Avoin kirje

Julkaisen tämän kirjoituksen nyt 2014 niitä ihmisiä ajatellen,  jotka ovat olleet lähellä toimintaamme. Mikään ei ole muuttunut eikä kukaan ole esittänyt pahoitteluansa tai anteeksipyyntöä.

Sinä, joka vasta nyt olet alkanut tutustua kirjoituksiini, voit hypätä tämän ylitse.

Heinolassa 16.5.1993

Avoin kirje arvostelijoille.

"Niin pitäköön jokainen meitä Kristuksen käskyläisinä ja Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijoina. Sitä tässä huoneenhaltijoilta ennen muuta vaaditaan, että heidät havaitaan uskollisiksi. Mutta siitä minä hyvin vähän välitän, että te minua tuomitsette tai joku inhimillinen oikeus; en minä itsekään tuomitse itseäni, sillä ei minulla ole mitään tunnollani, mutta en minä sen perusteella (tarkka käännös) ole vanhurskautettu, vaan minun tuomitsijani on Herra." 1.Kor.4:1-4.

Paavali-veljemme joutui kantamaan tavatonta taakkaa Herramme hänelle uskoman työn johdosta. Vaikka hän oli itsensä Herran virkaansa asettama yliluonnollisten tapahtumien ja kutsumuksen kautta, sai hän kokea ennennäkemätöntä ja käsittämätönta vastustusta ja arvostelua niidenkin taholta, joiden olisi voinut ajatella ymmärtävän hänen palvelustehtävänsä jumalallisen tarkoituksen. Mutta kuinka voisi opetuslapselle käydä toisin kuin mitä Hänen Herrallensa tapahtui? Ei edes Häneen luotettu, vaikka Hän oli itse Kaikkivaltias Jumala lihaan tulleena!

Olen mielestäni mitä seikkaperäisemmin kaikkien näiden vuosien aikana, erilaisten mielipideilmausten ja liikkeelle laitettujen panettelupuheiden pakottamana, tuonut julki asioiden todellisen laidan. Miksi minua ei kuitenkaan haluta uskoa, vai eikö minua halutakaan ymmärtää? Miksi yhä vielä, jopa läheisimpienkin ystävieni puolelta, saan kuulla peiteltyä arvostelua niin persoonaani kuin tekemääni työhönkin kohdistuen? Vai eikö asioista ole puhuttu kyllin usein? En mielelläni lainkaan puutu  näihin asioihin ja siksi olenkin vaiennut niin kauan, että loppujen lopuksi minun on ollut pakko tuoda julki asioita, joiden luulisi olevan itsestään selviä jokaiselle todelliselle jumalanlapselle.

Aivan ensimmäiseksi haluan jälleen kerran tuoda julki sen seikan, että minä en ole milloinkaan tehnyt tätä työtä rahan tähden. Siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa tunsin Jumalan kutsumuksen sydämelläni, olen ollut tietoinen siitä, ettei tieni ole oleva helppo eikä ihmiskunniaa tuova. Uskokoon sitä kukaan tai ei, se on jokaisen oma asia, mistä Hän vastaa Herran edessä mahdollisesti hyvinkin pian, sillä aika on nyt todella lyhyt, mutta totuus on Herran kaikkivaltiaiden kasvojen edessä se, että minä en milloinkaan näiden kahdenkymmenenyhden ja pian kahdenkymmenenkahden vuoden aikana ole saanut palkkaa tästä työstä siinä mielessä kuin mitä palkalla käsitetään. Ilmeisesti ovat panettelevat kielet ja mielet saaneet aikaan sen, ettei totuutta ole tiedostettu tai haluttu tiedostaa.

Minua on syytetty kaikesta mahdollisesta taivaan kannen alla, ilman että milloinkaan olisi jotakin asiaa toteen näytetty. Millä ihmisten mielet voimakkaimmin on saatu kuohuksiin, ovat luonnollisestikin syytökset taloudellisella alueella. Jos syytöksiä ei suoranaisesti olekaan uskottu, on kuitenkin tietyllä tavalla annettu ymmärtää, että kaikki olisi voitu tehdä toisin. Millä tavoin toisin??? Sitä ei kukaan ole vielä kyennyt kertomaan sellaisella tavalla, että lopputuloksena olisi ollut järkevä ja toimiva ratkaisu.

