Matkalla Absurdiassa osa 1

 Matkakertomuksia

ABSURDIASTA

Osa 1

Matkakuvaus

Varoitus: tätä ei ehkä ymmärrä kukaan muu kuin asiaan jollakin tavoin osallistunut. Muiden on siten parasta keskeyttää lukeminen heti kun siltä tuntuu.

Matkalla Absurdiassa

Millainen maa on Absurdia? Missä se sijaitsee? Paljonko siellä on asukkaita? Millainen se on pinnanmuodostukseltaan? Millaista on elämä siellä?

Kysymyksiä riittää aivan loputtomiin ainakin niiden taholta, jotka koskaan eivät ole vierailleet tuossa maassa, tai eivät ainakaan tiedosta siellä matkaamistaan. Jo nyt on ajattelevalle lukijalle selvää, että tuo maa on todella arvoituksellinen, salaperäinen, monelle tuntematon, mutta kuitenkin niin tuttu.

Miksi emme tähän mennessä ole enempää kuulleet siitä? Miksi meille ei ole kerrottu siitä juuri mitään? Tietynlainen aavistus on monilla ollut, mutta ei mikään valtio eikä kansa ole lähettänyt sinne tutkimusmatkailijoita, tutkijoita, koska sen olemassaoloon ei juurikaan ole uskottu lukemattomista sieltä peräisin olevista matkamuistoista huolimatta.

Aikanaan Kolumbus ja kaltaisensa matkustivat tuntemattomaan, tuoden mukanaan tiedon ja todisteet ennen näkemättömistä kulttuureista ja kansallisuuksista. Heidän kertomuksensa olivat osittain käsittämättömiä, ja monet epäilivät niitä. Mukana tuodut esineet ja raaka-aineet kuitenkin puhuivat puolestaan, niin että uskottavuus parani ainakin seuraavien matkojen jälkeen.

Otapa esiin maailmankartasto ja paikkakuntaluettelo. Etsi sieltä tämän hetkisen tutkistelumme kohde. Katso ensin A:sta, sen alkurivistöiltä. Toinen kirjain on b. Ei, emme tarkoita Abessiniaa eikä Andeja. Hyvänen aika, kuinka voimme olla niin hajamielisiä! Eihän matkamme kohdetta ole merkitty karttoihin eikä mihinkään luetteloihin! Absuridiahan on maailmanvalta, ilman valtakunnan- tai piirikunnan rajoja! Absurdia on jotakin paljon laajempaa ja suurempaa kuin jokin YK tai Nato tai Euroopan Unioni. Se on kuin valtio valtiossa, maanosa maanosassa, maailma maailmassa. Mutta katson omahyväisesti, maailmanmatkaajana, meidän länsimaalaisina olevan aivan etuoikeutetussa asemassa koko maailmaan nähden. Tuskin missään muualla, Yhdysvaltoja lukuun ottamatta, Absurdian erityispiirteet tulevat sellaisella tavalla näkyviin. Omatunto alkaa nyt hiukan kolkuttaa. Taisin väittää jotakin paikkansapitämätöntä. Yhdysvallat on omalla, erikoislaatuisella tavallaan Absurdian sanotaanko… lippulaiva. Mutta kuuluuhan se länsimaihin, absurdisen sivistyksen kehtoon!

Olkoon sitten miten tahansa, Yhdysvallat tai Euroopan Unioni, tehtävämme on kertoa tämän erikoisen maailmanvallan olemuksesta ja piirteistä.

Jossakin mielessä sormi menee suuhun jo kirjan tässä vaiheessa. Olemmeko luvanneet jotakin sellaista, mitä emme kykene täyttämään? Onko kirjoittaja vaarassa joutua häpeään jo ensimmäisillä riveillä, ensimmäisillä sivuilla? Tietynlainen turvattomuuden tunne valtaa mielen jo melko raskauttavalla tavalla, niin kuin on tapahtunut jo kuukausien ja parin vuoden ajan. Kirjamme on jäänyt kirjoittamatta juuri tämän neuvottomuuden tähden.

Aluksi pitäisi jo valitun aiheen johdosta tunnustaa ja myöntää, että kirjoittaja on suorittanut pitkiä, tahtomattomia tutkimusmatkoja tuohon maahan, osittain eläen siellä noin kolmenkymmenen vuoden ajan. Tämä tunnustus merkitsee kuitenkin melkoisen arvostelun kohteeksi joutumista - suorastaan naurettavaksi tulemista. Tämä johtunee ensisijaisesti siitä, ettei tämän valtakunnan olemassaoloa ole missään instanssissa, sen paremmin valtiollisesti kuin kansallisestikaan, tunnustettu missään hallinnossa. Emme ole mitään ufo-ihmisiä, emme väitä vierailleemme millään vieraan kulttuurin avaruusaluksilla, vaikkakin olemme joutuneet monien mitä tuskallisimpien kokeiden kohteeksi. Meitä on tutkittu ja muokattu ja mitattu ja venytetty ja puristettu ja… helpompi olisi luetella mitä meille ei ole tehty! Erikoisena mielenkiinnon kohteena on näyttänyt olleen aivorustinkimme, mielemme, hermomme.

