Rukoilkaa!

”Ja hän meni ulos ja lähti tapansa mukaan Öljymäelle, ja hänen opetuslapsensa seurasivat häntä. Ja tultuaan siihen paikkaan hän sanoi heille: ’Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen’.  Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili sanoen: ’Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun’.” (Luuk.22).

Mitä me huokaamme Isämeidänrukouksessa, jonka Herramme itse meille opetti?

”…äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta…” (Matt.6).

Tämän päivän lainauksemme kertoo Herramme viimeisistä hetkistä tämän maan päällä. Oltiin tultu aivan ainutlaatuiseen käännekohtaan, joka ei miellyttänyt ketään paikalla olijaa. Herramme itsekin rukoili:

”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja!”

Mitä opetuslapset tuossa hetkessä mahdollisesti huokailivat, ei ole tallentunut luettavaksemme. Tiedossamme on vain se, kuinka he toinen toisensa perään nukahtivat Herramme suuren kärsimyksen keskellä, vaikka olivat hetkeä aikaisemmin Pietarin kanssa yhteen ääneen vannoneet menevänsä vaikka vankilaan ja kuolemaan Hänen kanssaan.

Me myös opetuslapsina olemme nauttineet tietyistä ajanjaksoista vaeltaessamme Herramme kanssa, iloiten ja riemuitenkin kuunnellessamme Hänen ääntään Sanassa. Huomioimatta joitakin masennuksia ja huonoja hetkiä ja kokemuksia, tunsimme olevamme juuri siinä missä tuleekin. Odotuksemme olivat suuret ja uskonvarmuutta ei kukaan osannut epäillä. Lauloimme kaidasta tiestä ja ristin kantamisesta, ajatellen ehkä enemmänkin jo vallitsevaa ja edessä olevaa kunniaa kruunuineen. Mutta miten on nyt tässä hetkessä, kun aivan selvästi joulun odotuksesta huolimatta kaikki viittaa siihen, että olemme saapuneet vastoin kaikkea odotustamme Getsemanen pimeään yöhön?

Emme toki ole yksin, mutta Herramme ahdistava tilanne saa meidät huokailemaan ja murehtimaan, ah kuinka murheellista, aivan samassa määrin kuin aikanaan. Emme kaikesta huolimatta ole oppineet paljonkaan, kun Herramme lähestyessään löytää meidät itse kunkin vaihtelevasta tokkurasta ja suoranaisesta unestakin. Me emme kerta kaikkiaan jaksa valvoa Hänen kanssaan, vaikka olemme jo pitkänkin aikaa olleet olosuhteissa, jotka saavat Herramme huolestuneena seuraamaan tilaamme!

Aikanaan Herra itki Jerusalemia:

”Jerusalem, Jerusalem, sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.” (Luuk.13).

Me emme ehkä tapa profeettoja ja luoksemme lähetettyjä sanansaattajia konkreettisella tavalla, mutta teemme heidän toimintansa lähes mahdottomaksi omilla asenteillamme.

Me olemme siis aivan selvässä käännekohdassa, tulevaisuuden näkymien vain huonontuessa. Siksi ainoa ratkaisu kaiken keskellä sisältyy Herramme varoittaviin sanoihin:

”Rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen!”