Minä puhun näistä asioista vastenmielisyydellä, sillä mieluummin olisin niistä hiljaa. Kuitenkin on kysymys Jumalan työstä ja Hänen asiastansa, eikä minun persoonastani tai työstäni. Aikoinaan tätä työtä tehtäessä oli ihmisillä jo se ajatus, että koska vaimoni on opettaja, ei minulle tule maksaa palkkaa työstäni, koska meidän tulisi tulla toimeen hänen palkallansa. Missä raamatunkohdassa puhutaan tällaisesta järjestelystä, ja missä Jumala on sen asettanut? Kuitenkin oli muutaman vuoden jakso, jolloin yhteisellä sopimuksella minulle maksettiin "palkkaa" noin 1000-1200 mk kuukaudessa, mistä yksi asioista päättävä veli totesi, että sekin on liikaa. Oliko se palkkaa, sen päättäköön kukin sisimmässänsä, sillä mitä maksoikaan koko tuona aikana työhuoneeni vuokra ja muut pakolliset kulut?

Voidaan siis oikeutetusti sanoa, etten ole milloinkaan saanut palkkaa tästä työstä, enkä sitä valittaen sanokaan, vaan ainoastaan niiden syytösten tähden, joita ei kukaan ole tahtonut puolestani vaientaa tai korjata, vaikka näin monta vuotta on kulunut. Jos minä en ole saanut palkkaa, niin miksi minua jatkuvasti syytetään sellaisten varojen väärinkäytöstä, joita ei milloinkaan ole edes ollut? Totuus on Jumalan edessä se, että vaikka olisin ottanut kaikkina näinä vuosina itselleni kaiken joko yhdistyksen tai omalle tililleni lähetyn rahan, en siitä huolimatta olisi bruttona ansainnut puoltakaan siitä, mitä esimerkiksi vaimoni opettajana ansaitsee! Jos kaikki "minulle korvaukseksi jääneet varat" jaettaisiin näille vuosille, joina tätä työtä olen tehnyt, voidaan puhua korkeintaan muutamasta sadasta markasta kuukautta kohden. Voin sanoa niinkuin Paavali, että omin käsineni olen elantoni hankkinut, joutuen työskentelemään pitkiäkin aikoja maallisella saralla, vaikka mieluummin olisinkin tehnyt kaiken tuon ajan jumalanvaltakunnan työtä. Vaimoni palkasta on maksettu kaikkea mahdollista tähän työhön kuuluvaa, kuten nauhureita, kopiokoneita jne.

Olen ajatellut syytä siihen, miksi niin paljon väärinymmärrystä, tahatonta tai tahallista, on saanut tulla keskuuteemme nimenomaan tällä alueella. Viimeisenä mahdollisena syynä voisin nähdä erään seikan, minkä mainitseminenkin tuottaa minulle tuskaa. On mahdollisesti niin, että itsekukin mielessänsä ajattelee: "Minä lähetän kymmenykseni tai yleensä kannatusta tähän työhön, eikä se ole mitään merkityksetöntä. Jos useampi muukin tekee sen, tulisi työn sujua vaikeuksitta. Miksi sitten ei enempää tapahdu, miksi Markku-veli viettää kesänsä ja osan syksyäkin torilla tai markkinoilla?"

Minun tehtäväni ei ole olla tuomari tai veljeni tai sisareni arvostelija, kaikkein vähiten taloudellisella alueella. Olemme jokainen lukeneet Raamatustamme kymmenyksistä ja Jumalan työn tukemisesta. Jokainen meistä on lukenut selvityksen kymmenyksistä niin kuin lukuisat lainaukset saarnoistakin, missä tuodaan esiin tämän asian tärkeys.

Vaikka en sitä haluaisikaan julki tuoda, on minun ilmeisestikin pakko sanoa se nyt ainutkertaisesti ja selvästi, olematta tuomari tai arvostelija veljeni tai sisareni elämässä: Kaikkina näinä vuosina, kaukaisina ja aivan nykyhetkenäkin, ovat vain todella harvat maksaneet kymmenyksensä tähän työhön. Jos joku on mielessänsä laskeskellut ystäviäni ja veljiäni ja sisariani, jotka hänen mielestänsä varmastikin tukevat tätä työtä, täytyy minun totuuden nimessä kertoa todellinen asioiden laita. Eivät edes nämä varmat tapaukset maksa kymmenyksiänsä, tai ole maksaneet niitä menneinäkään aikoina. Jokainen vastaa näissä asioissa Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, enkä minä sano tätä sen tähden, että olisin noiden kymmenysten perään, sillä miten voisi minulle kuulua sellainen, mitä joku ei anna tai halua antaa? Mutta se mitä haluan sanoa on tämä:

"Rakas veljeni tai sisareni, jolla on vielä joitakin syyttäviä ajatuksia tältä alueelta: Oman sielusi ja Jumalan valtakunnan asian tähden lakkaa levittämästä valheellisia tietoja ja panetteluja, joita ei milloinkaan ole voitu osoittaa todeksi eikä tullakaan osoittamaan, sillä näitä "väärinkäytettyjä varoja" ei ole milloinkaan ollut edes olemassa! Herättämällä epäilyksiä sinä et taistele minua vastaan, vaan itse Jumalaa ja Hänen työtänsä vastaan! Aika on lyhyt ja kohta on myöhäistä tehdä mitään, ja saatat jo tänä päivänä astua iankaikkisuuteen ja Jumalan eteen tekemään tiliä kaikesta. Silloin on liian myöhäistä korjata mitään tai oikaista mitään!"