Yhdysvalloissa voi väittää vierailleensa avaruusaluksella ja tulleensa humanoidien tutkimaksi. Siellä ei heti pueta pitkähihaiseen paitaan, jonka hihansuut köytetään yhteen selän taakse. Siellä jopa miljoonat ihmiset pitävät tällaisista kokemuksista kertovia erikoisesti ansioituneina, etuoikeutettuina. On siis pakko myöntää, että Absurdian perustuslait ja ihmisoikeuspykälät suuressa määrin ovat vaikuttaneet koko maailman absurdialisuuteen. Mikä absurdisesti ”hyvä asia” ei olisi tullut Yhdysvalloista, absurdian kehdosta? Me suomalaisina olemme aivan erikoisasemassa tässä suhteessa, koska meitä pidetään Euroopan amerikkalaismielisimpänä valtiona!

Kirjoittaja saa näiden kommenttien jälkeen suuren määrän lisää rohkeutta kirjoittaa kaikesta kokemastaan ja näkemästään juuri sellaisena kuin se on silmien eteen tullut, millaisena se on jalkojen eteen putkahtanut, aiheuttaen monta tuskallista kaatumista ja aivotärähdystä. Aivotärähdys, pään ajoittainen tai pysyväkin sekavuus ovat avainsanoja tällä matkallamme Absurdian viidakoiden ja mutavesien, soiden lävitse. Kuka olisi kuuluisin tämän maan matkaaja, koska kirjoittaja ei itselleen sellaista titteliä voi vaatia missään vaiheessa? Oikeastaan emme saisi häntä paljastaa, vaikka hän onkin niin tunnettu muissa yhteyksissä. Lukijamme kuitenkin jo tässä vaiheessa alkaa miettiä, kannattaako lukea yhtään pidemmälle, koska kirjan lopussa ei ole edes viiteluetteloa, ei lähdekirjallisuutta.

Hyvä on, yksi merkittävimmistä tutkimusmatkailijoista, monien muiden ansioituneiden joukossa, on suorastaan legendana elävä, lukemattomissa nykyajankin henkilöissä ruumiillistunut, uuden renessanssin elävä… Don Quijote! Olisithan sinäkin sen tiennyt, jos olisin antanut pienenkin oikeansuuntaisen vihjeen! Ilman samanhenkistä, eloisaa, aivojaan ilman vertaa käyttävää kumppaniaan, Sancho Panchaa, ei hän olisi yhtään mitään!

Absurdia ei ole missään ja kuitenkin se on kaikkialla. Kirjoittaja on lähes neljän vuoden aikana saanut kuulla lukemattomia kertomuksia näihin matkoihin osallistuneilta ihmisiltä. Useista kertomuksista paljastuu selvääkin selvemmin se, ettei niistä ole aikaisemmin kerrottu ainakaan sellaisessa laajuudessa kenellekään muulle. Yksikään näistä todistajista ei ole väittänyt nähneensä lentäviä lautasia tai muiden planeettojen asukkaita. Tai miten nyt oikein pitäisi ilmaista tämä puoli asiaa? Kukaan ei siis ole väittänyt tavanneensa vieraan sivilisaation, eli jonkin vieraan planeetan asukkaita, ei sen paremmin suuripäisiä kuin hännällisiäkään. Mutta totuuden nimessä nämä ihmiset ovat kertoneet hyvin, hyvin erikoisista kohtaamisista ja pidempiaikaisemmistakin tuttavuuksista ulkonaisesti aivan ihmisen näköisten olentojen kanssa. Jokin on saanut kertojat puhumaan asioista, jotka viittaavat aivan erikoislaatuiseen, käsittämättömään, ennen näkemättömään kulttuuriin, maailmaan, joka ei ole missään ja kuitenkin kaikkialla. Hmm. Yhteneväiset kuvaukset ja kertomukset viittaavat aivan selvästi jälleen kerran siihen maailmaan, jonka olemme nimenneet Absurdiaksi.

