Se on taas ohitse!

Sellaista on ihmiselämä! Kuinka kauan odotimmekaan joulua ja sukulaisten tapaamista, ja kuinka nopeasti kaikki onkaan taas ohitse, iankaikkisesti!

Oli todella ilahduttavaa ja sydäntä lämmittävää saada pitkästä aikaa olla vähäisten sukulaisten kanssa yhdessä. Ihmisluonto on kuitenkin aika erikoinen siinä mielessä, että tämän ilon jälkeen useana päivänä oli ehkä pidempikin aika sisäistä surua istuessani yksin joulupäivän ja tapaninpäivän. Miksi pitääkin olla niin, että varsinainen joulujuhla täytyy viettää kahdella eri paikkakunnalla eri päivinä, kun ihmissuhteet niin järkyttävällä tavalla vaikeutuvat ja ihmiset eivät tule toimeen keskenään! Joka tapauksessa olen kiitollinen yhteisistä hetkistä ja sydämessäni kannan toivoa jostakin paremmasta tulevina aikoina, ainakin rakkaitteni elämässä!

On turha peitellä sitä, että olemme aivan erikoislaatuisella tavalla uuden vuoden kynnyksellä. Koskaan aikaisemmin ei meidän elinaikanamme ole ollut inhimillisesti ajatellen niin epävarmoja hetkiä edessämme. Kuka olisi uskonut, että miljoonat ihmiset joutuvat jättämään kotinsa ja kotimaansa, jääden aivan tyhjän päälle. On oikeastaan vääryyttä väittää, että ymmärrämme heidän tuntemuksiaan, sillä itse emme ole vastaavaa koskaan kokeneet. Puhun nyt oikeista pakolaisista, en niistä, jotka pyrkivät parempaan elintasoon muiden pakolaisten kustannuksella, vieden näiltä monta mahdollisuutta edes katon päällensä löytämiseksi.

”Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä, te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: ’kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti’. Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.” (1.Piet.1)

Nyt jouluaikana on sisimmässäni ollut tietynlainen murhe aivan erikoisella tavalla mitä erilaisimpien ihmiskohtaloiden johdosta. Muutaman jouluisen elokuvan katsomisen aikana en voinut mitään sille että kyyneleet sumensivat katseeni. Onko todellakin totta, että ainoat todelliset mieltä liikuttavat tilanteet on nähtävä elämäni loppuun asti kuvaruudulta tai luettava kirjoista? Miksi on minun ollut suorastaan pakko kirjoittaa armottomista ja anteeksiantamattomista uskovaisista, joille näyttää olevan mahdotonta löytää ulospääsymahdollisuutta valitsemaltaan tieltä?

Jumala armahtakoon minua ja meitä kaikkia, mutta en ole vielä ikinä elämäni aikana saanut todistaa tilannetta, jossa uskovaiset ihmiset todella vilpittömästi halaavat toisiaan kyyneleet silmissä ja pyytävät anteeksi rikkomuksiaan ja asenteitaan! Ja kaiken tämän keskellä me ihmettelemme sitä, ettemme voi todistaa aidosta Jumalan Hengen toiminnasta keskellämme!

Minä en tarvitse kenenkään uskovaisen anteeksipyyntöä kaikesta panettelusta ja vääryydestä huolimatta, mutta Jumalan seurakuntana me tarvitsemme asioiden korjaamista aivan erikoisella tavalla. Olemme siis astumassa aivan erikoislaatuiseen vuoteen ja joudumme kohtaamaan aivan uudenlaisia asioita. Selvittäkäämme siis itsellemme ja toisillemmekin, mistä todella on kysymys.

”Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa. Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä. Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä. Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois. Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua. Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla.” (Saar.3)

Mikähän aika nyt siis on? Valinta on Sinun, minun!

Ainakin sen tiedän, että on aika kerätä melkoinen määrä heitettyjä kiviä! Sieluni silmien eteen tuli juuri näky israelilaisesta kivityspaikasta, joka on mitä erikokoisimpien kivien peittämä! Joka teistä on synnitön… …sanokoon, ettei koskaan ole heittänyt yhtään kiveä!