elämässä. Hänet houkutellaan näytösluonteiseen esiintymiseen ja näyttämiseen petollisessa hengessä, uskotellen aikojen muuttuneen ja siten uskovaisenkin maailman perustuvan aivan uusiin, pahan luomiin tavoitteisiin. Temppelin harjalla uskovainen saa nähdä aivan uusia, laajoja mahdollisuuksia ja lupauksia, jotka ovat täysin vastakkaisia Herramme kohdalla näytetylle esikuvalle. Missä Herramme ei hypännyt eikä kumartanut, siinä tämän ajan uskovainen tekee molemmat täysin väärässä uskomuksessa, pettymystensä pohjalta. Maailmallinen valta ei tässä yhteydessä tunnu ollenkaan väärältä ja pahalta, vaan sille annetaan jumalallinen ja hengellinen leima! Petos on siis uskomaton ja hengelliselle mielelle täysin käsittämätön!

Kaikki tapahtuu vallan ja tietynlaisen näyttämisen halun pohjalta, siksi laittomuus rehottaa ja rakkaus kadottaa valtapiiriänsä näkemällämme tavalla.

”Sillä näin sanoo Herra, Herra, Israelin Pyhä: Kääntymällä ja pysymällä hiljaa te pelastutte, rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne; mutta te ette tahtoneet, vaan sanoitte: ’Ei! Hevosilla me tahdomme kiitää’…”

Me saatamme haluta kiitää hevosilla, joita meillä ei todellisuudessa olekaan, pukeutuneena keisarin uusiin vaatteisiin, käsittämättä todellista alastomuuttamme! Mikään alkuperäisistä hengellisistä periaatteista ei ole muuttunut, eikä meillä ole millään tavoin varaa kumartua ohitse Herramme antaman esikuvan! Aito kristillinen elämä ei ole näytösmäistä, vaan se on Herran Jeesuksen Kristuksen Elämä meissä, aikaansaaden kaikkialla uutta Elämää ja toivoa lähimmäisissämme!