Ovatko nämä erikoiset kokemukset todiste jostakin tuntemattomasta kulttuurista tai heimosta, jota ei vielä mikään laitos tai tutkimusryhmä ole päässyt määrittelemään? Tavallaan. Mutta kun Absurdia ei ole missään ja kuitenkin kaikkialla, ovat nämä mahdollisesti sen asukkaiksi katsottavat henkilötkin jotakin vastaavaa, eli he elävät Absurdiassa ja kuitenkin myös keskuudessamme. Kummassa he todella asuvat, kumman kansalaisia he ovat? Vai ovatko he useamman kansalaisuuden omaavia, monikulttuurisia, monikansallisia? Varmaankin!

Nelikymmenvuotisen kokemuksen perusteella tämän Absurdialaisen kulttuurin edustajat, sinne matkoja järjestävät henkilöt, omaavat persoonallisuuden, joka useimmille on aivan mahdoton käsittää. Kasvot ovat aivan normaalin ihmisen kasvot, mutta niillä on kyky muuttaa ulkonäköään aivan kuin kameleontilla on kyky muuttaa väriään. Naamiona on terve mieli, hyvä käytös, upea hymy, kauniit eleet, aivan tavaton uskottavuus. Kaikki on hyvin niin kauan kuin nämä voimavaikutukset ovat tämän ulottuvuuden puolella. Kun kukaan ei epäile ulkonaisia puitteita, ei myöskään synny ristiriitoja eikä yhteenottoja. Mutta astelepa vain tällaisen henkilön vierellä tai hänen perässään hänen valtakuntansa alueelle… mistä oikein puhumme? Tarkoitamme kai siirtymistä jonnekin toiseen ulottuvuuteen, toiseen maailmaan? Missä tämä tapahtuu, missä nämä portit ovat? Yleisesti tunnetaan television kolmoskanavalta ns. ”tähtiportti”, jonka kautta suurempikin joukko on jo matkannut ajassa ja avaruudessa. Tietoisuus tästä alueesta on toki kiinni television omistamisesta ja oikeaan aikaan avaamisesta. Mutta tällaisia tähtiportteja on olemassa aivan uskomattomissa paikoissa!

Uskomattomimpia nämä toiseen ulottuvaisuuteen johtavat portit ovat siellä missä niitä ei lainkaan uskoisi olevan. Ne ovat näkymättömiä, hajuttomia, mauttomia, totaalisen havaitsemattomia. Ne on naamioitu aivan tavallisiksi ovenkarmeiksi, ikkuna-aukoiksi, jopa johonkin tuoliin istuutuminen merkitsee toiseen ulottuvuuteen siirtymistä. Jotkin määrätyt sanat, tietyt eleet, aivan uskomattomatkin seikat saavat pahaa aavistamattoman tämän maan matkaajan siirtymään ulottuvuuteen, johon kukaan normaali ihminen ei tieten tahtoen halua edes kurkistaa, saati sitten astua.

Todetkaamme jo kertomuksemme tässä vaiheessa, että kaikki normaaleja tämän maan matkaajia kohdanneet Absurdian matkat ovat tahattomia, tarkoituksettomia, totaalisen vastenmielisiä kokemuksia. Ai, ai, paljastimmeko jo aivan liikaa yhdellä kertaa?

Absurdia ei mainosta itseään, ei kauppaa matkoja alueelleen. Televisiossa tai lehdistössä ei ole sen mainoksia. Matkoja voi hankkia ainoastaan verkostomyynnin kautta. Koulutetut edustajat tarjoavat seuraansa niin halukkaille kuin haluttomillekin, hankkien siten eräänlaisia alaryhmiä, jotka jälleen pitävät huolen omista alaryhmistään. Nämä matkat ovat täysin sidotut ammattitaitoisiin oppaisiin, jotka ottavat mukaansa useimmiten yhden henkilön, usein vaimoksi tai ystävättäreksi kutsutun. Tosiaankin, on syytä selvittää sellainen puoli asiaa, että näistä matkaoppaista noin kolme neljännestä on miehiä, noin yksi neljännes naisia. Miehet toki ovat jo miehisyytensä perusteella ehdottoman vahvoja tekijöitä tällä alalla, mutta jossakin määrin naisten yhteen neljännekseen mahtuu aivan mahtavia tekijöitä. Jossakin mielessä ei yksi ainoakaan mies pysty järjestämään sellaista matkaa erilaisine ”viihdytyksineen” ja erikoisuuksineen, kuin mihin heikompi sukupuoli pystyy!