Toistan sen vielä kerran: Vaikka olisin ottanut itselleni, omiin tarkoituksiini, kaiken sen rahan, mitä tähän työhön on lähetetty, ei se tekisi edes puolta siitä palkasta, mitä tavallinen peruskoulun opettaja ansaitsee. Voin totuudellisesti sanoa, että jokainen toimeentulotukea saava tai maahan saapuva siirtolainen saa kuukaudessa enemmän, kuin mitä minä olen ansainnut, vaikka olenkin näin monet vuodet tätä työtä tehnyt. Silti olen "niin hullu", että kaiken aikaa ajattelen vain sitä, miten voisin tehdä kaiken paremmin ja suuremmalla teholla.

Miksi en paina enempää, miksi teen kaiken vain kopiokoneella? Miksi kasetteja joutuu odottelemaan pitkiäkin aikoja, miksi, miksi, miksi? Siitä yksinkertaisesta syystä, että varat eivät riitä enempään. Ei ole olemassa jotakin salaperäistä "sampoa", jolla jauhaisin niin kirjoja kuin kasettejakin ilman että mikään loppuisi tai menisi rikki.

Minä puhun jälleen kiivaudella ja ehkä ivallakin, mutta jos ihmiset eivät ymmärrä kaunista ja lempeää puhetta, niin eikö rakkaus vaadi silloin kovempaa ja selvempää kieltä? Kerron kaiken tämän, en pyytääkseni rahaa ja saattaakseni ihmiset aukomaan kukkaroitaan, vaan sanon kaiken tämän vain sen tähden, etteivät ihmiset, veljet ja sisaret, joutuisi kokemaan vahinkoa sielullensa sen tähden, että sydämissänsä kantavat syytöstä ja väärää todistusta lähimmäisestänsä!

Olemme kaikessa olleet pakotettuja turvautumaan käytettyihin laitteisiin, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta, mitkä on maksettu ulkomailta. Esimerkiksi painokone on suhteellisen käyttökelpoisessa kunnossa, mutta kaikki oheislaitteet ovat todella surkeassa kunnossa tai suorastaan rikki. Yksinomaan tämän laitteiston toimintakuntoon saattaminen vaatisi useita tuhansia markkoja, mahdollisesti yli kymmenenkin tuhatta markkaa. Sentähden olen hankkinut ajoittain kopiokoneen, joka on suorastaan kulunut loppuun, niin että aivan hiljattain jouduin jälleen kerran vaihtamaan konetta, maksaen yli neljätuhatta markkaa välirahaa. Tällainen laite maksaa uutena noin 45000 mk, joten jokainen käsittää, miksi ostin käytetyn.

Nyt kuitenkin jo muutaman kuukauden kuluessa olen käyttänyt sitä niin paljon, että olen kahteen eri kertaan joutunut korjaamaan sitä. Jos en itse korjaisi, olisi laitteen ylläpitäminen lähes mahdotonta. Kuitenkin osat tällaiseen koneeseen ovat todella kalliita, niin että puhutaan tuhansista markoista melko pienenkin korjauksen yhteydessä. Väripatruunat maksavat yli kaksisataa markkaa kappale, riittäen vain lyhyeksi aikaa. Painokoneella painaminen tulisi huomattavasti halvemmaksi, mutta toisaalta taas painopellit ovat niin kalliita, että pieniä määriä ei kannata painaa sillä, joten kopiokone on joka tapauksessa pakollinen.

Mitä tulee kasetteihin, on niitä hankittaessa edullisuuden tähden ostettava suurempi erä. Koska tähän mennessä on ollut hyvin rajoitetusti varoja, olen katsonut parhaimmaksi käyttää ne kirjasiin, sillä näin toimien on ollut mahdollista saavuttaa useampi samoilla varoilla. Kautta kaikkien vuosien on ollut pakko todeta, että vain harvat maksavat kirjasista tai kaseteista, vaikka olisivatkin saaneet niitä vuosien ajan. Tätäkään en sano siksi, että katuisin niiden lähettämistä tai vaatisin maksamaan niistä, vaan ainoastaan tuodakseni julki sen seikan, ettei varoja ole ollut enempää, eli niitä ei ole käytetty väärin.

