”Mutta me
tiedämme, että kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa
rakastavat, niiden, jotka hänen aivoituksensa mukaan ovat kutsutut. Sillä ne,
jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan
kaltaisiksi, että hän olisi esikoinen monien veljien joukossa; mutta jotka
hän on edeltämäärännyt, ne hän on myös kutsunut; ja jotka hän on kutsunut, ne
hän on myös vanhurskauttanut; mutta jotka hän on vanhurskauttanut, ne hän on
myös kirkastanut.” (Room. 8).
”Näin on
rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä;
sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.”
(1.Joh. 4).
Eilen illalla huomiotani herättivät muutamat sanat
erikoisella tavalla: ”…hän on myös
edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi.”
Me saatamme vuosikausia ja vuosikymmeniä siteerata
lainauksemme alkuosaa, mutta olemmeko koskaan käsittäneet todellista asemaamme
Jumalan ja samalla ihmistenkin edessä? Kaikki parhaaksi vaikuttaminen ei ole
vain jokin meitä miellyttämään tarkoitettu ajatus, vaan siihen sisältyy meiltä
odotettu ja suorastaan vaadittukin perusolemus. Jos me olemme todella Jumalan
kutsumia siihen erikoisasemaan, josta Sana niin monessa kohtaa puhuu, ei se voi
olla näkymättä meidän vaelluksessamme. Monessa suhteessa tuomiopäivä näyttää
lähestyvän ja kansakunnat vapisevat sisäisessä pelossa odottaessaan sitä mikä
on tuleva. Mutta miten on meidän suhteemme? Onko rakkaus tullut täydelliseksi
meissä, niin että meillä todella on se turva, josta me puhumme? Vai puhummeko
vain jostakin sellaisesta, mistä meillä ei todellisuudessa ole mitään aitoa
kokemusta?
”…hän on myös
edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi.”
Tämä on seikka, jota emme milloinkaan voi korostaa
liiallisesti. En ole kai koskaan kuullut puhuttavan kirkon piirissä siihen
sisältyvästä vastuusta, ja oikeastaan siitä ei nykyään puhuta juuri ollenkaan
missään hengellisissä piireissä. Eräänlainen vapauden henkivalta on saanut
lujaan otteeseensa kaikki kirkkokunnat ja yksittäisetkin ihmiset. Korostetaan
vain osaa ajatuksesta, luvaten kaikkea hyvää yhteisön kannattajille, jotka
uskovat rakastavansa Jumalaa ulkonaisilla ratkaisuilla. Kaikki parhaaksi
vaikuttaminen on kuitenkin yhä vielä kiinni sisäisestä uudistumisesta Pyhän
Hengen vaikutuksen johdosta. Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka
ensin etsivät Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttansa!
Kunpa Jumalan Henki todella voisi vakuuttaa meidät
siitä etuoikeudesta ja samalla vastuusta, mikä meillä on Jumalan lapsena! Me
olemme Jumalan kuva, Kristuksen tuoksu. Lapsella on Isänsä ominaisuudet, hän
kertoo omalla olemuksellaan ympäröivälle maailmalle millaiseen perheeseen hän
kuuluu, millaiset vanhemmat hänellä on. Hän tuottaa joko kunniaa ja arvostusta,
tai suoranaista häpeää suvullensa. Kaikki hänen tekemisensä ja olemisensa on
paljastettuna koko maailman edessä. Hänen luonteenlaatunsa, suhtautumisensa
ihmisiin, asenteensa ennen kaikkea heikompiosaisia kohtaan kertoo ympäröiville
ihmisille todellisuuden, jota ei voi kätkeä.
Yleinen lankeemus ja rakkauden kylmeneminen eivät
ole minkäänlainen puolustus omalle penseydellemme. Juuri nyt jos milloinkaan on
totta se, mistä Laodikean seurakunnan kohdalla puhutaan. ”Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa
olisit kylmä tai palava! Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä
kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.” Kun luemme koko
asiayhteyden, voimme todeta, ettei penseä ihminen ollenkaan käsitä olevansa
sellainen, koska hän pitää itseään hyvin onnistuneena ja hengellisenä. Ihmisten
silmissä hänessä ei ole moitteen sijaa, mutta on Eräs, joka näkee sydämeen ja
ajatuksiimme. Häneltä ei mikään ole salassa!
Mikä on suhteemme Herraan Jeesukseen? Onko Hän vain
jokin kaukainen palvonnan kohde, vai onko totta että Hän on ottanut meissä
asumuksensa Isän kanssa?
Herra on luvannut olla läsnä sielläkin, missä kaksi
tai kolme on koolla Hänen nimessään. Mutta millaiseksi uskossa näemme tämän
yhteyden ja kanssakäymisen Herran kanssa? Onko se vain jonkinlainen
uskonnollinen toimenpide, vai aito, Herran läsnäolon tunteminen? Ainakin
minulle tämä yhteys on kuvattavissa kahden persoonan kanssakäymisenä.
Jostakin syystä olen aina vierastanut tietynlaisia
hengellistettyjä toimia, pystymättä näkemään niiden todellista merkitystä. Yksi
näistä asioista on lippujen heiluttaminen hengellisissä kokouksissa, etenkin
kun joku tällainen heiluttaja toimii aivan vieressäni. Olen hyvin arka vedolle,
ja joskus olen melkein saanut päänsäryn lipun melkein hipoessa päätäni.
Eräs nainen kertoi, kuinka hän saa aivan valtavia
siunauksia heiluttaessaan lippua kotonaan. En halua epäillä hänen kokemustaan,
mutta jotenkin en voi ymmärtää koko asiaa. Jos Herra on minussa ja omalla
tavallaan muutenkin läsnä kodissani, niin kertoakseni omista tuntemuksistani
ymmärrettävällä tavalla, kuvittelen Hänen istuvan jossakin tuolissani luoden
minuun katseen, joka kehottaa minua kertomaan sydämeni asioista Hänelle. Meillä
on hyvin persoonallinen suhde, vaikka Hän omalla tavallaan istuukin Isän
oikealla puolella Korkeuksissa.
Minulla ei ole tällä hetkellä lähellä ketään rakasta
ihmistä, mutta miten olisi ollut aikanaan, jos olisin sanonut vaimolleni: ”Ole
hyvä ja tule istumaan tuohon nojatuoliin! Haluan yllättää sinut!” Sitten
juoksisin eteisen komerolle ja tulisin lippua heiluttaen istumaan häntä
vastapäätä. Katsoisin häntä silmiin ja loistavin kasvoin vatkaisin lippua
sellaisella voimalla, että verhot heiluisivat. Innostuisiko vaimoni asiasta
siinä määrin, että alkaisi kiitellä minua tästä esityksestä?
Jostakin syystä en voisi edes kuvitella huitovani
lipun kanssa kotonani, uskoen Herran istuvan edessäni. Hän tuskin on
kiinnostunut tällaisesta huomionosoituksesta, koska en ole koskaan kuullut
Hänen pyytävän tällaista lähestymistapaa. Hän ei kaipaa jotakin esitystä, vaan
katsekontaktia, keskittymistä Häneen, kuuntelemista, sydämeni asioiden
julkituomista! Tuskin edes jokin kuningas, presidentti tai pääministerikään
innostuisi lipputapaamisesta jonkun alamaisen kohdalla. Miksi me sitten annamme
niin oudon kuvan uskovaisuudesta, jumalanlapseudesta?
Jatkuu…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti