Tulkaa ja levähtäkää vähän!

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).

Nämä lohdulliset sanat alkoivat soida mielessäni heräillessäni tähän päivään. Olen mielestäni oppinut paljon elämäni aikana, etenkin niinä vuosina, kun olen toiminut ihmissuhdekouluttajana noin vuodesta 2000 alkaen. Olen mielestäni oppinut ottamaan kaiken rauhallisesti ja lepäämään oikealla tavalla. Nyt kuitenkin juuri näiden päivien keskellä en enää olekaan niin vakuuttunut levostani, vaan koen tämän kutsun mitä suurimpana Herrani huolenpitona.

Minulla on aikaa syömiseen ja hiljaisuuteen, mutta ympäröivä maailma asettaa ennen näkemättömiä haasteita, joihin en sittenkään ole valmistautunut. Kuuntelen paljon Raamattua, useilla kielillä, etenkin ennen nukahtamistani. Ajattelen paljon hengellisiä asioita kaiken yksinäisyyteni keskellä, kaivaten hyvin suuressakin määrin niitä aikoja, jolloin Paavalin tavalla sain jopa tuntea tunkeilua luonani. Tilanne ei miellytä suurta osaa sisintäni, ja se on varmaankin oikein. Mutta mitä tehdä, miten toimia, kun kerran olemme tällaisessa ajassa, jossa uskollisuutemme ja vilpittömyytemme koetellaan äärimmäisyyteenkin menevissä olosuhteissa?

Entistä emme saa takaisin, ja kaikki uusi ja virvoittava on yksinomaan Jumalamme käsissä! On siis vain pakko odottaa että Hän muuttaa kohtalomme ja antaa meidän tulla osallisiksi jostakin aivan uudesta ja virvoittavasta. Mitä tulisi kaiken henkisen helteen aikaansaada meissä, mitä meidän tulisi ajatella siitä, ja miten toimia? Herramme antaa meille tänään aivan selvääkin selvemmän vastauksen tärkeimpään kysymykseemme:

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’.”

Kuinka ihanat sanat Herramme suusta! Hän ei kehota menemään jonnekin rauhalliseen paikkaan eväskorin ja musiikin kanssa, vaan Hän sanoo rakkaudellisesti, huolehtivasti: ”Tulkaa!” Hänen kanssaan!

Kuinka syvällinen tarkoitus ja ajatus sisältyvätkään näihin muutamaan sanaan! Vain Hän todella tietää kaiken sen, mitä me tarvitsemme kaiken hengellisenkin kiireen ja tungoksen keskellä!

 Hengellisten asioiden kanssa oleminen ja kaikenlainen tekeminen ovat osa elämäämme, luonnollista arkipäiväämme ja osin juhlaammekin. Mutta kaikki on vain varjokuvaa, viitettä jollekin erittäin tärkeälle, jota ilman me näännymme tässä kiireisessä ajassa. Sanan lukeminen ja kuuleminen on tärkeää, mutta sekin kaikki on vain suuntaviivaa ja johonkin osoittamista! Harrastamme hartautta, mutta se ei välttämättä merkitse sitä, mitä tänään saamme lukea ja toivottavasti kokeakin. Hän, nimenomaan Hän, kutsuu meitä seuraamaan Häntä Hänen järjestämäänsä hiljaisuuteen ja lepoon!

Kaikki luontodokumentit saavat minut yhä uudelleen ajattelemaan ja pohtimaan luonnon järjestystä ja erikoisesti Jumalan luomakuntaa. Kaikki siinä on riippuvaista kaikesta ja pienetkin ihmisen aiheuttamat muutokset saattavat merkitä tuhoa ja jonkinlaista katastrofia.

Erikoisesti viime päivinä on puhuttu paljon planktonista, joka on tuskin havaittavissa ihmisen aisteilla, mutta suuri osa valtamerten elämää on siitä riippuvainen. Luonto rakentuu jonkin kuolemiseen elämän tuottamiseksi. Mutta näin ei ole tarkoitus ihmisen kohdalla. Meidät halutaan pysäyttää ajattelemaan sitä. Ihmisen ei tule aikaansaada kenenkään kuolemaa tai haavoittumista, vaan ihmisen kohdalla elämän jatkuminen perustuu hänen hedelmäänsä, Jumalasta lähtöisin olevaan elämään. Meidän tulee elää sellaista elämää, joka rakentaa lähimmäistämme ja ruokkii häntä henkisesti ja hengellisesti!

Voidaksemme oikealla tavalla rakentua ja olla apuna toinen toisellemme, tulee meidän ajoittain pysähtyä ja mennä oikeanlaiseen hiljaisuuteen ja rauhaan Herramme kanssa!

”Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.”