Tällä hetkellä kopiokone ei vieläkään toimi täysin oikealla tavalla ja odotan vain sitä hetkeä, että sen myyneellä veljellä olisi mahdollisuus tulla huoltamaan se. Automaattinen nitojalaite on rikki, ja sen korjaaminen on aikaa vievä asia. Tavattomasti aikaa ja kalliita kirjoja on vaatinut uuden tietokoneen opetteleminen. Kaikkien viimeisten vuosien aikana on mennyt paljon aikaa ja varoja yleensä jonkinlaisen toiminnan ylläpitäminen. On helppoa arvostella ja esittää negatiivisia asioita, mutta kysynkin nyt rohkeudella ja tietoisuudella:

Missä ovat kaikkien näiden vuosien aikana olleet ne, jotka jatkuvasti ovat esittäneet moitetta ja nuhdetta? Olenko ylipäätänsä saanut kuulla tai tietää heistä jotakin muuta kuin nämä nuhdekirjeet tai soitot? Ovatko he seisoneet yhteisessä rintamassa todellista vihollista vastaan, vai ovatko he mieluumminkin olleet kaivamassa maata sen työn alta, mitä alusta pitäen olen tehnyt, siirtymättä rintamasta toiseen sen mukaan miten kulloisetkin tuulet ovat puhaltaneet? Enkö yhä vielä ole samalla paikallani, siirtymättä minnekään, vaikka lähes kaikki ovat joko rajoitetusti tai lopullisesti siirtyneet viereltäni jonnekin muualle, mielestänsä turvallisempaan paikkaan?

Kuka voisi nimetä edes yhden veljen, joka uskollisesti olisi palvellut rinnallani maanlaajuisesti tässä mitä vakavimmassa ajassa, korostamatta mitään ylitse Sanan rajojen, menemättä ylitse sen, mikä on kirjoitettu? Voitaisiin tietysti mainita joitakin nimiä, joilla on kantavuutta yli rajojenkin, mutta mitä ovat nämä palvelustehtävät aikaansaaneet? Ovatko ne olleet johtamassa todellisia uskovaisia yhteen, vaiko pikemminkin hajottamassa entistäkin enemmän? Eikö itse kukin ole tahtonut itsellensä jotakin omaa, jotakin erikoista, mikä erottaisi hänen joukkonsa kaikista muista? Minäkö olen johtanut niin monien ryhmittymien ja joukkojen muodostumiseen? Missä välissä olisin ehtinyt sen tekemään, kun en ole paikaltani minnekään siirtynyt? Kuka on mennyt pois, kuka on jättänyt rintaman? Kuka on lähtenyt mistäkin? Mennyt minnekin?

Täytyy myöntää, että muutaman hetken ajan olin syrjässä, mutta en omasta tahdostani tai valinnastani, vaan veljien ja sisarien pakottamana, sillä vastustus ja paine kävi liian suureksi. Menetimme painotilat ja oli suorastaan pakko ajatella elämän jatkumista, sillä tilanne ei voinut jatkua sellaisena kuin se oli silloin. Koska kukaan ei ajatellut sitä, miten voin tulla toimeen, täytyi minun ajatella itse sitä, sillä onhan minunkin syötävä leipää ja pukeuduttava muiden ihmisten tavoin; muutenkin kuin vain vaimoni palkalla!

Tuotakoon vielä esiin sekin seikka, etten todellakaan omista mitään mainitsemisen arvoista. Ainoa näkyvämpi omaisuuteni on useimpien mielestä surkean näköinen, vanhasta myymäläautosta tekemäni asuntoauto, joka todellisuudessa on valmistettu halvalla, lähes kokonaan käytetyistä tarpeista. Sekin minun olisi joidenkin mielestä myytävä rahoittaakseni tätä työtä! Miksi? Siksikö, ettei heidän tarvitsisi antaa minulle mitään? Eikö kaikki tämä ole suorastaan järjetöntä, mieletöntä? Jos ulkopuolinen maailma saisi kaikki nämä asiat tietoonsa, eikö se pitäisi joukkoamme täysin mielipuolisena? Onko mikään ihme, jos minulla on komplekseja, kun täytyy yrittää kyselijöille selvittää, miksi mikin on siten kuin se on?

Kuka voisi ymmärtää ja käsittää, että joku tekee ilmaiseksi työtä, jopa kustantaa sitä omilla ja vaimonsa varoilla? Kuka voisi käsittää sitä, ettemme ole kykeneviä hankkimaan omaa asuntoa, saati sitten ajoittain menemään hammaslääkäriin, koska ei ole varaa siihen? Kuitenkin syytetään varojen väärinkäytöstä ja epärehellisyydestä! Voiko tätä kukaan käsittää? Onko tällaista muissakin maissa? Tiettyyn asteeseen asti kyllä, mutta tuskin siinä mittakaavassa kuin meillä Suomessa. Ilmeisestikin me suomalaiset olemme fanaattisuudessa ja mielettömyydessä edelläkävijämaa tällä hengellisen elämän alueella, ainakin joidenkin ulkopuolisten tarkkailijoiden silmissä!

