Kuka ja mitä olen? Osa 2

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).

Eikö tämä sanankohta kutsukin meitä samalla yksityisyyteen, oikealla tavalla toteutuvaan minuuteen? Me olemme jumalallisen säädöksen mukaisesti kaikki erilaisia, emme toinen toisemme kopioita. Me olemme erinäköisiä, erikokoisia, eripainoisia, erivärisiäkin. Silti me olemme osa samaa ruumista, nykykielen mukaan samaa kehoa. Kristuksen Ruumis, Keho, koostuu siis lukemattomista jäsenistä, osista, jotka muodostavat yhden kokonaisuuden, sopusointuisuuden!

Me olemme Jumalan kuva, erityisesti kokonaisuutena. Meillä on itse kullakin erilaiset tehtävät ja paikat suuressa kokonaisuudessa, mutta inhimillisen luonnon johdosta joukkoon on tunkeutunut yrittäjiä, jotka eivät sopeudu eivätkä suostu jumalalliseen järjestykseen. Tämä aiheuttaa niin suuria ristiriitoja ja vaikeuksia, että meidän on pakko puolustautua, taistella sen uskon puolesta, joka uskoville kerta kaikkiaan on annettu. Siksi osana suurta kokonaisuutta me tarvitsemme myöskin erillisyyttä, omaa minuutta, jonka pystymme näkemään oikealla tavalla vain määrätynlaisessa yksinäisyydessä, henkilökohtaisessa irrallisuudessa.

”Mutta Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi halvempiarvoiselle suuremman kunnian, ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi…” (1.Kor.12).

Kuinka kaukana me tässä ajassa olemmekaan kaikesta meille esitetystä! Meidät on asetettu pitämään huolta toinen toisestamme, ei etsimään jotakin muuta, kuin mikä sisältyy omaan, jumalalisesti säädettyyn osaamme.

Jossakin mielessä tunnetuin ja kuvaavin persoona kielteisellä alueella on sarjakuvien Ahmed Ahne, joka jatkuvasti on pyrkimässä kalifiksi kalifin paikalle. Tämän sain itse kokea kymmenien vuosien ajan sietämättömän henkilökohtaisesti. En toki ole ainoa, joka haluttiin syrjäyttää itsensä erikoisella tavalla korkeaan asemaan nostamien kykyjen tieltä. Kuinka ihminen voikaan olla niin sokea, ettei näe toimintansa järjettömyyttä! Kukaan ei voi ottaa toisen ihmisen asemaa, paikkaa, mihin Jumala itse on hänet asettanut! Joka hyväksyy tällaiset vallankaappaukset ja asettuu ylistämään ja korostamaan oman aikansa Ahmed Ahnetta, on valinnut todella huonon ja kohtalokkaan vaihtoehdon! Hän asettaa itsensä jumalallisen säädöksen ja tien ulkopuolelle, pettävässä juhlahumussa ja ihmiskorostuksessa.

Kuinka toisenlainen onkaan todellisen jumalanlapsen tie Herransa kanssa!

”Niin hän sanoi heille: ’Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän’… …Ja he lähtivät venheellä autioon paikkaan, yksinäisyyteen.” (Mark.6).