Aiheemme on toivottoman laaja ja monikerroksinen. Aivan kuten on itse kirjamme aihekin. Absurdia, neliökilometreiltään ja välimatkoiltaan juuri samankokoinen kuin Telluksena tunnettu planeetta. Nämä maailmat ovat niin samannäköiset, samankokoiset, samankaltaiset, ettei niitä pikaisella silmäyksellä mitenkään erota toisistaan. Tässä onkin ongelmamme ydin, perusvaikeus. Kaksi asiaa, kaksi ihmistä, kaksi eläintä jne. saattavat näyttää aivan samanlaisilta, mutta tarkemman tutkimuksen perusteella, pitkällisemmän tarkkailun pohjalta voidaan todeta suuriakin eroavaisuuksia. Mistä erottaa tavalliset ovenpielet ja tähtiportti? Ei oikeastaan mistään! Etenkin kun ei kenelläkään ole rohkeutta, esim. kirkkoherran kansliaan astuessaan esittää tällaista kysymystä!

Oh hoh! Mistä portista oikein nyt astuimme, kun tällaisessa yhteydessä mainitsemme kirkkoherran kanslian? Taisi lipsahtaa aika pahasti, niin että lähestyessämme itse asiaamme suorastaan rymähdimme keskelle ongelman ydintä!

Maassamme on tunnettu tosiasia, että kaikkein huonoin työympäristö vallitsee valtionkirkkomme keskuudessa. Surullisimmat kertomukset olemme kuulleet nimenomaan tältä alueelta, eli seurakunnallisesta elämästä. Samanlaisia kuvauksia löytyy muidenkin hengellisten piirien keskuudesta. Olemmekin koko ajan epäilleet, että ns. kaksoisagentteja on soluttautunut nimenomaan seurakunnalliseen elämään.

Puhuaksemme vielä niistä tekijöistä, mitkä luovat leimansa näihin vieraan vallan agentteihin, on meidän mietittävä lukijankin mielikuvien selkiyttämisen takia ns. syntytekijöitä. Kun nyt kerran olemme todenneet, että nämä kaksi maailmaa ovat niin päällekkäiset ja kaikkialla läsnä, niin kummassa olotilassa nämä absurdialaiset enimmäkseen elävät, oleskelevat? Jotkin tutkijat ovat sitä mieltä, että jo geenien perusteella nämä eriskummalliset kansalaiset kuuluvat ensisijaisesti Absurdiaan. Kirjoittaja kuuluu siihen koulukuntaan, joka uskoo geenien vaikutukseen pienessä osassa tapauksia. Suurin tekijä kuitenkin tuntuu sijoittuvan ihmisen varhaisimpiin kahteen vuoteen ja suureksi osaksi seuraavien vuosien vaikutukseen. Ei niinkään näytä aina olevan kysymys siitä, millaisissa olosuhteissa absurdialainen on elänyt, vaan pikemminkin on kysymys siitä, miten jonkinlaisen henkisen kasvuvajauksen omaava henkilö on kohtaamansa asiat mieltänyt.

Mitä tällä tarkoitamme? Jokin ilmiselvästi häiriintynyt perheenjäsen saattaa keski-iälläänkin lujasti väittää, että hänen lapsuutensa oli suorastaan kauhistuttava, koska isä niin voimallisesti alisti äitiä. Lähes kymmenen sisarusta saattaa kuitenkin vakuuttaa, että heillä oli hyvä lapsuus, eikä äiti millään tavoin ollut alistettu. Olemme tällä hetkellä vakuuttuneita siitä, että todellakin on koko ajan enemmän kysymys siitä, miten kyseinen henkilö kokemansa ja näkemänsä asiat mieltää. Todellisuus ei ole niinkään määräävä tekijä. Missä vaiheessa ongelmia tuottava matkaaja on Absurdian alueelle ensimmäisen kerran astunut, on ilmeisestikin jäävä ikuiseksi arvoitukseksi, samoin kuin sekin, kuinka kauan hän milloinkin viipyy Absurdiassa, kuinka kauan hän viettää meidän maailmassamme!

Absurdian matkaajat ovat kaikki poikkeuksetta tuntemamme totuudellisuuden ja todellisuuden ulottumattomuuksissa. Heidän ulkokuorensa on kuitenkin ällistyttävän hämäävä, niin että jopa ammattimaiset ihmismielen tutkijat ovat nämä ihmiset kohdatessaan päätyneet aivan vääriin päätelmiin. Ammattilaisen ei kuitenkaan pitäisi olla niin sokea näyttelijöiden edessä, mutta olisikohan sitten kysymys siitä, että tällä kohtaa kaksi alansa huippua kohtaa toisensa! Ja kumpi vetää pidemmän korren, jos Absurdian agentti ei vieläkään ole julkisesti tullut paljastetuksi?

Miksi ylipäätään puutumme tällaisiin agenttitarinoihin, jotka useimpien mielestä ovat suoranaista mielikuvituksen tuotetta? Mikä antaa aiheen asiasta kirjoittamiseen? Se, että kaiken kokemisen ja kuulemisen jälkeen on pakko uskoa näiden asioiden olemassaoloon, koska tuhannet ihmiset eivät kaiken järjen mukaan voi nähdä niin samanlaisia unia ja kokea niin yhtäpitäviä harhoja!