Aivan viime aikoina on jälleen kerran arvosteltu sitä, että kirjasten takana lukee: "Copyright Markku Vuori -Monistaminen ja osittainenkin kopioiminen kielletty ilman lupaa." Osittain on moitittu sitäkin, että mainitaan pankkitilin numero. Työ edistyisi kuulemma paremmin, jos sitä ei olisi. Miksi ei saisi olla tilinumeroa? Joka tätä numeroa paheksuu, onko hän milloinkaan lähettänyt sille tilille korvausta saamistaan kirjasista? Vai lähettäisikö hän rahan sitten kun ei olisi mitään numeroa? Vaivautuisiko hän ylipäätänsä kysymään sitä? Kyllä aikoinaan useatkin, vilpittömät, valittaen sitä, että erikseen pitää kysyä tilinumero!

Me olemme ajautuneet tietynlaiseen fanaattisuuteen, erikoisesti tässä maassa. Normaali terve ajattelu niin hengellisesti kuin maallisestikin on pantu syrjään ja on alettu puhua ylettömän hurskaasti kaikesta siitä, mitä joku toinen tekee, unohtaen täysin katsoa omaan itseensä ja tekemiseensä. Usein tuntuukin siltä, että toisen tekemistä moittimalla voidaan kääntää katseet pois omasta tekemättä jättämisestä.

Minua on kautta aikojen puhutellut niinsanottu Salman Rushdien (en tiedä tarkkaa kirjoitustapaa) tapaus. Hän kirjoitti pilkkaavan kirjan toisille pyhästä asiasta ja hänelle langetettiin kuolemanrangaistus. Kukaan todellinen kristitty ei voi kannattaa kuolemanrangaistusta, mutta koko tapaus on puhutellut minua erikoisella tavalla, sillä ei ole kysymys vain jostakin yksittäisestä tapauksesta, vaan se on kuva yleensä siitä, mitä tässä ajassa tehdään edes sen tarkemmin ajattelematta sitä.

Niin sanottu maailma on ottanut tavaksensa pilkata kaikkea uskonnollisuuteen ja Jumalaan kuuluvaa, heittäen samaan pataan kaiken kristillisen. Se ei ole uskovaisille mitään uutta, mutta kuinka monelta jääkään huomaamatta se, mitä uskovaisten omassa keskuudessa tehdään käsittämättä ollenkaan, että itse uskovaisen nimellä kulkevat saattavat Jumalan paljon suuremman pilkan aiheeksi kuin varsinaiset ulkopuoliset pilkkaajat. Kautta vuosien olivat kaikki saaneet pilkata ja häväistä sitä, mikä toisille oli pyhää ja kallista, mutta nyt ensimmäistä kertaa todella maailmanlaajuisesti kohuttiin tämän tapauksen johdosta. Pilkkaaja haluttiin nyt tilille teoistansa, mikä sinänsä on aivan oikein. Jouduttiin huomaamaan, ettei aivan mitä tahansa voi sittenkään tehdä ilman seuraamuksia.

Samanlainen tuomio on, joskin näkymättömänä, jokaisen jumalanpilkkaajan yllä, asettajana itse Jumala. Hän valvoo Sanaansa eikä halua sen joutuvan pilkan kohteeksi. Siksi seurakunnallekin on annettu ohjeet niin Vanhassa- kuin Uudessakin Testamentissa. Juuri sentähden on sille myöskin annettu palvelustehtävät, joita jokaisen todellisen uskovaisen tulee kunnioittaa. Mutta koska tämä kunnioitus on osittain täysin hävinnyt, ajattelee ja uskoo niin moni voivansa tehdä melkein mitä vain, koska on uskovainen. Kaikki katsotaan yhteiseksi ainakin siinä mielessä, että varataan itselle oikeus kaikkeen hengellisen elämän alueella tapahtuvaan, sen käyttämiseen omien pyrkimysten saavuttamisessa. Sanotaan jopa, ettei mihinkään hengelliseen tuotteeseen saisi laittaa pankkitilin numeroa, koska se pitäisi saada ilmaiseksi. Mutta kuka kaiken sitten maksaa, jos jokainen ajattelee näin? Millainen omatunto ja henki on sellaisessa ihmisessä, joka sen enempää ajattelematta käyttää omaksi hyväksensä jotakin toisen suurella työllä aikaansaamaa?

