Kun näette tämän kaiken

”Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat.” (Matt. 24)

Olisimmeko milloinkaan uskoneet kaikkea sitä, mitä nyt näemme? Meidän tietoisuuteemme on saatettu valtava määrä asioita, joiden uskotaan edeltävän meidän Herramme tulemusta. Mutta onko kaikki niin mieltä järkyttävää, ettemme todellisuudessa näytä ollenkaan heränneen siihen todellisuuteen, joka vallitsee ympärillämme ja osittain meissä itsessämme, elämässämme, perheissämme, seurakunnissamme?

Viimeisin todella järkyttävä uutinen tulee Saksasta, missä halutaan laillistaa sisarusten väliset liitot, kunhan nämä vain ovat täysi-ikäisiä. Näemme ja kuulemme siis asioita, jotka kertovat todellisuuden siitä ajasta, jossa olemme eläneet jo pidempään kuin uskommekaan.

Mikä on meidän asemamme kaiken tämän keskellä? Useimmat tuntuvat antautuneen toivottomina, jaksamatta edes kaivaa leiviskäänsä maahan. Se pyritään peittämään kaikella mahdollisella päivittäisellä toiminnalla, joka kylläkin viihdyttää ihmistä, mutta ei sisällä juuri mitään siitä materiaalista, joka sisältyy ajatukseen valmistautumisesta, valvomisesta ja oikeanlaisesta odotuksesta. Nyt odotetaan kaikkea hyvää kuin Manulle illallista, tahtoen unohtaa oma osuutemme kaikesta. Meillä on oma osuutemme, jota emme voi ohittaa, vaikka nykyinen opetus ja virtaus ovat poistaneet meiltä oikeastaan kaiken vastuun, korostaen vain kasteen armoa ja Jumalan rakkautta. Kaikki on kuulemma jo ansaittu meitä varten, joten me voimme vain rentoutua ja asettua lepäämään kaikkiin lupauksiin.

Mikä on kuitenkin totuus kaiken kokemamme keskellä?

”Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ’Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.’ Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.” (Hebr. 12)

Millaista on vastarintamme ollut, miten olemme taistelleet syntiä vastaan? Onko todellisuus lähinnä sitä, mistä luemme Roomalaiskirjeen alussa: ”Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.”

Kirjoituksissamme olemme selvääkin selvemmin tuoneet esiin sen seikan, että ns. hengellisissä piireissä on kautta aikojen narsistisessa hengessä projisoitu kaikki paha todellisen sijaintipaikkansa ulkopuolelle. On haluttu vanhurskauttaa itsensä näkemällä kaikki paha toisessa ihmisessä, esittämällä tuomitsevia ajatuksia ilman minkäänlaista todellisuuspohjaa. Otapa tehtäväksesi tutkia Sanasta, mitä siellä laajemmin sanotaan tuomitsemisesta. Jos sinulla ei ole Raamatun sanakirjaa, löytyy netistä useampiakin Raamattuohjelmia. Tuomitseminen on aivan selvästi rajattu meidän oikeuksiemme ulkopuolelle! Me olemme väärissä asenteissamme aivan käytännössä toimineet itseämme vastaan, tehden itsestämme syyllisiä niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä!

Kun nyt näemme kaiken sen, mikä selvästi viittaa suuriin ja vakaviin tapahtumiin, on aika herätä siihen tilaan, mitä Herramme meiltä odottaa.

”Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk.21).

Jatkuu…