Ongelmamme ydin on kai siinä, ettei nähdä kaiken syntyhistoriaa. Tiedetään, että keskuudessamme elää ongelmallisia ihmisiä, jotka tuottavat sanoinkuvaamatonta ahdistusta läheisilleen. Ongelma on vuosisatojen ajan ohitettu vetoamalla yhteishenkeen ja siihen, että aina molemmissa täytyy olla vikaa. Voimme paljastaa nyt, että keskuudessamme elää valtava armeija Absurdiassa koulutuksensa saaneita agentteja, jotka on opetettu tekemään riita mistä tahansa asiasta, seikasta, olettamuksesta, näkemyksestä. On aivan samantekevää mitä ns. uhri ajattelee, tekee, kokee. Absurdian koulutus on ensisijaisesti keskittynyt syyllisyyden kasaamiseen uhrin ylle, niin että jo muutamassa kuukaudessa uhri on totaalisesti ulalla. Absurdiassa sijaitsevan koulutuslaitoksen portin yllä on upea vaakuna, jossa sormi osoittaa sisään tulevaa ja ympärillä on teksti: ”Syyllistä, murskaa, hallitse!”

Luentosalien seinillä on suuri määrä julisteita, kuten esim.

”Sinä olet maailman kaunein!”

”Sinä olet maailman upein henkilö!”

”Syy ei voi milloinkaan olla sinussa!”

”Sinä itse teet elämän pelisäännöt!”

”Älä välitä yhtään muiden mielipiteistä!”

”Sinä olet aina oikeassa!”

Mistä kirjoittaja voi kaiken tämän tietää? Tässä kohtaamme yhden suurimmista ongelmistamme. Kukaan ei haluaisi tietää näistä asioista, saati sitten tunnustaa miksi tietää niistä. Kirjoittaja kävi vuosikymmenisen taistelun jo yksinomaan sen suhteen, että rohkenisi tunnustaa useammankin matkaoppaan kanssa vierailleensa tuossa niin absurdissa Absurdiassa.

Häpeän tunne on siis yksi suurimmista tekijöistä, mikä on pitänyt tämän niin merkittävän maan ja sen kansalaiset piilossa vuosisatojen ajan. Vaikka kirjoittaja jossakin vaiheessa toteaisi vierailevansa avaruusaluksessa ja keskustelevansa suuripäisten humanoidien kanssa, pitäisi hän sen visusti salaisuutenaan. Mutta näistä vierailuista kirjoittaja katsoo olevan suoranaisen velvollisuutensa kirjoittaa.

Kirjoittaja on vuosikymmenet ollut mukana seurakuntaelämässä ja siellä joutunut tekemisiin näiden näkymättömien maailmojen kanssa. Koko uskonelämä perustuu suureksi osaksi yliluonnolliseen uskomiseen.  Näkyvänä tuloksena tästä oikealla tavalla uskomisesta tulisi olla sellainen elämä, joka on uskottava ja noudattaa uskonsa periaatteita. Eli todellisen uskovaisen odotetaan olevan… voi voi kuinka vaikeata! Olemme tulleet vaiheeseen, jossa ei oikeastaan enää tiedä mitä uskovaiselta odotetaan, koska… hyvänen aika, uskaltaako sen sanoa… taitaa olla mennyt sekaisin Absurdian maailma ja uskon maailma! Kumpi on kumpaa ja missä määrin?

Jospa tässä onkin yksi niistä syistä, miksi niin monet eroavat kirkosta. Joillakin paikkakunnilla kirkko itse erottaa tai suorastaan ajaa ulos kaikki ne, jotka näkevät Absurdian agenttien vahingonteon. Mikä on se tekijä, joka saa kirkolliset vallanpitäjät puolustamaan henkeen ja vereen asti vieraan vallan agentteja? Mitkä tekijät saavat absurdialaiset näyttämään niin viattomilta, avuttomilta ja säälittäviltä, vaikka he tuhoavat koko seurakunnallisen elinpiirin, vaurioittaen työtovereidensa ja seurakuntalaisten persoonallisuutta?

Agentti Alfeus toimii luottamusasemassa seurakunnassaan. Hänellä on alamaisia, ei kun alaisia suuri määrä. Hänellä on hyvä maine ulkopuolella - ainakin oli vielä muutama vuosi sitten. Mutta jossakin vaiheessa alamaiset alkoivat voida todella huonosti, sillä kaikille käsittämättömästä syystä esimies noudatti aivan eriskummallisia käyttäytymistapoja. Eihän kukaan alaisista käsittänyt sitä, että kaikkien tunteman koulutuksen lisäksi tämä oli vuosikausien ajan sivistänyt itseään Absurdian yliopistossa. Sielläkin luki sisäänkäynnin yläpuolella sama teksti kuin kaikkien oppilaitosten porteissa: ”Syyllistä, alista, manipuloi!”