Kaikki julkaisemani kirjallisuus on todellakin tarkoitettu ilmaiskirjallisuudeksi, levitettäväksi niin paljon kuin mahdollista sellaisten ihmisten keskuuteen, jotka sitä todella osaavat arvostaa. Kysymys ei kuitenkaan ole lainkaan siitä, mikä johti ensimmäisiin todella suuriin ristiriitoihin ja jakautumisiin tämän toiminnan keskuudessa. Minut nimettiin suorastaan paholaisen palvelijaksi jo varhaisina vuosina, koska en suostunut antamaan jollekin veljelle tuhatta kappaletta jokaisesta saarnasta Helsingin kaduilla jaettavaksi. Kenelle tahansa ajattelevalle ihmiselle on selviö, ettei tällaisen toiminnan takana ole Jumalan Henki, vaan fanaattinen ajattelu. Meille olisi ollut mahdottomuus painaa sellaisia määriä, eivätkä kyseiset henkilöt olisi olleet valmiita maksamaan todellisia kustannuksia. Niinpä alkoi yksi ja toinen oman julkaisutoimintansa, vaihtelevin tuloksin. Jaettiin todellakin tuhansia ja tuhansia kirjasia, mutta millaisin tuloksin? Mikä on tuon työn hedelmä?

Miksi haluan itselleni oikeuden tietää, mitä omalla työlläni aikaansaamillani kirjasilla tehdään? Tämä oikeus on minulla jo itsensä Kaikkivaltiaan Jumalan antamana, sillä eihän ole kysymys minun työstäni, vaan Hänen työstänsä. Hengellinen ruoka tälle ajalle tulee jakaa oikealla tavalla, oikeiden ihmisten tulee tehdä se. Ei ole merkityksetöntä se, miten ruoka kannetaan pöytään aivan maallisessakaan mielessä. Kuinka kauan riittäisi asiakkaita jollakin ravintolalla, jos esimerkiksi tarjoilijat kulkisivat ruokasalissa likaisissa haalareissa, kädet mustina? Tai jos olisivatkin pukeutuneet hienoon pukuun, mutta eivät peseytyisikään kuin kerran kuukaudessa? Kuka kestäisi syödä sellaisessa hajussa? Mitä jos kaikki olisikin kunnossa, tarjoilijat siistejä, ruoka-aineet ensiluokkaisia, mutta ne kannettaisiin pöytään likaisissa astioissa? Mitä merkitystä olisi ruuan hyvyydellä ja laadulla, jos joku muu olisi jo syönyt samalta lautaselta, samoilla veitsillä ja haarukoilla? Mitä jos tarjoilijat kantaisivat ruuan asiakkaan eteen kädessänsä, leivät kainalossansa, vihannekset taskussansa? Kuka söisi sellaisessa ravintolassa? Mitä jos ruoka kannettaisiin pöytään vanhoissa pesemättömissä sillipurkeissa, jotka haisevat ja antavat oman makunsa ruokaan? Mitä merkitystä olisi sillä, kuinka hyvää ruoka alunpitäen olisi ollut, jos se tällaisella tavalla turmeltaisiin?

Jos tällaista tapahtuisi jossakin ruokapaikassa, olisi se niin ennenkuulumatonta, että koko maan tiedotusvälineet kuuluttaisivat siitä koko kansalle. Se olisi täysin pois suljettavissa, täysin mahdotonta. Kukaan järkevä ihminen ei osaisi edes kuvitella sellaista, mutta hengellisellä alueella näyttääkin järki täysin kadonneen uskovaisten keskuudesta. Todella suosittu on yhä tänä päivänä ajatus: "Joka on aito, todellinen, hän tulee olosuhteisiin katsomatta! Jumala vetää hänet mukaan!" Tämä ajatus pitää paikkansa, mutta onkohan kuitenkin niin, että tämän ajatuksen esittäjät eivät olekaan koko olemukseltansa aitoja, jos todella uskovat näin? Kuinka voi todellinen jumalanlapsi hyväksyä sellaisen hengellisen ruuan jakelutavan, mitä kuvasimme edellä? Sillä juuri tällainen käytäntö on vallinnut erikoisesti meidän maassamme yli kahden vuosikymmenen ajan.

Miksi pidättää oikeus siihen, että vain luvan perusteella saa kopioida kääntämiäni kirjasia? Miksi valtiovalta maassamme valvoo ravintoloiden toimintaa, miksi ovat terveystarkastajat, miksi on olemassa niin monia toimintaa sääteleviä lakeja? Jokaisen meidän parhaaksemme, terveydeksemme! Jos maallisessa mielessä ei saa tehdä mitä haluaa jakaessansa ruokaa toisille ihmisille, niin miten voisi hengellisesti olla täysi vapaus? Miksi minkäänlaista siisteyttä ja puhtautta ei vaadittaisi alueella, jolle nimenomaan kuuluvat kummatkin piirteet?

