Maallista hyvää?

”Koska sinä olet minun silmissäni kallis ja suuriarvoinen ja koska minä sinua rakastan…”

Laittomuus on päässyt valtaan ja rakkaus näyttää kylmenevän päivä päivältä, mutta yksi asia meidän tulee nostaa esiin juuri nyt, tässä hetkessä. Jumalan puolelta ei mikään ole muuttunut ja Hänen rakkautensa pysyy voimassa kaikesta inhimillisestä huolimatta! Mutta koska ihminen sellaisessa määrin on kääntänyt selkänsä Jumalalle, on Hänkin oman kunniansa ja Sanansa tähden joutunut tekemään saman niitä kohtaan, jotka ovat selvästi osoittaneet vastustavansa jumalallisia asioita.

Mieleeni tulee voimallisena Elian kokemus Herran kanssa.

”Ja katso, Herra kulki ohitse, ja suuri ja raju myrsky, joka halkoi vuoret ja särki kalliot, kävi Herran edellä; mutta ei Herra ollut myrskyssä. Myrskyn jälkeen tuli maanjäristys; mutta ei Herra ollut maanjäristyksessä. Maanjäristyksen jälkeen tuli tulta; mutta ei Herra ollut tulessa. Tulen jälkeen tuli hiljainen tuulen hyminä. Kun Elia sen kuuli, peitti hän kasvonsa vaipallansa, meni ulos ja asettui luolan suulle.” (1.Kun.19)

Kuinka nurinkurista onkaan kaikki tänä päivänä! Näyttää siltä että kaikki on käännetty ylösalaisin modernin hengellisyyden varjolla. Herramme aikanaan kieltäytyi kumartamasta sielunvihollista maallisen vallan ja rikkauden edessä. Mitä on tehnyt nyt tiedon puusta syönyt seurakunta? Se on katsonut itsensä viisaammaksi kuin Herramme, ja on syvään kumartanut maallisen hyvän toivossa, siitä esimerkkinä lukuisat tapaukset seurakunnallisissa piireissä – poliisi tutkii julistajien rahankäyttöä siinä määrin, ettei kohta kukaan luota hengelliseen toimintaan!

Entä sitten esimerkkimme Eliasta? Hänelle oli selvää millä tavoin Herra kohdataan. Hän viipyi suojaisessa paikassa kunnes koki ulkona tapahtuvan juuri oikeita asioita. Kuinka toisin onkaan tänään, kun uskotaan kohdattavan Herra korvia särkevän metelin ja musiikin voimalla! Etsitään mahdollisimman näyttävää toimintaa niin että maakin järisee, mutta Herra ei sittenkään näytä olevan tuossa jyrinässä. Tulta kaivataan kaikkialla, ja sitä ennustusten mukaan on riittävä lopun aikana. Mutta mitä hyödyttää kaikki sellainen, jossa Herra ei todella ole mukana, vaikka kaikki erikoinen nimetäänkin jumalalliseksi ilmestykseksi?

Herra rakastaa ilmestyä yksinkertaisuudessa ja sellaisella tavalla, että on yhä vielä totta se, mitä Jeesus sanoi aikanaan täällä maan päällä: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille. Niin, Isä, sillä näin on sinulle hyväksi näkynyt.” (Matt.11).

Kuinka meiltä onkaan kadonnut todellinen näkemys asemastamme Jumalan edessä! Me olemme antaneet pettää itseämme vääränlaisella teologialla, joka on levinnyt aitojenkin jumalanlasten keskuuteen. Me emme ole kutsutut arvostamaan itseämme, mutta meidän tulee totuuden nimessä arvostaa sitä, mitä Taivaallinen Isämme on meihin asettanut!

”Sinä olet minun palvelijani, sinut minä olen valinnut enkä sinua halpana pitänyt, älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; älä arkana pälyile, sillä minä olen sinun Jumalasi: minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan; tyhjiin raukeavat ja hukkuvat, jotka sinun kanssasi riitelevät. Hakemallakaan et löydä niitä, jotka sinua vastaan taistelivat; tyhjiin raukeavat ja lopun saavat, jotka sinun kanssasi sotivat. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, tartun sinun oikeaan käteesi, minä sanon sinulle: ’Älä pelkää, minä autan sinua’. Älä pelkää, Jaakob, sinä mato, sinä Israelin vähäinen väki: minä autan sinua, sanoo Herra, ja sinun lunastajasi on Israelin Pyhä.” (Jes.41)

Me olemme totisesti saaneet tuntea olevamme kuin mato, jota itse kukin tilaisuuden tullen on pyrkinyt survomaan mitä erilaisimpiin koukkuihin, palvellaksemme jotakin vierasta asiaa. Pelossamme olemme kaikesta huolimatta pyristelleet vastaan, peläten enemmän Herraa kuin vihamielisiä ”sananpalvelijoita”. Kuinka vaikeata onkaan kaiken keskellä luottaa näkymättömään ja tuonpuoleiseen, kun näkee kaiken hengellisyyden nimellä kulkevan mädännäisyyden! Onko missään vaiheessa vaellustamme ollut niin totta kuin nykyään Herramme kertomus?: ”Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä, niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa…” (Luuk.12)

Miksi tässä kohden aina ajattelemme vain joitakin merkittävimpiä sananjulistajia? Eikö sama koske laajempiakin piirejä, sillä emme voi uskoa Sanan vertauskuvallisuuden tähden, että tässä puhuttaisiin vain yhdestä erikoisarmoitetusta julistajasta, joka ei tee näin. On ryhmä ihmisiä, jotka uskovat olevan olemassa vain yhden hyvän ja uskollisen palvelijan!

Keitä sitten lyödään? Eikö juuri niitä, jotka uskovat kokevansa Herransa hiljaisessa tuulenhyminässä, jotka rakastavat hiljaisuutta ja rauhallisuutta? Tulee mieleeni jälleen kerran yksi asia, joka kertoo yhdestä yhteisestä piirteestä Herrassani ja minussa. Tämä asia nousee esiin lähes aina kun vierailen joissakin seurakunnissa, etenkin helluntaiseurakunnissa. Meille kummallekaan ei tarvitse huutaa, sillä meillä kummallakin on hyvä kuulo!

Me emme siis ole todellisuudessa matoja muuta kuin maailman silmissä. Herramme osoittaa lausunnollaan vain sen aseman, jossa me olemme tahtomattammekin tämän maailman keskellä. Hän on pitävä huolen kansastaan ja meistä jokaisesta, kunhan vain maltamme odottaa oikeaa hetkeä, Herran hetkeä.

Olen useita kertoja maininnut sen, kuinka vuosikausia ja – kymmeniä minua on kehotettu vaikenemaan ja odottamaan Herran aikaa. Meidän aikamme ja hetkemme on ollut koko ajan niiden asioiden suhteen, mitkä koskevat ihmissuhteitamme ja tehtäväämme todistajina. Tarkoitan nyt Herran hetkellä jotakin aivan muuta.

”Sentähden kuule tätä, sinä poloinen, joka olet juopunut, vaikka et viinistä: Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda. Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: ’Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi’; ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.” (Jes.51).

”Auta minut oikeuteeni, Jumala, ja aja minun asiani armotonta kansaa vastaan. Päästä minut kavaloista ja vääristä ihmisistä…” (Ps. 43).

Jatkuu…