Alfeus toteutti työpaikkansa kaksinkertaisen maailman piirissä sekä salaista että tunnettua rooliaan – niin taitavasti, ettei kukaan huomannut vieraan vallan läsnäoloa! Hänen työhuoneensa ovenpielet sisälsivät usein portin toiseen maailmaan, mutta hyvin valikoiden. Vieraampien henkilöiden kohdalla portti pysyi aktivoimattomana, mutta useimmille paikalla työskenteleville tuosta aukosta astuminen merkitsi välittömästi Absurdian valtion alueelle joutumista. Kukaan heistä ei todellisuudessa tajunnut asian konkreettisuutta, mutta jokin pahoinvointia aikaansaava, koko olemuksen valtaava pakenemishalu sai heidät viipymään tuossa tilassa mahdollisimman lyhyen ajan.

Toiseen maailmaan siirtyminen ei kuitenkaan ollut yksinomaan kiinni työhuoneen ovenpielistä, vaan Alfeuksen mukana kulki jonkinlainen salaperäinen voimakenttä, jonka vaikutuspiirin havaitsivat ainoastaan työntekijät.

Miksi Alfeus oli juuri sellainen kuin oli? Miksi hän oli niin suosittu seurakunnan piirissä, etenkin sunnuntaiasussaan? Miksi lähes kaikki ulkopuoliset antoivat hänestä niin hyvän lausunnon? ”Alfeus on todella hieno ja hyvä ihminen”, vakuutti vanha pastorikin. ”Joka sanoo hänestä jotakin pahaa, ei todellakaan ymmärrä mitään!”

Kuitenkin suurin osa hänen alaisistaan kuului siihen ihmisryhmään, jonka auton ratin reunalle lähes päivittäin istuutui pieni sarviniekka kehottaen rekan vastaan tullessa kääntämään rattia vasemmalle. Joka aamu nämä ihmiset huonosti nukuttuaan kauhistuivat yhä uudelleen sitä, että heidän piti mennä työpaikalleen. He pelkäsivät, inhosivat, kauhistelivat Alfeusta, joka tuntui katseellaan ja olemuksellaan olevan kykenevä tunkeutumaan heidän sieluunsa, heidän persoonaansa. Kukaan heistä ei voinut tietää siitä koulutuksesta, jonka heidän piinaajansa oli hankkinut vieraan vallan alueella. Kukaan heistä ei voinut kokemastaan huolimatta uskoa, että jotakin sellaista vallitsisi ihmisten keskuudessa, ei ainakaan kirkollisissa piireissä!

Ei sitä usko suuri osa ammattilaisistakaan, osaltaan jo siitä syystä, että ainakin suuri osa psykiatreista ja psykologeista pitää uskonnollisuutta sairautena. Paholaiseen ei usko monikaan, vaikka uskoo ihmisen pahuuteen. Mutta kukaan ei voi olla siinä määrin paha, mistä nyt nämä kärsivät ihmiset viimeinkin alkoivat kertoa hädässään. Ei kukaan voi tarkoittaa sellaista, ei kukaan voi siinä määrin olla niin kaksijakoinen persoona!

Psykologia tunnistaa tietyllä tasolla psykopatian ja siihen liittyvät tekijät. Tähän asti kaikki tutkimus ja ajattelu on keskittynyt lähinnä rikollisiin, poliisin huostaan joutuneisiin tapauksiin. Mutta että virkavallan ulottumispiirin ulkopuolella olisi sellainen määrä aivan saman nimikkeen alle kuuluvaa väkivaltaa, tuntuu olevan aivan mahdoton uskottavaksi. Miksi? Naamioiden, kulissien, tavattoman uskottavien esirippujen tähden! Mukavasta ihmisestä on mahdoton uskoa epämukavia asioita!

Miksi Alfeus on sellainen kuin on? Niin mukava, lutunen, kaikkien rakastama, ja kuitenkin niin monen kammoksuma? Hänen sisäisen elämänsä tähden, hänen elämänhallintansa tähden! Hänen käytöksensä, olemuksensa, ihmisyytensä määräytyy hänen sisäisen tietokoneensa mukaisesti. Hänen tietokoneensa käyttöjärjestelmä toteuttaa kaiken juuri sen mukaisesti, mitä se on ohjelmoitu suorittamaan. Se käyttää täsmälleen samoja tekijöitä, piirteitä, olemuksia, hyveitä ja paheita, joita meissä kaikissa on. Siksi juuri kaikki on niin salakavalaa. Jossakin kirjassa luetellaan kaikki absurdialaisen piirteet, kaikki ihmisen pahat piirteet, niin että moni kauhuissaan toteaa: ”Minussa itsessäni ovat kaikki nuo piirteet!” ”Hyvänen aika, kerro minulle rehellisesti, enkö minä olekin luonnehäiriöinen, absurdialainen?”