En voi olla ajattelematta niitä useita kertoja, kuinka jotkut elintarvikkeita myyvät henkilöt ovat käyneet samassa WC:ssä kanssani. He ovat suorittaneet suuremman tarpeensa pienessä kopissa ja käsiään pesemättä menneet myyntipaikallensa jatkamaan ruuan jakeluansa, samoilla käsillä, joilla hetki sitten tekivät mitä tekivätkin, nostaen sitten käsin samoja elintarvikkeita, mitä ihmiset syövät käsittämättä lainkaan, että joutuvat osallisiksi samoista sairauksista, joita myyjät kantavat. En voi olla ajattelematta sitä, miten hengellisellä alueella tapahtuu juuri tällaista, minkä lakikin jo kieltää. Alunperin on ollut puhdas, hygieeninen tuote, mutta käsittelijän välinpitämättömyyden tähden se ei enää olekaan turvallinen, puhdas, vaan likaantunut, todellisuudessa syötäväksi kelpaamaton, mahdollisesti vanhentunutkin. Alkuperä ei ratkaise, aitous ei ratkaise, vaan oikea säilyttäminen, oikea jakaminen!

Juuri näin on tämänkin ajan todellisen hengellisen ruuan suhteen. Kun ajattelee kaikkea sitä mitä parhaillaankin tapahtuu, joutuu todellakin kysymään, onko alkuperäisyydellä ja aitoudella enää mitään tekemistä sen kanssa, mitä ihmisille tarjotaan. Mitä on seurausta kaiken nauttimisesta ja vastaanottamisesta? Mitä onkaan astia tuonut mukanaan sivumakuna tai epäpuhtauksina?

Joitakin tapauksia on erikoisella tavalla jäänyt mieleeni, ja niiden tulisi selventää se, miksi haluan olla estämässä tietynlaista kopioimista tai monistamista. Monta kertaa olen antanut luvan, tietoisuudessa siitä, että tuloksena on jotakin sellaista, mikä edistää Jumalan valtakunnan asiaa. Mutta kuinka voisi olla tuloksena jotakin hyvää ja Jumalalle kunniaa tuovaa siinä, jos jotakin monistetaan kuin voipaperille, ja sitten annetaan ihmisille? Mitä he ajattelevat meistä? Jos Raamattua painettaisiin WC-paperille, käsittäisi jokainen sen pilkanteoksi ja joksikin häpeälliseksi. Mutta näin karkea esimerkki on suorastaan pakko ottaa esiin, sillä lähes kaikkea mahdollista aivan tämän tapauksen rajamaille on tehty tässäkin maassa.

Ihmisille on haluttu jakaa painotyössä jääviä ylimääräisiä sivuja kadulla, ajatellen, etteivät ihmiset kuitenkaan mitään ymmärrä. Mitä jos juuri tuollaisella sivulla on minun nimeni ja osoitteeni? Sivut 1 ja 2, 23 ja 24. Ja minun nimeni viimeisellä sivulla. Jakaja on toivottanut Jumalan siunausta ja kehottanut lukemaan lehtisen. Olenko itsekäs, olenko omaa kunniaani varjeleva, jos en hyväksy sellaista? Hyvä veli, hyvä sisar, jos et näe asiassa mitään väärää tai pahaa, vaan ajattelet todellisten tulevan mukaan vaikka tämänkaltaisen toiminnan kautta, täytyy minun sanoa sinulle, että et ole enää tietoinen siitä, miten tässä maailmassa eletään ja ollaan, vaan ehkä tarvitset apua löytääksesi normaalin ihmisen ajattelun. Kuinka kauaksi olemmekaan todella poikenneet normaalista, jokapäiväisestä, Jumalan tarkoittamasta elämästä! Kuinka moni onkaan todella vieras ja muukalainen, mutta ei sillä tavalla kuin Herra on tarkoittanut!

Painoasu kirjasissani on vaatimaton, mutta kuitenkin siisti. Nytkö siis kuka tahansa saisi ottaa jonkun tai vaikkapa kaikki nämä suurella työllä tekemäni kirjaset ja kopioida niitä halunsa mukaan, miten vain? Minulla ei ole milloinkaan ollut jotakin sitä vastaan, jos ne kopioidaan sellaisenansa, muuttamatta mitään, asiallisella, hyvällä kopiokoneella. Mutta vaikka tehtäisiin kuinka hyviä kopioita tahansa, ei se vielä tee asiaa hyväksi, jos näitä vihkosia tai lehtisiä jaetaan väärällä tavalla.

