Yhden suhde yhteen?

Kirjoitin eilen itsekin sitä ihmetellen, että me ajattelemme inhimillisesti aivan liian paljon yhden suhde yhteen. Mitä sillä tarkoitin, en itsekään ollut selvillä, mutta nyt haluaisin tuoda esiin jotakin, mikä selventää asioita meille juuri tässä hetkessä, jossa tarvitsemme kaiken mahdollisen hengellisen avun.

Joskus kuusikymmenluvun lopulla mieleeni jäi yksi hyvin merkittävä ajatus, jonka esitti yksi tunnetuimmista jumalanmiehistä: ”Jumala kulkee tässä ajassa miljoonien ohitse, siunataksensa sinua, joka uskot!” Jos tämä oli totta jo tuohon aikaan, niin miten onkaan nyt laittomuuden vallan lisäännyttyä sellaisessa määrin? Jumalan silmissä ei tässä kohden ole lainkaan kysymys yhden suhteesta yhteen. Tulee mieleen Herramme kertomus sadasta lampaasta, joista yksi joutui hukkaan. Tapahtui merkittävä toimenpide, jonka johdosta voitaisiin ajatella, että yhden prosentin tähden kaikki muu jäi toisarvoiseksi.

Entä sitten kaksi lainaustamme eilisessä kirjoituksessamme?

”Katso, kansakunnat ovat kuin pisara vesisangon uurteessa, ovat kuin tomuhiukkanen vaa'assa.”

Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan, annan minä ihmisiä sinun sijastasi ja kansakuntia sinun hengestäsi. (Jes.43).

Juuri nyt kohosivat aivan erikoisella tavalla silmieni eteen sanat: ”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…”

”Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”

Jumalan maailmassa ei siis kaikki ole läheskään niin yhden suhde yhteen, kuin mitä olemme halunneet ajatella, nimenomaan ympärillämme vallitsevien olosuhteiden mukaan. Hädässämme läheisten tai ystävien puolesta, olemme antaneet ajatustemme ja asenteidemme karata alueille, jotka eivät ole totta Jumalan silmissä. Yhä useammin hämäännyttää kuulla kuinka vapaamielisesti taivaan portit on avattu lähes jokaiselle merkittävälle tuttavalle tai omaiselle. Ahdas portti on ahdas portti, jota ei laajenneta liikakilojen tai ylimääräisten kuormien tähden. Vain oikeiden prosessien lävitse käyneet ovat oikeutettuja käymään portista ilman ylimääräisiä kuormia.

”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…”

Voisiko olla tärkeämpää ilmaisua tuotavaksi silmiemme eteen juuri tässä ajassa, jossa koemme rakkauden kylmentyneen oikeastaan jokaisessa hengellisessä yhteisössä. Laveasta tiestä ei puhuta juuri ollenkaan, enkä muista milloin viimeksi olisin siitä kuullut, mutta kaitaa tietä on inhimillisellä tavalla manipuloitu, ikään kuin jokin sellainen toiminta olisi mahdollista.

Kuinka rakkaita olemme me ihmiset eri hengellisten johtajien silmissä? Mitä he meille sanovat, mitä he meistä ajattelevat? Mitä he kertovat meille ahtaasta portista ja kaidasta tiestä? Ei ole vuottakaan siitä, kun arkkipiispaamme haastateltiin televisiossa esittäen hänelle kysymys luterilaisen kirkon selviämisessä nykyisten haasteiden keskellä. Mitä saimme kuulla kirkkomme ylimmän johtajan vastauksena?:

”Kirkko on aina selvinnyt haasteistansa, koska se on aina mukautunut vallitsevien olosuhteiden mukaisesti!”

Rinnastakaamme tämä lausunto sen ajatuksen kanssa, jonka Herramme meille esittää: ”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…” Rakastaako kirkollinen johto meidän kansaamme, alaisiaan, seurakuntalaisiaan, kun se selvästi ajattelee olevansa kykenevä manipuloimaan kaitaa tietä ja ahdasta porttia ikään kuin jotakin ruotsinlaivan maihinnoususiltaa? Jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä ja merkittävä, mutta kuka rohkenee kertoa kenelle tahansa kuulijalle: ”Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä. Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.”

Jokainen ihminen on yhdenvertainen omalla tavallaan, mutta Jumalan ajattelu ei ole yhden suhde yhteen, vaikka Hän antaakin jokaiselle ihmiselle mahdollisuuden ratkaista. Vain ihminen voi antautua sellaiseen inhimilliseen sääliin ja ajatteluun, ettei rakkaus voi sallia Jumalan vihaa ihmisen yllä. Koskahan muuten viimeksi olisin kuullut jonkun lainaavan edellistä sanankohtaa? En kai koskaan kirkollisissa piireissä ja harvemmin vapaissakaan suunnissa!

Oikeastaan kaikki kristilliset suunnat ovat lähteneet kompromissien tielle, koska useimpien mielestä ei minkäänlaista Jumalan tuomiota ole tullut seurakunnallisuuden ylle. Olemmeko totaalisen sokeita? Laittomuus on päässyt valtaan seurakunnissakin, ja rakkautta ylistetään vain lauluissa ja sopiviksi katsotuissa kertomuksissa, mutta yksittäiset ihmiset nääntyvät taakkojensa ja yksinäisyytensä alle. Miksi siis kansa uskoisi, jos eivät kirkolliset johtajatkaan usko? Kun arkkipiispaa oltiin valitsemassa, haastattelu paljasti, ettei nykyinen viranhaltija usko oikeastaan mihinkään raamatulliseen. Kävi selvästi ilmi, ettei hän oikein usko uskontunnustukseenkaan, vaan totesi sen olevan hyvä olla olemassa, vaikka siihen ei uskoisikaan, mutta sen avulla voi tunnustautua luterilaiseen kirkkoon!

”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…”

Koska Hän rakastaa meitä, on Hän aina kertonut meille totuuden, koska Hän itse on Tie, Totuus ja Elämä. Tästä on hyvä jatkaa lähipäivinä.