Kysymys ei olekaan näistä piirteistä, hyveistä tai paheista, vaan tietokoneesta ja sen käyttöjärjestelmästä, joka toteuttaa tiettyä ohjelmaa. Absurdian yliopisto on kouluttanut kaikki kasvattinsa tietyn, lähes primitiivisen yksinkertaisen, mutta havaitsemattoman, ohjelman mukaisesti. Tämän perusohjelman peitteenä on pinnallinen salausohjelma, joka saa jokaisen agentin käyttäytymään julkisuudessa ja tietyissä olosuhteissa aivan kuten jokainen tämän maailman kansalainen tekee. Mutta tietyissä tilanteissa, tietyissä, salassa pidettävissä olosuhteissa vallan saa tuo salainen, erittäin ovela ohjelma!

Niin, miksi Alfeus on päättänyt ryhtyä vieraan vallan agentiksi? Jossakin määrin hän ei itse tiedosta kaksoisagentin rooliaan ollenkaan. Hän on aivopesun tulos, aivopesun, jonka on suorittanut hänen vajavainen persoonallisuutensa, tietynlainen sairastunut alitajunta. Tuota aivopesua hän suorittaa itselleen nyt päivittäin, hetkittäin, tajuamatta siitä juuri mitään. Siksi aivopesun suorittaminen toisiakin kohtaan on niin hänen luonteessaan, ettei sitä pitkään aikaan huomaa kukaan!

Miksi hän on päätynyt tälle tielle? Jokin on pettänyt hänet jo lapsuudessa, joku on hylännyt hänet, ollut hänelle paha. Hän ei voi luottaa keneenkään, ei edes läheisimpään ihmiseensä. Hän luottaa nyt vain itseensä, eikä kukaan armahda häntä kertomalla hänelle, ettei hän todellisuudessa luota itseensäkään!

Nyt jo joudumme esittämään kysymyksen: eikö meidän tulisi sääliä häntä? Kyllä, häntä tulee sääliä, mutta vain tiettyyn rajaan asti. Sääli loppuu siinä kohtaa, missä hänen läheisensä, työtoverinsa, alkavat huutaa tuskassaan!

Alfeus ja kaikki kaltaisensa ovat jatkuvan itsesäälin vallassa. He voivat jatkuvasti huonosti, ja heidän mielessään ovat kaikki ne plakaatit, joita he yhä uudelleen ovat tuijottaneet eri lukusalien seinillä. ”Syyllistä, etsi syyllinen! Sinulle on tehty aina vääryyttä, ja sitä tehdään edelleenkin! Etsi syyllinen, murskaa hänet syyllisyytensä alle!”

Tämän epäsovinnaisen, näkymättömän terrorin leimaaman käytöksen pohjalla on monenlaisia ihmiselämän tragedioita. Kukaan ei todellisuudessa halua astua jalallaan Absurdiaan, saati sitten matkustella siellä. Monelle yksi sinne harhautumisen syy on jossakin kestämättömältä tuntuvassa traumaattisessa kokemuksessa. Se voi koskea ihmissuhteita, isää, äitiä, veljeä, sisarta. Ylipäätään hylätyksi tulemisen kokemus on monelle alkuna jonkinasteiselle harhoihin turvautumiselle. Vaikka kukaan ei todellisuudessa hylkäisikään, halveksisikaan, ihminen usein itse traumaattisten kokemusten jälkeen alkaa hylkäämään itseään.

Jotakin tällaista oli tapahtunut Alfeuksellekin, joka nyt aivan käsittämättömällä tavalla koko aikuiselämänsä ajan etsi tasoitusta, hyvitystä kaikelle kokemalleen, suurimmaksi osaksi alitajuisesti, itse käsittämättä tekojensa merkitystä läheisilleen. On uskomatonta millainen energiamäärä näillä ihmisillä on todellisuuden peittämiseen, naamioiden ja kulissien vaihtamiseen! Siinä kai heidän suurin voimansa kuluukin, niin että he usein tuntuvat suorastaan romahtavan taakkansa alla. Sen tosin huomaavat vain läheisimmät, hyväksyttyihin kuuluvat henkilöt.