On olemassa aivan konkreettisia esimerkkejä siitä, kuinka jotakin on kopioitu ja sitten levitetty sellaisella massiivisella tavalla, että asiasta on tullut melkein poliisikuulustelu. Kadut ovat olleet valkoisenansa lehtisiä, tai sitten on jaettu jatkuvasti ihmisten postiluukkuihin lehtisiä, joita he eivät lainkaan ole halunneet. Jos joku todella haluaa tehdä tällaista työtä, niin eikö hänen tehtävänsä ole silloin itse hankkia itsellensä jaettavansa, eikä käyttää hyväksensä toisen vaivannäköä? Kuka ylipäätänsä antaa jollekin oikeuden tällaiseen käytökseen ja toimintaan? Maallisessa mielessä sitä ei anna laki eikä oikeus, hengellisesti asia on yhtä väärä. Tämän ajan ruoka ei ole postiluukkuruokaa tai katuevankeliointiruokaa, vaan se on hengellistä ruokaa oikealla ajalla niille, jotka sitä haluavat. Joka ei tätä käsitä, ei ole vielä päässyt lainkaan näkemään, mistä tässä ajassa on kysymys.

Merkille pantavaa on se, ettei tähän Copyright asiaan ole loukkaantunut vielä yksikään sellainen henkilö, joka taloudellisesti on tukenut tätä työtä, vaan nimenomaan sen ovat ottaneet esiin sellaiset ihmiset, jotka eivät käytännöllisesti katsoen koskaan ole tehneet jotakin todellisen Jumalan asian eteenpäinviemiseksi. On toki tehty valtavia työrupeamia kaiken vanhan ja totutun hengellisyyden hyväksi, mutta ei kuitenkaan sen todellisen Sanan hyväksi, mitä meidän tehtävämme on jakaa tässä ajassa.

Yksi asia, jota on viime aikoina ihmetelty ja paheksuttu, osin ystävällisesti, osin hyvinkin tuomitsevassa hengessä on se, ettei jossakin kirjassa mainita sitä ja sitä asiaa. Minulle on nyt annettu ankara kehoitus selvittää tämä asia. Miksi ylipäätänsä huomioidaan kaikki sellainen, minkä ajatellaan puuttuvan? Miksi ei huomata lainkaan sitä, mitä on?

Minun täytyy rehellisyyden nimessä sanoa, että tietynlainen mitta on kohdallani tullut täyteen. Olen kaikkien näiden vuosien aikana pyrkinyt olemaan ystävällinen ja rakkaudellinen, monessa suhteessa lempeäkin, mutta ilmeisestikin hyvin suuressa määrin turhaan, koskapa kehitys jatkuu entisenlaisena niin monen kohdalla. Minä uskon tulleen ajan, jossa ei enää ole oikein eikä tarpeenkaan kovin suuri rakkaudellisuus, koska niin moni on kovettanut itsensä. On tullut minunkin aika sanoa asiat suoraan ja niinkuin ne ovat; tätä käytäntöähän ovat niin monet mielestänsä noudattaneet kautta vuosien, tutkimatta kuitenkaan sen tarkemmin väittämiänsä ja kuulemiansa asioita.

Onko kenellekään yllätys se, että ei milloinkaan ole kukaan vielä tullut luokseni jonkin moitteen tai ojennuksen kanssa, vaan kaikki tämä on tapahtunut jossakin muualla, täysin vieraiden ihmisten läsnäollessa. Minun korviini on sitten tullut joku hyvin myöhäinen, suuressa määrin muuttunut kaiku, joskus vasta vuosien kuluttua. Minut on haluttu haudata kuten kirjassani lihakauppias Peter, joka fanaattisen sisaren läsnäollessa leikkaa peukaloonsa haavan. Kun sisar panee jutun liikkeelle, on asia muuttunut siinä määrin, että illalla jo on seurakunta arkun kanssa valmis hautaamaan pahoin silpoutuneen veljen ruumiin. Kuinka moni onkaan hämmästellyt, kuultuaan kaikki valheelliset ja suorastaan saatanalliset huhut minustakin, että yhä uudelleen olen Peterin tavoin tullut avaamaan oven hautajaisseurueelle, joka on pitänyt minua jo kuolleena!

Jotakin uutta on tullut tähän toimintaan ja kaikkein ilkeimmätkin valhepuheet ovat palvelleet todellisuudessa kaiken selkiintymiseksi. Nyt on todellakin niin myöhäinen hetki, että jokaisella tulee olla parempaa tekemistä kuin toinen toisensa asioista puhuminen, valheellisin ja väärin perustein. Nyt on aika itsekunkin mennä tilille Jumalansa kanssa ja kysyä, onko hän valmis siirtymään tästä elämästä iankaikkisuuden puolelle, kaikesta uskovaisuudestansa huolimatta. Panettelijalla ja valhepuheiden levittäjällä on uskovaisen nimestä huolimatta suuri vaara joutua sinne, minne ei haluaisi tai uskoisi joutuvansa. Joka vielä ajattelee voivansa tehdä tälle ajalle tarkoitetun Sanan kanssa mitä tahtoo, on mitä vakavimmassa tilassa ja tarvitsee pikaista apua, sillä Jumala valvoo Sanaansa eikä salli sitä pidettävän halpana.

Hänen armostansa se mikä on        

                                     Markku Vuori