Mikä sallii Alfeuksen kaltaisten ihmisten käytöksen, joka toisaalta on suorastaan ulkokultaista, teatraalista, itsetehosteista, toisaalta taas totaalisen tuhoavaa? Olemme tottuneet siihen ajatukseen, että hengellisissä piireissä terve itsetunto huolehtii siitä, ettei kukaan kärsi vääryyttä eikä joudu kenenkään hampaisiin. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että juuri hengellisissä piireissä vallitsee kaikkein suurin henkinen terrori, ja Paavalin ajatusta lainataksemme ihmiset ovat syöneet toisensa aivan loppuun purressaan toisiansa.

Mikä meidän nyt tulee oppia aivan uutena asiana on se, ettei kenelläkään absurdialaisella ole sitä erikoista tekijää, mikä normaalisti aika pitkälle määrittelee mitä ihminen tekee ja mitä ei. Absurdiassa ei lainkaan tunneta käsitettä omatunto, eikä siellä edes tiedetä mikä se on. Lukemattomien luentosalien ja julkisten tilojen seinällä lukee suurella: ”Sinä olet niin merkittävä henkilö, että sinulla on oikeus tehdä mitä haluat!” ”Sinun tuskasi on niin suuri kantaessasi suurenmoista persoonaasi, ettei sinun tule mitään välittää toisesta ihmisestä ja hänen ahdistuksestaan!” ”Empatia on heikkoutta, sairautta!”

Alfeus siis muistaa kaiken oppimansa, luentosalien seiniltä lukemansa. Hänen tehtävänsä ei ole palvella Absurdian kansaa eikä valtiota, vaan jokainen agentti ajattelee vain itseään, omaa hyvinvointiaan ja parastaan. Opit ovat sellaiset, että ne eivät millään tavoin mahdollista todellista yhteisöllisyyttä, vaan lopputulos on aina sama kuin aikanaan kolmannella valtakunnalla. Kun tarkoitus ei toteutunut, haluttiin tuhota niin kansa kuin infrastruktuurikin, suurien johtajien paetessa tuottamansa tuhon vastuuta halpamaiseen kuolemaan.

Alfeus haluaisi kaikkien olevan samanlaisia kuin hänkin, yhtä tehokkaita ja erinomaisia, eikä hän kuitenkaan todellisuudessa halua tämän toiveensa toteutuvan. Hän ei voi sietää kenenkään paremmuutta, ei edes samanarvoisuutta itsensä kanssa. Hänen toivomuksensa ja odotuksensa ovat vain sairasta hallitsemistekniikkaa, joka asettaa vaatimuksia ja kohtuuttomia toivomuksia, ja hän saa raivokohtauksen, jos joku suoriutuu vaadituista tehtävistä. Ainoa keino nujertaa alainen onnistuneen työsuorituksen jälkeen on mitätöidä suoritus valheellisilla väittämillä. Ainoa onnistuja saa olla hän, tai sitten ne muutamat henkilöt tai työtoverit, jotka kuuluvat hänen kuninkaalliseen hoviinsa, eli ovat valmiita nuolemaan sitä pahanhajuista paikkaa hänen vähemmän tärkeällä puolella!

Vaikka ei sitä itselleen tunnusta, merkitsee hänen ongelmansa jatkuvaa alemmuudentunnetta, mikä on peitettävä keinolla millä tahansa. Se jatkuvasti muistuttaa häntä hänen puutteellisuudestaan muiden ihmisten seurassa, ja se on hänelle sietämätön tunne, jonka olemassaoloa hän ei halua myöntää. Siksi hän mahdollisesti kiinnittää kaiken huomionsa alaistensa puutteellisuuksiin, ja alitajuisesti, osittain tajunnallisestikin, pyrkii tasaamaan tilejä. Hän ei voi aiheuttaa samaa ongelmaa kenellekään alaiselleen, mutta jokin hänessä saa hänet toimimaan sellaisella tavalla, että alaiset vammautuvat jotenkin muuten. Jos ruumiillinen kiinni käyminen on poissuljettu, jää ainoaksi keinoksi vammauttaa jokainen vastustaja henkisellä tasolla!

Nyt saavuimme alueelle, mitä kukaan ei haluaisi uskoa todeksi, mutta se on totisinta totta tuhansien ja kymmenien tuhansien kansalaisten kohdalla. Siitä on todisteita enemmän kuin tarpeeksi.

-------------------------------------------------------------------------------------

Miten on, ymmärtääkö kukaan kertomustamme? Haluaako joku meidän jatkavan? Sen saamme kai tietää muutaman sähköpostin jälkeen. Jos kukaan ei ymmärrä eikä halua jatkoa, säästämme paljon aikaa ja vaivaa jättämällä kertomuksen tähän!

Copyright

Markku Vuori